Kohti ekologisempaa kertakäyttökulttuuria – Suomalaisyritykseltä vihdoin vaihtoehto muovipintaisille kahvikupeille

Täysin muoviton ja maatuva kahvikuppi lanseerataan toukokuun lopussa. Yrityksen toimitusjohtaja uskoo, että keksintö korvaa nykyiset take-away –kupit.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Täysin muoviton ja maatuva kahvikuppi lanseerataan toukokuun lopussa. Yrityksen toimitusjohtaja uskoo, että keksintö korvaa nykyiset take-away –kupit.
(Päivitetty: )
Teksti:
Lotta Sillanmäki

Suomessa juodaan kahvia eniten maailmassa, lähes 10 kilogrammaa henkilöä kohden. Se näkyy myös katukuvassa. Kertakäyttöisiä kahvikuppeja lojuu pitkin tienvarsia.

Pahvisilta näyttävät elintarvikepakkaukset sisältävät lähes aina muovia, joka ei maadu. Ajan kuluessa muovi hajoaa ympäristölle haitalliseksi mikromuoviksi ja suuri osa muovista päätyy lopulta mereen.

Suomalainen Kotkamills Oy on kehittänyt ratkaisun ongelmaan.

”Näimme jo muutama vuosi sitten, että muovittomalle kuppikartongille on kysyntää, vaikka silloin ei vielä ollut näin suurta muovin vastaista härdelliä,” Kotkamillsin toimitusjohtaja Markku Hämäläinen kertoo.

Ennakointi osui kohdalleen. Hämäläinen alkoi miettiä, mikä olisi sellainen tuote, jota asiakkaat ostaisivat mielellään. Syntyi ajatus muovittomasta kahvikupista.

”Ideoinnin jälkeen mietimme käytännön toteutusta: missä ja miten tuotetta voidaan valmistaa. Meni vuosia, kunnes löytyi tehdaspaikka Kotkasta ja sopivat rahoittajat.”

Muoviton kansi on vielä työn alla

Pakkauskartonki vaatii yleensä muovipinnoitteen kestääkseen kuumuutta, vettä ja rasvaa. Kotkamills on kuitenkin onnistunut valmistamaan tuotteen, joka kestää kaiken tämän myös ilman muovia.

”Täysin vastaavaa tuotetta ei ole muilla valmistajilla. On olemassa biomuovilla päällystettyjä tuotteita, mutta sen kierrättäminen on käytännössä ihan yhtä vaikeaa kuin minkä tahansa muovikupin”, Markku Hämäläinen toteaa.

Biomuovi on harhaanjohtava käsite, sillä se ei välttämättä tarkoita biohajoavaa. Osa biopohjaisista muoveista vastaa käytössä ja kierrätyksessä öljypohjaisia muoveja.

Biohajoavat muovitkin kompostoituvat hyvin vain laboratorio-olosuhteissa. Luonnossa ja kotikompostissa hajoaminen voi olla haastaavaa, sillä lämpötila ja kosteus eivät ole samalla tasolla kuin teollisessa kompostoinnissa.

Muovipinnoitteen lisäksi tavallisissa take-away -kahvikupeissa on yleensä muovinen kansi. Toistaiseksi myös Kotkamills valmistaa kannet muovista. Pahvinen versio on vasta työn alla.

”Samoin muoviset pillit saadaan lähitulevaisuudessa vaihdettua paperista tehtyihin. Olemme auttamassa erästä pillifirmaa paperisen version kehittämisessä”, Kotkamilssin toimitusjohtaja Markku Hämäläinen kertoo.

Hämäläinen uskoo, että muoviton vaihtoehto korvaa muoviset elintarvikepakkaukset tulevaisuudessa.

”Nyt kun on ymmärretty, miten näitä pitää valmistaa, niin tuotanto varmasti kasvaa ja muoviton kuppi syrjäyttää nykyiset muovipäällysteiset kahvikupit. Ei vielä tänä tai ensi vuonna, mutta pitkällä aikavälillä se tulee toteutumaan.”

Muoviton kahvikuppi lanseerataan toukokuussa

Kotkamillsin muoviton pakkauskartonki sai sertifikaatin elintarvikekäyttöön kesällä 2017. Sertifikaatti mahdollistaa tuotteen myymisen isoille brändeille. Tällä hetkellä Kotkamills kiertää ympäri maailmaa markkinoimassa tuotetta. Suuret elintarvikeketjut, kuten McDonald’s ja Starbucks, ovat olleet kiinnostuneita ekologisesta vaihtoehdosta nykyisille kertakäyttökupeille.

”Olemme kiikuttaneet kuppinäytteitä eri valmistajille ja käyttäjille kokeiltavaksi”, Hämäläinen kertoo.

Muovittomia kertakäyttökuppeja ei ole kuitenkaan vielä saatu markkinoille.

”Tuotetta ei voida lanseerata ennen kuin on aivan varmaa, että kaikki toimii, eikä valmis tuote vuoda tai hajoa”, Kotkamillsin toimitusjohtaja Markku Hämäläinen selittää.

Haasteena on ollut se, että kuppien valmistamiseen käytettäviä koneita on monenlaisia ja ne toimivat eri tavoilla. Hämäläinen kertoo, että vei aikaa löytää kaikille koneille oikeat säädöt ja sopiva resepti tuotteen valmistukseen.

”Olemme tehneet koko talven ajan erilaisia koeajoja, joten nyt meillä on vankka usko, että tämä pelaa joka puolella maailmaa.”

Muoviton kahvikuppi lanseerataan toukokuun lopussa  PulPaper 2018 -messuilla Helsingissä. Messujen yhteydessä on pakkaus- ja materiaalinkäsittelyalan suurtapahtuma PacTec, jossa asiakkaat pääsevät tutustumaan tuotteeseen.

X