Keinottelija tienaa Luottokunnan osuuksilla miljoona euroa

Seura kertoi elokuussa keinottelijasta, joka osti pienyrittäjiltä Luottokunnan osuustodistuksia pilkkahinnalla. Viimeistään nyt on ilmeistä, ettei yrittäjien olisi kannattanut tehdä kauppoja.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Vähintään miljoonan euron potti odottaa keinottelijaa parin vuoden päästä. Kuva: Colourbox.

Seura kertoi elokuussa keinottelijasta, joka osti pienyrittäjiltä Luottokunnan osuustodistuksia pilkkahinnalla. Viimeistään nyt on ilmeistä, ettei yrittäjien olisi kannattanut tehdä kauppoja.
(Päivitetty: )
Teksti:
Mirka Heinonen

Luottokunta maksoi joulukuussa jäsenilleen osuuspääoman korkoa 935 euroa jokaisesta osuustodistuksesta. Seuran juttuun haastateltu helsinkiläinen kampaaja oli myynyt osuustodistuksensa 500 eurolla.

Jutun ilmestymisen jälkeen hinnat vielä laskivat. Halvimmillaan osuuksia myytiin satasella.

Luottokunnan rekisteristä selviää, että osuuksia on haalinut yksi henkilö. Hän on saanut hankittua itselleen 300–400 osuustodistusta.

Niiden haltijana keinottelijan tilille rapsahti joulukuussa korkoa 290 000–370 000 euroa.

Varsinaisesti keinottelija vaurastuu muutaman vuoden päästä, kun Luottokunta jakaa omaisuutensa jäsenilleen sen mukaisesti, kuinka monta osuustodistusta kullakin on. Yhden osuustodistuksen arvo on 3 400–4 000 euroa.

Tuolloin keinottelija saa hankkimistaan osuustodistuksista vähintään miljoona euroa.

 

Lue Seurassa 35/2012 ilmestynyt juttu vedätyksestä Luottokunnan osuustodistuksilla tästä linkistä.

X