Kasvot kelpaavat maksuvälineeksi, mutta niillä voidaan myös valvoa kansalaisten liikkeitä – Miten kehittynyt teknologia vaikuttaa yksityisyydensuojaan?
Vaikka biometrisen tunnistuksen menetelmät voivat olla pin-koodia hitaammin murrettavissa, liittyy esimerkiksi kasvojentunnistukseen liittyy riskejä.
Rikosten estäminen ja selvittäminen paranevat. Etsintäkuulutettuja tavoitetaan tehokkaammin. Näin viranomaisten oikeuksien laajentamista perusteltiin, kun hallitus antoi esityksen uudesta poliisin henkilötietolaista eduskunnalle marraskuussa 2018.
Esitykseen sisältyi poliisille ja tullille kaavailtu oikeus automaattiseen kasvojen tunnistukseen. Rajavartiolaitoksella kyseinen oikeus on ollut jovuodesta 2005.
Lupa myönnettiin.
Kesäkuusta 2019 lähtien poliisi ja tulli ovat saaneet verrata valvontakameroiden kuvia henkilörekistereihin tallennettuihin kasvokuviin tunnistusjärjestelmän avulla. Tosin laitteisto siihen tarkoitukseen ei vielä ole. Uutta kamerakalustoa hankitaan paraikaa.
Rikollisuuden torjuminen on kiistatta hyvä asia. Kasvojentunnistusteknologiaan liittyy kuitenkin useita kysymysmerkkejä. Sitä on pidetty ongelmallisena erityisesti yksityisyydensuojan kannalta.
Ristiriitaisia tuloksia
Viranomaiset perustelevat julkisille paikoille sijoitettua valvontaa usein turvallisuuden lisäämisellä, sanoo valvontateknologian tutkimukseen erikoistunut tutkijatohtori Liisa Mäkinen Turun yliopiston maantieteen laitokselta.
Todellisuudessa tutkimustulokset aiheesta ovat ristiriitaisia. Joissain paikoissa valvontakamerat voivat estää rikoksia, joissain paikoissa niillä ei ole mitään vaikutusta. Ja joskus Mäkisen mukaan rikokset voivat jopa lisääntyä kameroiden asentamisen jälkeen.
”Teoriassa voisi ajatella, että jos joku aikoo tehdä vaikkapa omaisuusrikoksen ja hän huomaa että yhdessä paikassa on kamera ja toisessa ei, hän valitsisi sen paikan jossa kameraa ei ole.”
Mäkinen sanoo olevansa yllättynyt poliisin ja tullin saamista uusista oikeuksista liittyen kasvojentunnistukseen.
Esimerkiksi juuri voimaantulleista tiedustelulaeista ja niiden säätämisestä käytiin vilkasta kansallista keskustelua koko lainsäätöprosessin ajan, sanoo Mäkinen. Keskustelu ja uutisointi aiheesta on myös jatkunut lakien voimaan tultua.
”Mutta mielestäni poliisille ja tullille annetusta oikeudesta kasvojentunnistukseen käytiin huomattavasti vähemmän julkista keskustelua etukäteen.”
Entäpä viranomaisten intressit? Voiko kasvojentunnistusjärjestelmää tukevien valvontakameroiden avulla saada rikolliset satimeen?
Virheanalyyseja
Kesäkuussa 2017 Walesin Cardiffissa paikallinen poliisi kokeili kasvojentunnistusteknologiaa Mestarien liigan finaaliottelussa. Tarkoitus oli seuloa mahdolliset rikolliset yleisön joukosta.
Otteluun saapuneiden 170 000 henkilön kasvoja verrattiin 500 000 kuvasta koostuvaan suureen tietokantaan.
Tulos: ohjelma määritteli yleisöstä yli 2 400 rikollisiksi.
Analyysi osoittautui virheelliseksi. Ainakin 92 prosenttia ”rikollisista” oli analysoity väärin perustein.
Se ei yllätä, sanoo Oulun yliopiston tietotekniikan emeritusprofessori Matti Pietikäinen, koska vastaavia virheanalyyseja on havaittu kyseisen teknologian käytössä ympäri maailma, useasti.
”Tällaisessa käytössä kasvojentunnistukseen liittyy paljon epävarmuutta.”
