Kaupallisen tv:n uutisille herui hallitukselta miljoona euroa – pääministeri Juha Sipilän veli työskentelee MTV3:lla

Kaupallisen tv:n uutisille herui hallitukselta miljoona euroa – pääministeri Juha Sipilän veli työskentelee MTV3:lla

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Juha Sipilä esitteli syytöksiä Yleisradiota kohtaan eduskunnassa 30.11.2016 järjestetyssä tiedotustilaisuudessa.

Kaupallisen tv:n uutisille herui hallitukselta miljoona euroa – pääministeri Juha Sipilän veli työskentelee MTV3:lla
(Päivitetty: )
Teksti:
Matti Rämö

Kansanedustaja Harry Harkimon (kok.) vetämä työryhmä päätyi keväällä esittämään kahdeksan miljoonan euron vuosittaista tukea kaupallisten tv-kanavien uutistoiminnalle. Tukea perusteltiin kaupallisen tv:n uutistoiminnan haasteilla.

MTV3 on kärsinyt vuosia talousvaikeuksista ja yhtiöstä on irtisanottu kymmeniä toimittajia. Nelosen uutistoiminta on typistetty Helsingin Sanomien brändin alla esitetyiksi suppeiksi sähkeuutisiksi.

Tällä viikolla selvisi, että hallituksen kassasta liikenee miljoona euroa kaupallisten tv-uutisten tukemiseen.

Lisäbudjetissa annettu miljoona kohdennetaan ”yleisen edun kanavien” uutis- ja ajankohtaistoiminnan tueksi. Lisäksi median innovaatiotuen ehtoja muutetaan niin, että rahaa voidaan suunnata myös tv-uutisille.

Lännen Median liikenne- ja viestintäministeriöstä saaman arvion mukaan uutistoiminnan tukemiseen on luvassa yhteensä noin kaksi miljoonaa euroa. Lopullinen summa riippuu siitä, paljonko Tekesillä on innovaatiorahaa jäljellä vanhojen hakemusten käsittelyn jälkeen.

Kaupallisille kanaville tervetullutta tukea on ehditty myös kritisoida. Esimerkiksi Sanoma Media Finlandin toimitusjohtaja Pia Kalsta kritisoi Helsingin Sanomisssa tuen kohdistamista ainoastaan perinteiselle televisiolle. Kalstan mukaan pääosa lisärahasta valuu ruotsalaiselle mediajätti Bonnierille, joka omistaa MTV3:n.

Työryhmää vetäneellä Harkimolla on tunnetusti tiivis historia MTV3:n kanssa. Liikemies veti kanavalla vuosina 2011-2016 suosittua Hjalliksen kanssa –keskusteluohjelmaa. Kanavalla pyöri aikaan myös Harkimon ympärille rakennettu versio tosi-tv-ohjelma Diilistä.

Myös pääministeri Juha Sipilällä (kesk.) on omakohtainen side MTV3-kanavaan ja sen uutistoimintaan: Sipilän Jouni-veli työskentelee MTV3:lla toimittajana.

Ovatko veljekset keskustelleet MTV3:n taloustilanteesta ja monilla yt-neuvotteluilla harvennetun uutistoiminnan haasteista?

”En ole keskustellut tästä (Juha Sipilän kanssa), enkä usko, että siinä on mitään tämän tyyppistä yhteyttä. Olen ollut siinä käsityksessä, että se on tämän työryhmän tekemisiä enemmän tämä rahoituksen hankkiminen. Me emme ole tällaisista asioista keskustelleet, enkä ole millään tavalla tätä asiaa ajanut, enkä tämän tyyppisiin neuvotteluihin osallistunut. Siinä mielessä mieleni on puhdas”, Jouni Sipilä kertoo Seuralle.

Lue lisää:

Näin toimivat Juha Sipilän kuuluisat vakuutuskuoret – Miljoonat piiloon verottajalta

X