Kiinnostaako koodaaminen? Koodari-lastenkirjailija Linda Liukas antaa helpot vinkit, linkit ja esimerkit, miten pääset koodamisessa alkuun

Jaa artikkeliLähetä vinkki
Linda Liukas on koodari-lastenkirjailija.
© Ari Heinonen / Otavamedia
Koodaaminen ei ole sen mystisempää kuin sukan kutominen. Kumpikaan ei maksa mitään eikä niitä tehdäkseen tarvitse poistua kotoa.

Vietämme ison osan valveillaoloajastamme tietotekniikan parissa ja internetissä. Olemme silloin ohjelmakoodin parissa, vaikka emme sitä yleensä huomaakaan.

”Kaikkien olisi hyvä ymmärtää teknologiaa edes hiukan, jotta voisi katsoa konepellin alle ja nähdä, miten homma toimii. Koodaamisen pitäisi olla osa yleissivistystä”, sanoo koodari-lastenkirjailija Linda Liukas.

Muuten voi käydä niin, että luulemme käyttävämme tietotekniikkaa, mutta todellisuudessa se käyttää meitä. Näin on käynyt esimerkiksi Facebook-tietovuodossa, jossa sosialisen median palvelu vuosi käyttäjätietoja Donald Trumpin kampanjan hyväksi.

Linda Liukas on sitä mieltä, että koodaaminen on yleissivistystä.

© Ari Heinonen / Otavamedia

Koodaus on itseilmaisun väline, kuten vesivärit tai kitaratunti

Koodaus eli tietokoneohjelmointi on pääsyt pari vuotta sitten Suomessa peruskoulun viralliseen opetusohjelmaan.

Linda Liukas on tästä vain iloinen. Hän on ottanut tehtäväkseen kiertää kouluissa ympäri maailmaa vetämässä koodaustyöpajoja sekä opettajille että lapsille.

Liukas toivoo, että mahdollisimman moni saisi kokea samaa luomisen iloa, jota hän itse koki lapsena opeteltuaan koodaamaan.

”Minulle koodaaminen oli vesivärit tai kitaratunti. En ole ollut kiinnostunut teoriasta vaan siitä tunteesta, kun pystyy luomaan jotain tällaisen työkaverin kanssa.”

Asialla on myös vakavampi ulottuvuus, sillä koodaaminen ei ole pelkästään itseilmaisun väline.

”Teknologian kehitys ei pysähdy. Ne ihmiset, jotka ovat tällä hetkellä kiinnostuneita koodaamisesta, määrittävät, mihin suuntaan maailma on menossa. Yhä useammat ongelmat ovat tietokone- ja teknologiaongelmia.”

Linda Liukas toivoo, että mahdollisimman moni lapsi saisi koodaustaidoista pelottomuutta ja kokemusta siitä, että pystyy vaikuttamaan maailmaan.

”Tunne omistajuudesta syntyy tekemisen kautta.”

Koodaus sukan kutomista

Me aikuiset jäimme koulussa vaille koodausopetusta. Se oppiminen ei ole myöhäistä aikuisenakaan.

Linda Liukas antaa vinkit, kuinka pääset alkuun. Välineiksi tarvitset ainoastaan tietokoneen ja nettiyhteyden – kirjastonkin tietokone käy. Samoin pelkkä puhelin.

”Tabletilla ja puhelimellakin onnistuu, mutta puhelimella koodin naputtaminen voi olla raskasta. Lapsille on tosin tarjolla paljon tableteille tehtyjä ohjelmointiympäristöjä.”

Erityistä matemaattista lahjakuutta ei tarvita, sillä koodaamisessa on kyse samasta logiikasta, jota käytät, kun jäsennät lausetta, kudot sukkaa tai ratkaiset sudokua.

Koodaamisen ensimmäinen askel – Kuusi vinkkiä, joilla pääset alkuun:

Ohjelmoinnin alkeita voi opetella useammassa paikassa huippuopettajien johdolla.