Nopea kehitys
Kasvojentunnistusteknologian läpimurto tapahtui vuonna 1964. Silloin yhdysvaltalainen tietojenkäsittelytieteilijä Woodrow Wilson Bledsoe onnistui kehittää järjestelmän, joka tunnisti ihmiskasvot digitaalisista valokuvista koostuvasta tietokannasta.
Ongelma: aikakauden teknologia ja järjestelmän heikkous rajoittivat. Kasvojentunnistus onnistui vain valokuvista, jotka oli ”otettu hyvissä olosuhteissa”.
Tunnistaminen vaikeutui pään liikkeiden, ilmeiden, ikääntymisen ja valaistuksen vaihtelemisen seurauksena, kuvasi Bledsoe itse järjestelmän vajavaisuutta.
Siitä on yli viisikymmentä vuotta.
Nykyään kasvojentunnistusteknologia pystyy tunnistaa kasvoja erilaisissa olosuhteissa myös heikompilaatuisilla kameroilla.
Teknologiaa hyödynnetään eri tavoin.
Järjestelmät eivät ole aukottomia
Kasvojentunnistusmenetelmä perustuu konenäköön ja -oppimiseen, jotka ovat tekoälyn osa-alueita.
Aluksi ohjelma opetetaan tunnistamaan kasvoja näyttämällä sille kuvia erilaisista kasvoista sekä asioista, joilla ei ole kasvoja. Kehittyneet algoritmit käyvät kuvia läpi ja etsivät tunnistettavia piirteitä: nenä, hiusraja, silmäkulmat…
Kone pystyy lukemaan kasvoilta ihmisten ilmeitä. Esimerkiksi Ruisrockissa 2017 festivaalikansaa kuvattiin videolle, ja tekoäly analysoi materiaalista ihmisten tunnetiloja.
Vakuutusyhtiö LähiTapiola kertoi heinäkuussa 2019 tutkivansa uutta, tekoälyä hyödyntävää kuva-analyysia. Sovelluksen avulla ”kuka tahansa voisi tehdä ensiarvion terveydentilastaan”. Painoindeksi, rasvaprosentti, verenpainetaso – pelkän kasvokuvan perusteella.
Joissain maissa kasvoilla voi maksaa kaupassa, ilmoittautua luennoilla, tehdä lähtöselvityksen lentokentällä.
Ja näin helposti kasvot käyvät salasanaksi kuluttajalaitteisiin: esimerkiksi älypuhelin tuodaan kasvojen lähelle. Ohjelma lukee käyttäjän kasvoista eri tunnistuspisteitä. Jos käyttäjä on puhelimen omistaja, lukitus aukeaa.
Paitsi että. Ohjelmat eivät ole aukottomia. Niitä voi huijata.
On kerrottu, kuinka jopa tulostettu valokuva on riittänyt avaamaan älypuhelimen lukituksen. Tosin nykyään ohjelmat sellaiseen ”harvoin haksahtavat”, sanoo kyberturvallisuuteen erikoistunut vanhempi tutkija Kimmo Halunen Teknologian tutkimuslaitos VTT:lta.
Muitakin hämäyskeinoja on: 3D-tulostetut naamarit, erilaiset hiustyylit ja meikit, aidoilta näyttävät ihmispäät.
Kasvojentunnistusteknologian kehityksessä onkin viime aikoina pureuduttu juuri huijauksenestomenetelmien parantamiseen.
Halunen sanoo, että kuluttajalaitteet pystyvät usein myös päivittämään itseään käyttäjän ikääntyessä.
”Esimerkiksi Applen Face ID:sta sanotaan, että se oppii jatkuvasti.”
Toisaalta jos käyttäjä joutuu onnettomuuteen ja kasvot murjoutuvat, taika raukeaa. Suuria muutoksia ohjelmat eivät Halusen mukaan tunnista.
Kuka hyötyy tiedoista?
Biometrisiin tunnistusmenetelmiin kuuluu kasvojentunnistuksen lisäksi sormenjälki- ja iiristunnistus.
Iiristunnistuksen voi tehdä myös etäältä, tavallisista kamerakuvista. Mutta se ei ole lähelläkään kasvojentunnistuksen tarkkuutta, minkä voi tehdä kohteen huomaamatta.
Juuri ”suostumuspuoli” on kasvojentunnistuksessa vaikea kysymys, sanoo Kimmo Halunen.
