Kansan kasvot esittelee Kansanradion hauskimmat puhujat ja naurattaa lämpimällä aitoudellaan – Samalla syntyi vahingossa myös silta ikäluokkien välille

Kun kylän mummo soittaa Kansanradioon ja kertoo ystävystyneensä perhosen kanssa, Juha Ilmari Laine tunnistaa aitouden. Syntyy sympaattinen Kansan kasvot -animaatio, josta nuoremmat seuraajat tunnistavat samankaltaisuutensa iäkkäiden soittajien kanssa.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Kuva: Kuvakaappaus Kansan kasvot -tililtä Instagamista

Kun kylän mummo soittaa Kansanradioon ja kertoo ystävystyneensä perhosen kanssa, Juha Ilmari Laine tunnistaa aitouden. Syntyy sympaattinen Kansan kasvot -animaatio, josta nuoremmat seuraajat tunnistavat samankaltaisuutensa iäkkäiden soittajien kanssa.
Teksti: Katriina Lundelin

Vuoden 2017 lopulla Juha Ilmari Laine kuunteli Kansanradion Uudenvuoden cocktail -ohjelmaa ja tajusi, että sieltä tulee solkenaan huippujuttuja. Materiaali oli liian kutkuttavaa, että sen olisi voinut ohittaa. Elokuva- ja mainosohjaajana työskentelevä Laine halusi työstää sitä eteenpäin.

Laine on aina rakastanut kasvojen piirtämistä. Etenkin iäkkäiden kasvojen. Niissä on enemmän piirrettävää. Juonteita, iän ja ilmeiden uurtamia elämän jälkiä.

Niinpä Laine alkoi piirtää. Syntyi Kansan kasvot -tili Instagramiin, jossa Kansanradion hulvattomat hahmot ovat naurattaneet suomalaisia jo parin vuoden ajan. Mutta millaisia hahmoja nämä Laineen puhuvat päät oikein ovat?

Kansan kasvot – fanianimaatioita Kansanradion parhaista paloista

Eräs kansalainen oli huolissaan ainakin presidentti-instituution tilasta, kun viranhaltija on Kultarannassa silmät ristissä:

”Katselin justiinsa tätä Kultarannan esitystä tosta kun televisiosta tulee. Ni miksei Sauli Niinistön anneta nukkua? Ja kattottais, että se… lapsel on hoitaja? Presidentti melkein nukkuu tuolla kokouksessa. Sen näkee, et se on väsyny… kiitos paljon.”

View this post on Instagram

KANSAN KASVOT 8 Miksei Sauli Niinistön anneta nukkua? #animaatio #kansanradio #sauliniinistö #kultaranta

A post shared by KANSAN KASVOT (@kansankasvot) on

Toinen soittajista on päässyt ihmisyyden ytimeen pohtiessaan rakkautta:

”Mitä tapahtui rakkauden ihannoimiselle? Onko rakkaus ”out of time” eli poissa muodista? Ehkä parempi niin, se on yhtä helvettiä.”

View this post on Instagram

KANSAN KASVOT 135⁠ Rakkaus⁠ #animaatio #kansanradio

A post shared by KANSAN KASVOT (@kansankasvot) on

Suomalaisen aitouden harvinainen näyteikkuna

Eniten Juha Ilmari Lainetta ihastuttaa Kansanradion jutuissa niiden aitous. Sosiaalisen median aikakaudella on vaikea nähdä, mikä on enää aitoa ja mikä postmodernia näytelmää.

”Esimerkiksi 1950-luvun Suomessa käytettiin niitä vaatteita, joita oli saatavilla. Vaatteet olivat vaatteita. Nyt vaatteita voi tilata netistä ja pukeutumisella pyritään ilmaisemaan itseään. Sillä, mitä musiikkia kuuntelet tai millainen olemus sinulla on, annetaan viesti. Se viesti on niin monikerroksinen, että on vaikea tietää, mitä se tarkoittaa.”

Kansanradion soittajista paistaa sen sijaan Laineen mukaan aitous. Ihmiset ovat, mitä ovat ja heidän juttunsa ovat sitä, miltä ne kuulostavat: aitoja, paljaita, rehellisiä.

Suomalaisuuden kovinta ydintä.

Juha Ilmari Laine luo Kansan kasvot hahmot monessa vaiheessa. Ensin hän piirtää kasvot, sen jälkeen animoi suun ja silmien liikkeet ruutu kerrallaan.

Juha Ilmari Laine luo Kansan kasvot hahmot monessa vaiheessa. Ensin hän piirtää kasvot, sen jälkeen animoi suun ja silmien liikkeet ruutu kerrallaan. Kuva: Juha Ilmari Laine

Kun Instagram, Tiktok ja Facebook ovat tehneet kaikkien elämästä näyteikkunan, jossa oman elämän valitut palat asetetaan vertaisten arvioitaviksi, Kansanradiossa ei sosiaalisia höyheniä pörhistellä.

