Kunnat hätiin - Kela joutui luopumaan yhden luukun ideasta

Toimeentulotuen käsittelijöiden vähentäminen puoleen osoittautui virheeksi

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Sosiaaliohjaajista ja -työntekijöistä koostunut ”Viisikko” on yrittänyt auttaa Kelan ahdingossa.

Toimeentulotuen käsittelijöiden vähentäminen puoleen osoittautui virheeksi
Teksti: Tarja Ahokas

Satojen tuhansien pienituloisten perustoimeentulotukea hallinnoiva Kansaneläkelaitos ei suoriudu suunnitellusta yhden luukun käytännöstä.

Alkuvuosi Kelassa on ollut kaoottinen, ja hätiköiden toteutetusta uudistuksesta ovat kärsineet sekä avun tarvitsijat että sitä myöntävät.

Seurauksena leipäjonot ovat pidentyneet, kirkkojen diakoniatyö on kuormittunut, valituksia on tehty tuhansia, kanteluja sadoittain ja Kelan työntekijöilleen maksamien ylitöiden euromäärät liikkuvat jo miljoonissa.

Keväällä tilanne alkoi tuntua kestämättömältä jopa Kelan oman väen keskuudessa. Vankinta toimeentulotukiin liittyvää sosiaalityön osaamista on edelleen kunnissa, joten Kelan pääkaupunkiseudun asiakaspalveluyksikön päällikkö Matti Kujala pyysi pääjohtaja Elli Aaltosen siunauksella suoraa ja käytännön läheistä apua pääkaupunkiseudun kunnilta.

Viranomaisyhteistyötä tehtiin poikkeuksellisella tavalla. Helsinki, Espoo ja Vantaa tarjosivat oitis käyttöön neljä alan ammattilaista ja yhden opiskelijan.

Sosiaaliohjaajista ja -työntekijästä koostunut ”Viisikko” eli Kehittäjäryhmä rantautui reppuineen 13:een Kelan toimistoon reiluksi kolmeksi kuukaudeksi.

Kaisa Saarinen, Auli Jaatinen, Eija Mäkiniemi, Sari Heikkinen ja Emma Heino työskentelivät Kelaan palkattujen perustoimeentuloa käsittelevien työntekijöiden ja palveluneuvojien kanssa, kirjasivat korjausehdotuksia. Kela toteutti niitä pitkin kevättä ja kesää.

”Tämä oli poikkeuksellinen ja hieno idea, joka poiki paljon uudistuksia, joita jatketaan edelleen. Kelassa tarvitaan lisää perustoimeentulotukeen liittyvää osaamista, koulutusta ja kehittämistä. Tarvitsemme yhteistyötä kuntien kanssa, ja myös kunnat ovat halukkaita auttamaan”, vuoden alusta Kelan pääjohtajana toiminut Aaltonen sanoo.

Tökkivä tiedonkulku

Kujala ja Aaltonen listaavat kilpaa tehtyjä uudistuksia: Kelan tietojärjestelmä kattaa yhtenäisesti koko maan ja myös kunnissa nähdään Kelan tiedot, Kelan verkkosivuja on muokattu selkokielisemmäksi ja ohjeistuksia lisätty. Lisäksi henkilöstöä on koulutettu ja toimistoissa asioivia palvelemaan on perustettu minuutin tarkkuudella Kelan verkkosivuilla päivittyvä jonotustilanne jokaisessa maan palvelupisteessä.

Asiakkaiden kannalta uudistukset näkyvät kouriintuntuvimmin jo pääkaupunkiseudun sekä ainakin Oulun ja Porin toimistoissa, joissa kuntien sosiaalialan osaajat työskentelevät yhdessä Kelan kollegojen kanssa.

”Suuri haaste on laajentaa yhteistyö koko maahan, ettei asiakkaiden tarvitse juosta turhaan paikasta toiseen päätöksiä odotellen. Myös tietojärjestelmän on toimittava kaksisuuntaisesti. Nyt kunnissa kyllä nähdään Kelan päätökset, mutta yhteydenpito ei onnistu, vaan sitä hoidetaan Skype-neuvottelujen, puhelimen ja sähköpostien avulla, ellei henkilökohtainen yhteistyö ole mahdollista”, Matti Kujala sanoo.