”Kameroita on joka paikassa, eikä voi tietää, milloin kasvoja kuvataan.”
Ja entäpä yksityisyydensuoja? Mihin tietoa tallennetaan? Kenen kanssa se jaetaan, kuka siitä hyötyy?
Siihen Halunen ei osaa vastata. Hän uskoo, että ratkaisu pitäisi löytää teknologian kehittämisen sijaan sääntelystä. Pitäisi sopia, mitä saa tehdä. Tosin se voi olla vaikeaa, ainakin globaalilla tasolla. Eri mailla on erilaiset inressit tietojen käytöstä.
Esimerkiksi Kiina. Se on kasvojentunnistusteknologian suhteen eräänlainen pioneeri. Kiinassa kasvoilla voi maksaa ja ostaa, mutta kasvojen avulla maa myös valvoo kansalaisiaan.
Turvallisuusviranomaiset voivat haravoida miljoonien älyteknologiaa tukevien valvontakameroiden avulla, missä ihmiset ovat ja keitä he ovat tavanneet.
Riskejä, joita ”ei ehkä osata ajatella”
Ranskalaisen filosofin Michel Foucaultin teorian mukaan ihminen, joka tietää, että häntä voidaan tarkkailla, alkaa itse säädellä omaa käytöstään.
Vastaavanlainen, kuvitteellinen esimerkki löytyy George Orwellin kirjoittamasta romaanista Vuonna 1984. Siinä diktaattori Isoveli valvoo Oseanian kansalaisia, jotka elävät uskossa, että heitä voidaan salakuunnella ja tarkkailla.
Tutkijatohtori Liisa Mäkisen mukaan romaanin ja nyky-yhteiskunnan välisessä valvonnassa on ero: nykypäivän valvonta on pirstaloitunut monelle toimijalle – ei yhdelle diktaattorille – joista osa kerää tietoa hallintoa varten, osa mainontaan ja markkinointiin, osa turvallisuussyistä, osa ”muuten vaan”.
”Tiedonkeruu voi kokonaisuudessaan lisääntyä, mutta samalla se pirstaloituu, eikä kellään välttämättä ole kokonaiskuvaa kaikesta kerätystä tiedosta.”
Suomalaisten asenteita heihin kohdistuvista erilaisista valvonnan muodoista ei ole Mäkisen mukaan selvitetty.
Lisäksi sitä, muuttuuko ihmisten käytön valvonnan seurauksena, on haastava arvioida. Joka tapauksessa valvonta herättää useita kysymyksiä.
”Huomaammeko, että meitä tarkkaillaan? Mistä tiedämme, milloin meitä tarkkaillaan? Miten voimme tietää, kuka meitä tarkkailee? Miten selvitämme, mitä meistä kerätyllä tiedolla tehdään ja kuka pääsee siihen käsiksi?”
Mäkisen mielestä biometriseen tunnistukseen liittyy riskejä, joita ”ei ehkä monesti osata ajatella”.
”Esimerkiksi identiteettivarkaudet saisivat aivan uudenlaisen vakavuusasteen, jos varkaus voisi kohdistua vaihdettavan salasanan asemesta pysyvään biometriseen tunnisteeseen. Biometriseen tunnistautumiseen liittyvät väärinkäytökset ovat siis erityisen hankalia, koska biometrisiä tunnisteita ei voi vaihtaa.”
Mitä teknologian kehittyminen tarkoittaa yksityisyydensuojalle?
Mitä enemmän tietoja kerätään, sitä enemmän myös kajotaan yksityisyydensuojaan.
Toukokuussa 2019 San Franciscossa tehtiin historiallinen päätös. Kaupunki päätti kieltää kasvojentunnistusteknologian käytön ensimmäisenä yhdysvaltalaiskaupunkina.
Viranomaiset eivät saa tunnistaa videossa tai valokuvassa esiintyvän ihmisen henkilöllisyyttä tekoälyohjelmistolla.
Kielto ei koske esimerkiksi lentokenttiä.
Teknologian kieltämisen puolesta olevat perustelivat päätöstään ihmisten yksityisyyden suojaamisella sekä sillä, että kasvojentunnistusteknologia on epävarma.
Tutkimustieto teknologian tehokkuudesta puuttuu.