Kevätriehan hengessä, hymyä!
Liina Putkonen on Seuran tuottaja.
Mukava muisto nousi esiin vuoden takaa Facebookista. Kevätrieha. Koiranpentusen omistajana riehaa koettiin joka päivä, mutta kevät toi siihen vielä omat kierroksensa.
”… Ja julistetaan täten yleinen kevätrieha kehottamalla kaikkia tätä juhlaa asiankuuluvalla riemulla viettämään sekä muutoin villisti ja vapaasti käyttäytymään, sillä se, joka tämän riehan rikkoo ja kevätriehaa jollakin tylsällä ja ankealla käytöksellä häiritsee, on raskauttavien asianhaarojen vallitessa syypää siihen rangaistukseen, jonka koirapennut ja kevätkeijukaiset kustakin tylsyydestä ja ankeudesta erikseen säätävät… Ja lopuksi toivotetaan kaikille asukkaille riemullista kevätriehaa.”
Kun meillä on jo joulurauha, niin eikö voisi olla kevätriehankin julistus? Sopiva aika sille olisi nyt. Kevätpäivän tasaus koettiin juuri, 20. maaliskuuta.
Ja jos on oikein valoa rinnassa, voihan sen riehakkuuden kiljahtaakin ulos. Tämän loistavan tavan opetti Astrid Lindgrenin Ronja Ryövärintytär:
(…) hän oli syöksynyt päätä pahkaa kevääseen. Kaikkialla hänen ympärillään oli niin ihanaa, se täytti hänet kokonaan ja hän huusi kuin lintu korkeasti ja kimeästi (…)
Kevätriehan niin kuin joulurauhankin henkeen kuuluu, että ollaan kilttejä toisillemme. Sitä jouduin muistuttamaan itsellenikin tässä ihan pari päivää sitten.
Olin lähipuistossa koirani kanssa, kun puistoon marssi äiti ja kaksi lasta. Pysähdyin ja pidin koirani pienellä hihnalla, että retkeilijät pääsisivät ohitsemme. Äiti mulkoili meitä äkäisesti, sillä he olivat menossa puun luo, jonka vieressä seisoimme. Olimme tiellä.
Kun hoksasin väistää, olin ärtynyt katseesta. Mietin, että jos nyt tulee kommenttia koirista ja koirapuistoista, heitän takaisin, että on niitä leikkipuistojakin.
Kun ohitustilanne oli ohi, aurinko kutitti poskiani ihan kuin kysellen: mitä ihmettä tuo oli? Nolotti.
Ehkä äidillä vain oli huonoja kokemuksia koirista, tai lapset olivat oikutelleet matkalla puistoon. Ei hänen yrmeytensä ollut minun syyni, eikä minun tarvinnut siihen vastata edes yrmeillä ajatuksilla.
Päinvastoin, hymy ja ystävällinen nyökkäys olisivat voineet valaista äidin päivän. Seuraavalla kerralla, kevätriehan hengessä, muistan tämän. Hei, aurinko paistaa, hymyillään!