Näin nousee kuusikymppinen kirjailija katonrajaan – kehonsa kanssa ikänsä kamppaillut Virpi Hämeen-Anttila saa nyt nautintoa kiipeilystä

Jaa artikkeliTilaa Seura
Kirjailijana ja tutkijana tunnettu Virpi Hämeen-Anttila on harrastanut seinäkiipeilyä muutaman kuukauden. Lapsena hän rakasti kiipeilyä, kunnes putosi ja loukkasi selkänsä.
Kirjailijana ja tutkijana tunnettu Virpi Hämeen-Anttila on harrastanut seinäkiipeilyä muutaman kuukauden. Lapsena hän rakasti kiipeilyä, kunnes putosi ja loukkasi selkänsä.
Kirjailija Virpi Hämeen-Anttila uskalsi aloittaa kiipeilyn, vaikka pelkäsi korkeita paikkoja. Hän on vasta vanhemmiten tullut sinuiksi kehonsa kanssa.

Koululaisryhmä katsoo lasioven takana, kun Virpi Hämeen-Anttila kiinnittää itsensä varmistuslaitteeseen ja alkaa kiivetä. Varsin vikkelästi hän on korkealla katonrajassa.

Kuusikymppinen kirjailija on käynyt Kiipeilyareenalla Helsingin Salmisaaressa viime marraskuusta lähtien pari kertaa viikossa. Hän on jakanut Facebookissa jonkin verran kuvia uudesta harrastuksestaan, ja monia se on ällistyttänyt.

Hämeen-Anttila kertoo, ettei ole kertaakaan nähnyt kiipeilyareenalla toista itsensä ikäistä naista, ja iäkkäitä miehiäkin vain harvoin.

”Mutta se on erinomaisen hyvä laji lihaskoordinaatioon ja tasapainoon, ja niitä vanheneva nainen tarvitsee.”

Yhtä tärkeää Hämeen-Anttilalle on kuitenkin se, että kiipeily tuottaa hänelle valtavaa nautintoa – melkein kuin lapsena.

”Apua, olen tämän ikäinen ja vähän plösö, nuoret nauravat mulle”

Pienenä Virpi Hämeen-Anttila rakasti puita ja niihin kiipeämistä; hän sanoo olleensa siinä luontainen kuin apinanpoikanen. Kiipeily kuitenkin päättyi kipeällä tavalla ja yhdellä kertaa jo kuusivuotiaana, kun hän putosi ulkonojapuilta asfaltille.

Tytön häntäluu murtui useasta kohdasta. Mutta samalla lääkärissä todettiin, että hänen selkärangassaan oli synnynnäinen rappeuma, joka veisi hänet todennäköisesti aikuisena pyörätuoliin.

Paljon myöhemmin ilmeni, ettei rappeuma ollutkaan niin kohtalokas. Mutta diagnoosin aiheuttama vahinko oli jo ehtinyt tapahtua: Virpi ei uskaltanut enää kiipeillä eikä luottanut kehoonsa.

Juuri ilmestyneessä omaelämäkerrallisessa teoksessaan Paino Virpi Hämeen-Anttila toteaa, että hänen huoleton lapsuutensa loppui siihen. Ja lisää kehon aiheuttamaa huolta oli luvassa murrosiässä, jolloin vartalo muuttui ja koululääkäri patisti laihduttamaan.

Nälkäkuuridieetti sotki Hämeen-Anttilan syömisen ja elimistön niin, että hän alkoi ahmia ja painoi parikymppisenä yli 120 kiloa. Sitä seurannut raju laihdutus johti syömishäiriöihin, joista Hämeen-Anttila onnekseen toipui.

Virpi Hämeen-Anttila Kiipeilyareenalla Helsingin Salmisaaressa.

Virpi Hämeen-Anttila on oppinut luottamaan varmistuslaitteeseen, ja pikku hiljaa korkeanpaikankammon aiheuttama tutina on vähentynyt.

Mutta ei syöminen sen jälkeenkään ollut ongelmatonta. Painossa Hämeen-Anttila kirjoittaa siitä, miten paljon suhde omaan kehoon, ruokaan ja erityisesti ylipainoon on vaikuttanut hänen koko elämäänsä.

Kirjan alaotsikko on ”Miten pääsin sinuiksi kehoni kanssa”. Tasapainon Hämeen-Anttila sanoo saavuttaneensa vasta viime vuosina. Kiipeilyharrastus ilmentää sitä, miten ilo itsestä, omasta kehosta ja sen toimivuudesta, tuottaa hyvinvointia.

Toisaalta Hämeen-Anttila sanoo, että hänen on välillä yhä vaikea hyväksyä kehoaan, koska kerran koettu lihavuus jättää niin sitkeän leiman. Vielä kiipeilyareenalle ensi kertaa mennessäkin hirvitti.

”Oli semmoinen tunne, että apua, olen tämän ikäinen ja vähän plösö, ja mulla on irtonaista nahkaa muistona siitä, kun olin tosi lihava, enkä ole muutenkin trimmatussa kunnossa, niin ne kaikki nuoret nauravat mulle. Kaikki olivat kuitenkin tosi kivoja ja avuliaita. Möröt olivat vain omassa päässäni.”

Korkealla alkoi tärinä, mutta Virpi voitti pelkonsa

Kiipeilyn aloittamisessa Virpi Hämeen-Anttilaa pelotti muukin kuin nuorten suhtautuminen iäkkääseen kapuajaan. Hän oli aina hiukan kammonnut korkeita paikkoja.

”Ajattelin, että jos pääsen neljä metriä enkä tunne korkeanpaikankammoa, olen tyytyväinen. Pääsinkin aika korkealle, mutta kun katsoin alas, aloin täristä.”

Mukana oli onneksi kiipeilyä harrastava tytär Maria, joka neuvoi silloin nojaamaan varmistusköyteen. Kun Hämeen-Anttila tajusi, ettei voi pudota, tutina väheni.

Itsensä voittaminen on tuntunut mahtavalta.

”Saan kiipeilystä suurta nautintoa. Kun jännitän lihakseni, minulle tulee ihana voiman ja rohkeuden tunne”, Hämeen-Anttila sanoo.

Hän haluaa kannustaa ikäisiään rohkeammin kokeilemaan erilaisia lajeja, joista voisi saada uutta liikunnan iloa.

”Kaikkea voi tehdä niissä puitteissa, mitä nivelet kestävät. Kannattaa miettiä, mikä oli itsestä lapsena kivaa. Tykkäsitkö vaikka tanssia balettia? Se voisi olla kivaa nytkin”, Hämeen-Anttila vinkkaa.

Lue myös: Joko alkoi laihduttaminen? Mieti vielä, sanoo syömishäiriöstä toipunut Virpi Hämeen-Anttila, joka vihaa erityisesti yhtä laihdutukseen liittyvää sanaa

X