Pätevistä pulaa

Kelan tehtävänä on nykyisin myöntää perustoimeentulotukea. © Kuvat Lehtikuva

”Perustoimeentulotuen siirtäminen Kelaan toteutettiin liian hätäisesti, eikä sitä varten palkattu riittävästi toimeentulotuen osaajia kunnista”, Kuntaliiton erityisasiantuntija Ellen Vogt sanoo.

Kiireen ja huonon valmistelun ohella Kuntaliitto on kritisoinut 2,5 vuotta valmisteltua hanketta koko sen keston ajan muistakin puutteista.

”Vallalla on ollut käsitys, että perustoimeentulotuki on pelkkää laskemista, mitä se ei suinkaan ole. Myös siinä käytetään kokonaisharkintaa, joka on erilainen jokaisen asiakkaan kohdalla. Tämä edellyttää osaamista. Kuntaliitolle luvattiin, että Kela palkkaa kunnista viime vuonna 550 toimeentulotukityön ammattilaista. Lupauksia ei pidetty, vain parisensataa työtekijää palkattiin.”

Vogtin mukaan Kuntaliitto piti osaltaan Jyrki Kataisen (kok) ja Juha Sipilän (kesk) hallitukset sekä eduskunnan valmistelevat valiokunnat tietoisina mahdollisesti syntyvistä ongelmista.

”Yritimme kaikin tavoin saada hankkeelle lisäaikaa, edes vuoden, koska arvioimme, että aikataulu oli liian riskialtis”, Vogt sanoo.

Hän on kuitenkin vakuuttunut siitä, että kunnista löytyy halukkuutta yhteistyöhön Kelan kanssa.

”Tässä riittää vuosiksi töitä, että asiat saadaan kuntoon.”

Toimeentulotukiuudistuksen valmistelu on henkilöitynyt Kelan entiseen pääjohtajaan Liisa Hyssälään. Nykyisin Sitrassa työskentelevä Hyssälä välitti sihteerinsä kautta sähköpostiviestin, ettei hän ”tällä kertaa osallistu haastatteluun”.

Taustalla

1 Byrokratian karsinta. Yhden luukun käytännöllä pyritään välttämään viranomaisasioinnissa asiakkaan juoksuttamista luukulta toiselle.

2 Kelan uudistus. Vuoden alussa toimeentulotuen myöntäminen siirrettiin kunnilta Kelan vastuulle. Tuloksena oli köyhiä kyykyttävä kaaos.

3 Toimeentulotuki. Kelan myöntää perustoimeentulotukea ja kuntien sosiaalitoimistot ennaltaehkäisevää ja täydentävää toimeentulotukea. Perusosa eli käteen jäävä osuus on yksin asuvan kohdalla 487,89 euroa kuukaudessa, kahden aikuisen taloudessa 829,42 euroa.

4 Lisätuki. Kunnat myöntävät ennaltaehkäisevää ja täydentävää toimeentulotukea.

Töitä joka toiselle

Kelan sisäisten tarkastajien vähälle huomiolle jäänyt, kesäkuussa julkaistu raportti kiinnitti erityistä huomiota muun muassa henkilöstön vähäiseen määrään ja koulutuksen puutteeseen. Hankevaiheessa perustoimeentulotuen käsittelyyn ja palveluneuvontaan arvioitiin tarvittavan 750 työntekijää. Vastaavissa tehtävissä työskenteli kunnissa 1 500 henkilöä. Viime syksynä Kelaan palkattiin 733 työntekijää ja tämän vuoden huhtikuun loppuun mennessä vielä 314 henkilöä lisää. Kaikista palkatuista viidesosa on sosiaalialan ammattilaisia, puolella työntekijöistä on jonkinasteinen kaupallinen tutkinto ja lopuilla muu tutkinto.

Selkeimmiksi epäonnistumisiksi raportin tekijät nimeävät käsittelyaikojen ylittymisen ja palvelun ruuhkautumisen. Epäonnistumiset näkyvät satoina eduskunnan oikeusasiamiehelle tehtyinä kanteluina ja tuhansina päätösten oikaisuvaatimuksina.

Kelan valtuusto käsitteli raporttia kesällä ja päätti jatkaa ongelmien selvittämistä tilaamalla ulkoisen arvion perustoimeentulon siirrosta Kelaan. Kelan valvontatilintarkastuksesta vastaavan BDO Audiator Oy:n tekemän arvion on määrä valmistua syys-lokakuun aikana.

X