  1. Code.org-sivusto

Sivusto on käännetty suomeksi. Se on suunnattu lapsille ja koululaisille, mutta mikään ei estä myös aikuista tutustumasta aiheeseen interaktiivisten harjoitusten avulla, tai tekemästä harjoituksia yhdessä lapsen kanssa.

Code.org on voittoa tavoittelematon yhteisö, jonka perustivat kaksosveljekset Hadi ja Ali Partovi. Veljekset ovat rahoittaneet useita uuden talouden yrityksiä Airbnb:stä Uberiin ja haluavat tasa-arvoistaa koodaamisen maailmaa saamalla myös tytöt innostumaan siitä.

  1. Codeacademy

Englanninkielinen sivusto, voittoa tavoittelematon yhteisö. Linda Liukas työskenteli itsekin täällä muutama vuosi sitten. Ilmaisessa koodikoulussa voi opetella ohjelmoinnin perustaidot muutamassa kuukaudessa.

”Jos opit lukeman, opit koodaamaan”, sivusto lupaa.

  1. Khan Academy

Niin ikään voittoa tavoittelemattoman yhteisön englanninkielinen sivusto kaikenikäisille. Sisältää itseopiskelumateriaalia ja opetusvideoita.

  1. Harvardin yliopisto

Linkistä pääset seuraamaan englanninkielistä koodausluentoa livestreemauksena. Luennon voi katsoa myös sinulla olevan linkin kautta jälkeenpäin.

”Ajattelin ennen, että tietojenkäsittelytieteilijät olisivat tunkkaisia ja harmaita. Mutta he ovatkin mielikuvituksellisia, luovia, lempeitä ja hassuja ihmisiä. Varsinkin jenkkien luentojen katsominen on viihdyttävää, sillä he ovat show-tyyppejä”, Liukas sanoo.

  1. MIT eli Massachusetts Institute of Technology

Luentojen lisäksi voit tehdä kotitehtäviä ja kokeita ja tarkistaa vastaukset.

  1. Stanfordin yliopisto

Peruskurssille ilmoittautujan ei tarvitse osata mitään etukäteen. Paitsi englannin kieltä.

Koodaajan toinen askel: Itsenäinen työ

Kun perusteet ovat hahmottuneet, on aika kokeilla itsenäistä työtä. Linda Liukas vinkkaa, että kannatta valita pulma, jonka ratkaisu kiinnostaa oikeasti.

Hän itse esimerkiksi teki puhelimeensa sovelluksen, joka listaa Singaporen parhaat nuudelipaikat. Hän käy sen verran usein kaupungissa, että tiedosta on hyötyä, mutta kuitenkin sen verran harvoin, että paikat eivät pysy mielessä ilman sovellusta.

Aalto-yliopiston tietotekniikkaopiskelijat puolestaan kyllästyivät varamaan pyykkivuoroja paperilapuilla. He koodasivat vuoronvarausjärjestelmän.

Koodauksen kolmas askel: hyväksy keskeneräisyys

”Ohjelmointikielet ovat siitä epäkiitollisia, että ne muuttuvat alati. Ajatus siitä, että koodaajana voisi olla valmis, on aikansa elänyt”, Liukas sanoo.

Liukas käsittelee keskeneräisyyden tunnetta kirjoittamalla listaa kaikesta, mitä hän ei tiedä – vielä. Listan nimi on What I know I don’t know.

”Vielä joskus ehdin perehtyä paremmin siihen, mitä esimerkiksi iso-o-notaatioalgoritmi tarkoittaa.”

Ohjelmoinnin viehätys on Liukkaan mielestä siinä, että tietoa voi syventää aiheesta kuin aiheesta loputtomasti.

”On osa iloa, että koskaan ei ole valmis.”

Kiinnostaako koodaaminen sinua?

X