Katso huikeat kuvat! Karhuemon ja pennun herkät hetket Suomen itäisimmässä kolkassa – Oiva Kainulainen ikuistaa metsän eläimiä kotilampensa äärellä
Ilomantsilainen Oiva Kainulainen kuvaa karhujen lepohetkiä omilla maillaan itärajan tuntumassa.
Karhuemon herkkä hetki. Karhuemo pentuineen Oiva Kainulaisen kalalammikolla Ilomantsin Ilajassa.
Karhuemo on kääntynyt katsomaan pentuaan. Pikkunalle on noussut takatassuilleen ja nojaa etutassuillaan emonsa kylkeen. Karhuemon katse näyttää ihmisen silmään lempeältä.
Huikean kuvan karhuperheen leppoisasta yhdessäolosta on ottanut ilomantsilainen Oiva Kainulainen, 73. Hetki ikuistui kameraan viime keväänä Oivan omilla mailla Ilajan kylässä, 40 kilometriä Ilomantsin keskustasta koilliseen, lähellä Suomen ja EU:n itäisintä pistettä.
Siellä todellisilla karhujen mailla.
”Semmoiset neljäkymmentä vuotta karhuja on ollut erittäin runsaasti, sitä ennen se ol´ harvinaisempi”, Oiva kertoo.
Karhuemon herkkä hetki. Oiva Kainulainen aloitti valokuvausharrastuksen vanhemmiten. Metsämies kuvaa sitä, mistä on muutenkin kiinnostunut. © Tommi Tuomi/Otavamedia
Karhunpyynti loppui huonoon osumaan
Oiva Kainulainen on asunut Ilajan kylässä koko ikänsä ja lapsesta asti viihtynyt metsässä – elämäntyönsäkin hän teki metsäkoneurakoitsijana.
Karhuja hän metsästi 1990-luvulle saakka. Silloin hän onnistui kerran ampumaan karhua mutta osui huonosti. Karhu pakeni haavakkona, ja siihen loppui Oivan karhujahti. Hän ei halua tuottaa eläimille turhaa kärsimystä.
Lintuja hän metsästää yhä, mutta ottaa karhuja ja muita petoja tähtäimeensä vain kameralla.
”Ihan tiällä peltoloilla oon ottanna karhuista kuvia ja susiloista. Ahma on harvinaisin kuvattava ollut.”
Tulokset ovat upeita. Seura julkaisee kymmenen Oivan nettigalleriasta valittua otso-otosta.
Oiva Kainulaisen karhukuvat hurmaavat. © Oiva Kainulainen
Joskus karhut on säikäytettävä ovenpaukautuksella
Oiva Kainulaisella on kolmensadan metrin päässä kotitalostaan oma kalalammikko, jossa hän on kasvattanut lohia 1980-luvulta asti. Lammen rannalla hän ruokkii lintuja ja muita metsän eläimiä muun muassa jyväautomaatista.
Automaatti vetää puoleensa myös karhuja, jotka säännöllisesti hajottavat sen. Lisäksi lammikko houkuttelee karhuja juomaan ja uimaan.
Oiva Kainulainen on päässyt kuvaamaan ahmojakin, mutta useimmin tähtäimeen sattuu karhu tai lintu – tai molemmat. Oiva Kainulainen
Lammikon rannalle rakentamastaan lasikuituisesta varastoparakista Oiva kuvaa paitsi karhuja myös etenkin lintuja. Piilossa vierähtää helposti vähintään monta tuntia kerrallaan. Joskus Oiva on joutunut varaston ovea paukauttamalla säikäyttämään karhut matkoihinsa, että pääsisi iltamyöhällä Pirkon luo kotiin.
Ei karhuja toki joka parakki-istunnolla näe – ehkä noin yhdellä kertaa kymmenestä. Oiva arvelee, että monesti karhut haistavat hänet ja kiertävät kaukaa, vaikka parakissa on kuusimetrinen ilmastointiputki, jotta ihmisenhaju katoaisi karhunnenien ulottumattomiin.
Ensimmäisen karhunsa Oiva kuvasi joskus 1990-luvulla pienellä pokkarikameralla. Metsän kuningas oli valokuvassa kärpäsenkakan kokoinen, ja Oiva totesi tarvitsevansa parempia vehkeitä. Ensimmäisen oikein kunnon kameran hän osti itselleen 60-vuotislahjaksi – samalla kun hankki moottoripyörän.
Tutun karhuemon tunnistaa puuttuvista kynsistä
Karhut ovat eniten liikkeellä keväisin – ja niinpä myös Oiva linsseineen ja putkineen. Kun karhut heräilevät talviunestaan, ne ovat nälkäisiä ja liikuskelevat ihmisasumusten liepeillä haistelemassa. Kevään ensimmäiset voikukat ovat niiden herkkua.
Vuosien mittaan jotkut karhut ovat tulleet Oivalle tutuiksi. Esimerkiksi se lempeästi pentuaan katsova emo, jolta Oiva on ehtinyt nähdä neljä pentuetta. Emon tunnistaa muun muassa siitä, että yhdestä tassusta puuttuvat kynnet. Viimeksi Oiva näki emon pentuineen marjareissulla tällä viikolla.
Eräänä kesänä Oiva sai vaimonsa Pirkon kanssa seurata läheltä isoa karhunpentua, jonka emo oli vastikään itsestään vieroittanut.
”Se ol´ ihan tuossa meiän pellolla koko kesän, se ei lähtennä minnekään. Koiran anto haukkuu ihteensä”, Oiva kertoo.
Oiva sai pennusta hellyttävän kuvan, jossa se näyttää nukkuvan kivi päänsä alla.
Karhuemon vieroittama pentu vietti Oivan pellolla koko kesän. © Oiva Kainulainen
Lakasta on joskus lähdetty kiireellä
Karhunpentujen suloisuudesta huolimatta Oivalla ja Pirkolla ei ole harhakuvitelmia siitä, mikä karhu on: petoeläin. He ovat tottuneet elämään karhujen kanssa samaa reviiriä ja osaavat kunnioittaa metsän kuningasta.
Vaikka Oiva ja Pirkko Kainulainen ovat tottuneet elämään karhujen naapureina, otso herättää yhä pelonsekaista kunnioitusta. © Oiva Kainulainen
”Ei myö aleta karhua silittelemään. Kyllä sitä pelätään myökii, tänäkii päivänä. Ennen vanhaan kun lakatettiin (poimittiin lakkoja) Pirkon kanssa, niin jos rupesi haisemaan hapan ja löyty sammalkeko, niin kyllä kiireellä lähettiin.”
Jäljistä tiesi karhun haudanneen siihen saaliinsa, eikä paikalle todellakaan kannattanut jäädä odottelemaan nälkäisen pedon ilmestymistä.
Karhua enemmän etenkin Pirkkoa pelottavat kuitenkin sudet, joita nähtiin pihalla silloinkin, kun Oivan ja Pirkon kolme poikaa olivat pieniä. Yhden hiekkalaatikolle lapsen luo tulleen suden Oiva on ampunutkin, toisen taas lyönyt hengiltä hiilikoukulla, kun se uhkasi käydä koiran kurkkuun.
Oiva pitääkin aina kuvausreissuillaan asetta toisella, kameraa toisella olalla.
© Oiva Kainulainen
© Oiva Kainulainen
© Oiva Kainulainen
© Oiva Kainulainen
© Oiva Kainulainen
Lue myös: Sulo Karjalainen kertoo, miten poromiehen pojasta kasvoi karhujen pusuttelija
