Hirvikärpästen hornanlaumat väijyvät jälleen – Edes pohjoisen pakkaset eivät estä näiden loishyönteisten leviämistä
Hirvikärpänen lisääntyy synnyttämällä syksyn ja talven aikana koteloituneita toukkia, jotka heräävät seuraavana syksynä yleensä lämpimien säiden jälkeen elokuusta alkaen.
Hirvikärpänen voi eksyä ihmisenkin iholle. Toisin kuin lintukärpänen, se pudottaa siipensä laskeuduttuaan isäntäeläimeen.
Viheliäinen hirvikärpänen! Puolukanpoimijan kannattaa varautua hirvikärpäseltä suojaavilla vaatteilla lähes koko maassa. Puolukalla, hirvellä ja hirvikärpäsellä on nimittäin yksi yhteinen tekijä; kaikki menestyvät hyvin mäntykankailla ja mäntyvaltaisilla taimikkoalueilla.
Hirvikärpäset etsivät uutta isäntää
Hirvikärpänen lisääntyy synnyttämällä syksyn ja talven aikana koteloituneita toukkia, jotka heräävät seuraavana syksynä yleensä lämpimien säiden jälkeen elokuusta alkaen. Niin naaraat kuin koiraatkin imevät ravinnokseen verta ja kuolevat yhdessä isännässä. Heräillessään jälkipolvi etsii itselleen uuden isännän.
Monien luulojen vastaisesti lämmin keli ei lisää hirvikärpästen määrää, sillä tämä täikärpänen ei pakkasia tai helteitä hätkähdä.
”Ne kyllä kestävät pakkasta ja selviävät talvesta. Nähtävästi ilmasto ei ole niille rajoittava tekijä, vaan lähinnä hirvikannan tiheys”, Luken erikoistutkija Juho Matala pohtii.
Hirvikärpänen viihtyy siellä, missä hirvikin
Hirvikärpäsen levinneisyysalueen pohjoisraja on perinteisesti vakiintunut Kemi–Kuusamo-akselille, mutta se vaihtelee hieman vuosittain. Juho Matalan mukaan hirvikärpäset ovat jo tavanomainen näky muun muassa Rovaniemen korkeudella.
”Siinä on ollut vaihtelua, hirvikärpäsen kannalta ihan riittävän tiheä hirvikanta ja Etelä-Lapin alueella on ollut 3-4 hirveä tuhannella hehtaarilla, laajemmalla alueella katsottuna se kanta ja se on ihan riittävä.”
Pohjoisessa hirvikärpäset lähtevät lentoon vasta myöhemmin syksyllä ja niitä sekoitetaankin toisinaan lintukärpäsiin, jotka liikkuvat jo aiemmin kesällä.
Hirvikärpäsen koteloita tippuu talvisin runsaasti hirvien makuupaikoille. Pakkasista huolimatta kotelot selviävät hyvin lumen peitossa. © iStock
Pohjoisen kylmyys ei haittaa hirveä eikä hirvikärpästä
Poroa pidetään usein ekologisena ansana hirvikärpäsen pohjoisessa lisääntymistä vastaan, mutta Matalan mukaan hirvikanta on aivan riittävän suuri hirvikärpästen menestymiselle myös Suomen pohjoisosissa.
Tuntureilla hirviä ei tosin yleensä näe, koska ravintoa on niukasti. Suomalainen hirvikärpänen viihtyy parhaiten siellä, missä hirviäkin on runsaasti.
”Pohjoisen kylmyys ei haittaa hirveä, pitemminkin päinvastoin. Sitten tunturiseuduilla ei ole hirvelle sopivaa ravintoa, mikä lähinnä rajoittaa hirvien tiheyttä.”
Jopa Inarissa voi olla neljä hirveä tuhatta hehtaaria kohti, mikä on yhtä paljon kuin Etelä-Suomessa.
Hirvikärpäsellä on vain yksi isäntäeläin
Poro tosin voi rajoittaa hirvikärpäsen pärjäämistä, sillä poron karvoitus on tyvestä niin tiheää, että hirvikärpäsen on hankala päästä imemään verta poron iholta.
Niinpä iskiessään poroon hirven sijasta, hirvikärpäsen lisääntyminen ei onnistu todennäköisesti kovinkaan hyvin, vaikka ravinnoksi kelpaisikin periaatteessa minkä vain hirvieläimen veri.
Kun hirvikärpänen on kerran isäntänsä valinnut, ei lennosta vaihto enää onnistu, sillä se pudottaa siipensä löydettyään isäntäeläimen. Väärään lajiin kohdistettu ”hukkaiskemä” pilaa hirvikärpäsen lisääntymissuunnitelman täysin.
Lue myös: Karhu, susi, ilves ja ahma – Näitä suurpetoja elää Suomen luonnossa jopa 5 000 yksilöä