Kiista Yösyöttö-elokuvan lipputuloista paljastaa kotimaisen elokuvaan kohdistuvan uhan: ”Kuka enää uskaltaa ottaa riskejä?”

Yösyöttö-elokuvan tuottajan ja levittäjän päätös keskeyttää neuvottelut Finnkinon kanssa aiheuttaa heille sadoissa tuhansissa euroissa liikkuvat tappiot, arvioi Suomen elokuvasäätiön toimitusjohtaja Lasse Saarinen.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Näillä näkymin Yösyöttö-elokuvaa ei nähdä Finnkinon teattereissa.

Yösyöttö-elokuvan tuottajan ja levittäjän päätös keskeyttää neuvottelut Finnkinon kanssa aiheuttaa heille sadoissa tuhansissa euroissa liikkuvat tappiot, arvioi Suomen elokuvasäätiön toimitusjohtaja Lasse Saarinen.
(Päivitetty: )
Teksti:
Matti Rämö

Perjantaina ensi-iltansa saavasta Yösyöttö-elokuvasta on odotettu yhtä syksyn kotimaisista elokuvatapauksista.

Marja Pyykön ohjaamassa komediassa toimittajamies (Petteri Summanen) joutuu yllättäen pienen vauvan yksinhuoltajaksi.

Solar Films -yhtiön tuottamaa elokuvaa on mainostettu satojen tuhansien eurojen kampanjalla. Kallis kampanja on tuonut elokuvan näkyvästi kaupunkikuvaan. Bonushuomiota toi valinta elokuvateatteriketju Finnkinon kuukauden elokuvaksi.

Tällaisia summia satsataan vain oletettuihin hittielokuviin. Yösyötön alkuperäinen katsojatavoite olikin 200 000. Nyt sitä on jouduttu tarkistamaan reippaasti alaspäin.

Suomen Kuvalehti nimittäin paljasti keskiviikkona, että Solar Films ja levitysyhtiö Nordisk Film lopettivat neuvottelut elokuvateatteriketju Finnkinon kanssa. Finnkino omistaa lähes 70 prosenttia Suomen elokuvateattereista. Monissa suurimmissa kaupungeissa yritys hallitsee käytännössä kaikkia teattereita.

”Meille tarjottiin naurettavaa prosenttiosuutta lipputuloista. Finnkino kiristää meitä”, tuottaja Markus Selin Solar Filmsistä kertoi neuvottelujen kariutumisen syistä Suomen Kuvalehdelle.

Vetäytyminen tulee kalliiksi sekä Solar Filmsille että Nordisk Filmille.

”Molempien tappiot ovat väkisinkin satoja tuhansia euroja”, Suomen elokuvasäätiön (SES) toimitusjohtaja Lasse Saarinen arvioi Seuralle.

”Tuottajan kannalta tulos on katastrofi.”

Saarinen näkee Yösyötöstä käydyn kiistan huolestuttavana koko kotimaisen elokuvan kannalta. Tuottajien voittomarginaali on viime vuosina kaventunut.

”Dvd-myynti on romahtanut ja kasvavista digitaalisten esitysoikeuksien markkinoilta ei saada vastaavia tuloja. Myös tv-yhtiöiden elokuvista maksamat summat ovat vähentyneet ja parhaimmillaankin pysyneet ennallaan. Jos tuottaja saa vielä elokuvateatterilipuistakin entistä selkeästi pienemmän osuuden, kuka enää haluaa ottaa riskejä?” pitkän uran myös elokuvatuottajana tehnyt Saarinen kysyy.

Lasse Saarinen arvioi, että Finnkinon sekä Solar Filmsin ja Nordisk Filmin välisten neuvottelujen kariutuminen Yösyöttö-elokuvasta aiheuttavat satojen tuhansien eurojen tappiot.   © LEHTIKUVA / MARTTI KAINULAINEN

Tuotot pääosin elokuvateattereista

Elokuvan tulonjako perustuu prosenttiosuuksiin. Elokuvalipuista saatavat rahat jakavat elokuvan tekemiseen rahat haalinut tuottaja, sen esitysoikeiden hankkinut levitysyhtiö ja esityspaikkaa hallinnoiva yritys. Yösyötön tapauksessa kolmikko on Solar Films, Nordisk Film ja Finnkino.

Jakosuhde on liikesalaisuus ja neuvottelun tulos. Tarkat summat ovat pimennossa myös Yösyötön tapauksessa, mutta tuottaja ja levittäjä syyttävät Finnkinoa selvästi aiempaa suuremman osuuden vaatimisesta.

”Suomessa elokuvateatterilipun hinnasta tuottajalle ja levittäjälle menevät osuudet ovat kohtuullisen korkeita, mutta se on osa pienellä kielialueella toimimista. Kotimaisten elokuvien tuotot tulevat pääosin elokuvateattereista. Jos nämä tuotot laskevat dramaattisesti, elokuvan tekeminen loppuu Suomessa aika pian”, Saarinen sanoo.

Hänestä kotimaisen elokuvan tuottajien ahtaalle ajaminen uhkaa pitkällä tähtäimellä Finnkinolle itselleenkin tuottoisaa tuottoisaa tulonlähdettä.

”Kahtena viime vuonna kotimainen elokuva on tuonut Finnkinolle noin 1,5 miljoonaa katsojaa vuodessa. Kotimaisten elokuvan tekeminen ja levittäminen ei siis ole merkityksetöntä Finnkinollekaan.”

Suomessa kotimaisen elokuvan tuoma osuus teatterien kassavirrassa on kansainvälisesti katsottuna suuri.

”Viimeiset pari vuotta ovat olleet huippuvuosia ja kotimaisen elokuvan katsojaosuus on ollut lähes kolmanneksen. Luvut ovat Pohjoismaiden kärkeä ja Euroopassa toiseksi tai kolmanneksi parhaita. Hyvä jakso on kuitenkin jatkunut pidempään ja kotimaisten elokuvien katsojaosuus on vuosikymmenen ajan vähintään viidenneksen.”

Onko Finnkinosta tullut ahne?

Finnkino siirtyi tammikuussa uuteen omistukseen. Maailman suurin elokuvateatteriyritys AMC-osti Nordic Cinema Groupin, jonka osa suomalainen teatterijätti oli.

Nordisk Filmin toimitusjohtaja Katarina Nymanin Suomen Kuvalehdelle kertoman mukaan Finnkino on keväästä lähtien vaatinut neuvottelupöydässä entistä enemmän. Finnkino kiistää samassa artikkelissa ajavansa yksipuolisesti täysin uutta sopimusta.

SES:n Saarinen on kuullut tiukentuneesta vaatimustasosta.

”Ymmärtääkseni tällaisia neuvotteluja on käyty keväästä asti. Yösyötön kohdalla ne ovat vain kulminoituneet. Kiristyneen ilmapiirin syy voi olla Finnkinon uudessa omistajassa tai sitten siinä, ettei yritys ajattele asioita pitkällä tähtäimellä. Pidemmän päälle kotimaisen elokuvan elinvoimaisuus hyödyttää myös Finnkinoa”, Saarinen sanoo.

Lue myös:

Miten tässä näin kävi: Finnkino teki härskin tempun – Mutta olisiko Lappeenranta voinut estää elokuvateatterien tuhon?

X