”Sinne soitetaan pilke silmäkulmassa ja kieli poskessa. Silloinkin kun ihmiset kertovat vitsiä tai keksittyä tarinaa, niin siinä on silti sellainen aitous. Ihmiset ovat tosi innoissaan kertomistaan jutuista. Kansanradio on harvinainen aitouden näyteikkuna.”

Mikä olisi hellyttävämpää kuin ihmisen ja perhosen ystävyys, kuten tämän soittajan tarinassa?

View this post on Instagram

KANSAN KASVOT 164⁠ Perhonen⁠ #animaatio #kansanradio

A post shared by KANSAN KASVOT (@kansankasvot) on

Kansan kasvot rakentaa siltoja ikäluokkien välille

Kansanradioon soittavat ja sitä kuuntelevat lähinnä iäkkäät suomalaiset. Laine valikoi sen sisällöistä hauskimmat ja pilkkoo ne helposti saavutettaviksi palasiksi sosiaaliseen mediaan. Sen seurauksena moni nuorempi aikuinen on alkanut kuuntelemaan Kansanradion juttuja.

Kansanradion iäkkäät soittajat ovat yllättäen alkaneet tuntua tutuilta. Laine saa tilinsä kommentteihin palautetta, miten joku hahmoista on ihan kuin kommentoija itse tai muistuttaa jotakuta tuttua henkilöä.

Näin Laineen sympaattiset hahmot ovat löytäneet tahattomasti myös suuremman tarkoituksen: ne ovat rakentaneet yhteyttä eri ikäluokkien välille.

”Sitä kautta voin kutsua Kansan kasvoja jopa taideprojektiksi, koska taiteen yksi tärkeimpiä tehtäviä on empatian ja yhteyden lisääminen. Olen tosi ylpeä tästä projektista. Vaikka en suunnitellut, että näin kävisi, näin siinä kävi silti.”

View this post on Instagram

KANSAN KASVOT 138⁠ Terveisiä ilmastokokoukseen⁠ #animaatio #kansanradio

A post shared by KANSAN KASVOT (@kansankasvot) on

View this post on Instagram

KANSAN KASVOT⁠ 109⁠ Evankelis-luterilaisen kirkon tehtävästä⁠ #animaatio #kansanradio

A post shared by KANSAN KASVOT (@kansankasvot) on

Hauskuus syntyy hankauksesta

Kansan kasvojen veikeät hahmot syntyvät pakottamatta. Laine kuuntelee ohjelmaa sivukorvalla ja jos joku puheenvuoroista saa hänet nauramaan spontaanisti, juttu kannattaa animoida. Yhdestä Kansanradion jaksosta saa keskimäärin yhden tai kaksi hyvää pätkää Kansan kasvoihin.

Hauskuus syntyy Laineen mukaan yhteiskunnan moraalisissa hankauskohdissa. Nauramme yhdessä sille, mikä sopimatonta. Soittaja on keksinyt runon vaikkapa lihavuudesta ja synnyttää näin pilaa ahtaista kauneusihanteista.

Toinen taas vaatii Uuden Musiikin Kilpailun perumista, jotta Tommi Läntinen voisi edustaa Suomea Euroviisuissa. Rahaakin säästyisi.

Kolmas on kiihtynyt, koska kananmunan kuoret eivät irtoa. Paskoja nämä suomalaisen munat nykyään.

Kiihkeän vihainen suhtautuminen pieniin arkisiin asioihin on Laineen mukaan absurdia ja siksi luonnostaan koomista.

”Osa jutuista on sellaisia, että soittajakin on kieliposkessa ja tekee selvästi huumoria. Joskus taas olen poiminut jonkun älyttömän mielipiteen, että me voidaan yhdessä nauraa sille. Sitä kautta me voidaan kollektiivisesti vahvistaa moraalin rajoja, sitä millaisille asioille nauretaan”, Laine kertoo.

View this post on Instagram

KANSAN KASVOT 17 Lihavuuden parhaat puolet #rasvamaksa #runo #avautuminen

A post shared by KANSAN KASVOT (@kansankasvot) on

View this post on Instagram

KANSAN KASVOT 156⁠ Uuden Musiikin Kilpailu⁠ #animaatio #kansanradio

A post shared by KANSAN KASVOT (@kansankasvot) on

Lue myös: Uusi muumimuki aiheuttaa hämmennystä: Näyttääkö Niiskuneidin bikinikuva siltä, ettei hän pidä kehostaan?

X