Keskiamerikkalaisten turvapaikanhakijoiden määrä Eurooppaan kasvaa – ”Yhdysvaltoihin Meksikon läpi kulkeva reitti huono investointi”

Jaa kaverilleTilaa Seura
© iStock
New York Times uutisoi, että Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin tiukentunut maahanmuuttopolitiikka ajaa levottomuuksia pakenevia keskiamerikkalaisia Eurooppaan.

Maahanmuutto oli Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin keskeisimpiä vaalikampanjan teemoja.

Hän lupasi, että Yhdysvaltain ja Meksikon rajalle rakennetaan muuri – ja Meksiko maksaisi sen!

Hän lupasi myös, että Yhdysvallat karkoittaa laittomasti maahan tulleet siirtolaiset, eikä laillista oleskelulupaa saisi ilman, että maahan hakisi virallisten maahanmuuttojärjestelmien kautta.

Trump esitteli 16. toukokuuta 2019 uutta suunnitelmaa, jossa vaadittiin muutoksia maahanmuuttoon. Sen mukaan suosittaisiin englannin kielen taitoisia, koulutettuja nuoria maahantulijoita perheenyhdistäjien ja turvapaikanhakijoiden sijaan.

Trumpin tiukentunut maahanmuuttopolitiikka heijastuu Amerikan mannerta kauemmas.

”Ei ole varmuutta, että pääsee perille”

Yhä useammat keskiamerikkalaiset lähtevät pakoon maiden levottomuuksia Yhdysvaltojen sijaan Eurooppaan, uutisoi yhdysvaltalainen sanomalehti New York Times.

Vaikka Eurooppa on kauempana, moni ajattelee matkan sinne olevan turvallisempi ja halvempi verrattuna Meksikon läpi Yhdysvaltoihin kulkevaan reittiin.

Lehti haastatteli muun muassa 25-vuotiasta El Salvadorista lähtenyttä Alejandro Hernándezia, joka haki turvapaikkaa Espanjasta.

Meksikon läpi kulkeva reitti olisi ollut huono investointi, Hernández kuvasi.

Hänen muut perheenjäsenensä ovat maksaneet 8 000 dollaria salakuljettajille päästäkseen Yhdysvaltoihin. Osa heistä on yrittänyt päästä perille jopa neljä kertaa – epäonnistuen.

Ja matkalla on muitakin haasteita: väsymys, jano, nälkä. Meksikon järjestäytynyt rikollisuus.

Hernándes itse maksoi matkastaan Espanjaan 2 000 dollaria: lentolippu sekä hotellivaraus.

”On paljon kalliimpaa matkustaa Yhdysvaltoihin, eikä lopulta ole edes varmuutta siitä, että pääsee perille.”

Keskiamerikkalaisten turvapaikanhakijoiden määrät kasvussa

Monet keskiamerikkalaiset turvapaikanhakijat pyrkivät ensisijaisesti Espanjaan, muun muassa yhteisen kielen vuoksi.

Turvapaikan saaminen ei ole itsestäänselvyys. Suurin osa hakemuksista perustuu jengiväkivallan uhkaan, joka on tyypillinen ilmiö esimerkiksi El Salvadorissa korruption ja köyhyyden lisäksi.

Espanjan turvapaikka- ja pakolaisvirasto pitää jengiväkivaltaa kuitenkaan vain harvoin riittävän painavana syynä.

Sen vuoksi esimerkiksi Belgian houkuttelevuus on kasvanut, sillä siellä jengiväkivalta nähdään perusteeksi turvapaikkahakemukselle. Maa onkin nyt kolmanneksi suosituin eurooppalainen maa turvapaikkaa etsiville salvadorilaisille, Espanjan ja Italian jälkeen. Tosin hakemusten lukumääräiset erot ovat edelleen suuret: vuonna 2018 turvapaikkaa Espanjasta haki 2 311 salvadorilaista, Belgiasta puolestaan 288.

Maahanmuutosta vastaava belgialainen komissaari Dirk Van den Bulckin mukaan Belgia ”suojelee niitä, jotka apua tarvitsevat”, vaikka ”tiedämme, että se voi lisätä turvapaikanhakijoiden määrää”.

Euroopan unionin turvapaikka-asioista vastaava Anis Cassar ei pidä Keski-Amerikkaa toistaiseksi ”erityisenä huolenaiheena”, vaikkakin turvapaikanhakijoiden määrä on kasvanut.

Se puolestaan tietää ruuhkia hakemusprosesseihin.

New York Timesin haastattelema Alejandro Hernández haki turvapaikkaa Espanjasta maaliskuussa 2018. Pahasti ruuhkaantuneen järjestelmän vuoksi voi mennä vuosia, ennen kuin päätös tulee. Sillä välillä hän työskentelee sikatilalla lähellä Barcelonaa.

X