KHO määräsi bussikartellille lähes 10 miljoonan euron sakot – ”Oikeus on voittanut”, sanoo tutkinnan käyntiin sysännyt pienyrittäjä

Jaa kaverilleTilaa Seura
Yli seitsemän vuoden oikeustaistelu päättyi Petteri Keskisen voittoon.
Yli seitsemän vuoden oikeustaistelu päättyi Petteri Keskisen voittoon. © Miikka Kimminki 2018
Tuomion saivat Matkahuolto, Linja-autoliitto ja seitsemän bussikonsernia. Oikeustaistelun kartellia vastaan käynnistänyt porilainen Petteri Keskinen aikoo seuraavaksi hakea yhtiölleen vahingonkorvauksia.
Korkein hallinto-oikeus (KHO) määräsi kartellille yhteensä 8,9 miljoonan euron seuraamusmaksut kilpailun rajoittamisesta vuosina 2010-2015. KHO päätyi lähes kymmenen kertaa suurempaan sakkosummaan kuin markkinaoikeus.

Tuomitut yhtiöt ja järjestöt toimivat ratkaisun mukaan kilpailulain ja unionin kilpailusääntöjen vastaisesti, kun ne päättivät elo–syyskuun vaihteessa 2010 sulkea tietyt reittiliikennelupavuorot Matkahuollon aikataulu- ja lipunmyyntipalvelujen sekä pakettipalvelujen ulkopuolelle.

”Kilpailurikkomus esti ja viivästytti markkinoiden avautumista ja haittasi kilpailun avaamista”, KHO toteaa tänään antamassaan päätöksessä.

Konjakit jäävät juomatta

Oikeustaistelun aloitti vuonna 2011 pieni porilainen bussiyhtiö Keskimatkat, joka  kärsi pahasti Matkahuollon toiminnasta.

Petteri ja Markus Keskinen kertoivat kartellin tempuista ja uskaliaasta valituksestaan Seuralle toukokuussa 2018.

”Oikeus on voittanut”, yrityksen perustaja Petteri Keskinen kommentoi tuoreeltaan KHO:n päätöstä.

”Olisivathan sakot voineet isompiakin olla, mutta kyllä tuokin nyt joltakin kuulostaa”, hän lisää.

Alun perin Keskisen piti ottaa lasi konjakkia toisen kartellista kärsineen liikennöitsijän kanssa sitten, ”kun kaikki on ohi”. Oikeuden rattaat ovat kuitenkin pyörineet niin hitaasti, että kollega on jo menehtynyt.

”En juhli tätä sen kummemmin.”

Sitä paitsi taistelu ei ole ohi. Keskisen mukaan hänen yhtiöllään on vasta nyt, KHO:n ratkaisun jälkeen, edellytykset hakea korvausta kärsimistään vahingoista.

”Summa on lähempänä kahta kuin yhtä miljoona”, Keskinen sanoo.

KKV esitti 38 miljoonan seuraamusmaksuja

Oikeusprosessissa on ollut monta vaihetta.

Ensin kilpailu- ja kuluttajavirasto (KKV) tutki asiaa pitkään ja hartaasti. Vuonna 2016 se esitti kartellille 38 miljoonan euron sakkoja.

Asian käsittely jatkui markkinaoikeudessa, joka määräsi 2017 Matkahuollolle, seitsemälle linja-autoyhtiölle tai näiden muodostamalle yritysryhmälle sekä Linja-autoliitolle kullekin 100 000 euron suuruisen seuraamusmaksun. Kokonaissakko putosi siis yhteensä alle miljoonaan euroon.

Kaikki osapuolet valittivat markkinaoikeuden tuomiosta korkeimpaan hallinto-oikeuteen.

Tasasuuret sakot lainvastaisia

Korkein hallinto-oikeus piti markkinaoikeuden määräämiä tasasuuria maksuja lainvastaisina.

”Samansuuruisten seuraamusmaksujen määrääminen erisuuruisille taloudellisille kokonaisuuksille on unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan kilpailunrikkomuksen osapuolten yhdenvertaisen kohtelun periaatteen vastaista”, KHO totesi.

Lisäksi KHO määräsi useimmille kilpailurikkomukseen syyllistyneille markkinaoikeuden määräämää korkeammat seuraamusmaksut.

Suurin sakko, 4,3 miljoonaa euroa langetettiin Matkahuollolle, joka on  bussimatkustamisen palveluista vastaava yhtiö. Sen omistaa Linja-autoliitto alueosastoineen. Kummassakin organisaatiossa valtaa käyttävät alan isot firmat.

Bussikonserneista suurimman sakon sai kokonaisuus, johon kuuluvat Jyväskylän Liikenne, Koiviston Auto, Koskilinjat, Kuopion Liikene, Porvoon Liikenne, Satakunnan liikenne ja Metsäpietilä. Niille määrättiin yhteisvastuuullisesti 2,3 miljoonan euron maksu.

X