”Kohu alkaa laimentua, mutta märät vaipat odottavat edelleenkin vaihtajaa vanhainkodeissa, palvelutaloissa ja kodeissa – joka yö, joka päivä”
”Vanhustenhoito ei ole läpihuutojuttu. Kysymys on siitä, mitä me kaikki olemme valmiita vanhuksiin satsaamaan”, Koikkalainen kirjoittaa Seuran pakinassa.
Kohu alkaa laimentua, mutta märät vaipat odottavat edelleenkin vaihtajaa vanhainkodeissa, palvelutaloissa ja kodeissa, joka yö, joka päivä. Ongelmilla on taipumus jäädä, vaikka joukko katuvaisia hoivapomoja on silmät ymmyrkäisinä päässyt tv-studioihin kauhistelemaan vanhustenhoidon tilaa. Todellisuus on ollut sille yllätystä yllätysten perään kuin Irak-vuodon faksipinot aikoinaan ex-pääministeri Anneli Jäätteenmäelle.
Muuttuuko mikään metelistä huolimatta? Riittääkö, että hoivapomo on tv-kameroiden edessä kallispalkkaisen kriisineuvojakonsultin opastamana nöyrää poikaa ja vakuuttelee, että esille tulleet tapaukset käydään seikkaperäisesti läpi?
Vanhustenhoito ei ole läpihuutojuttu. Kysymys on siitä, mitä me kaikki olemme valmiita vanhuksiin satsaamaan. Onko iso kupla vaikkapa se, että ylikansalliset pääomasijoittajat ovat arvioineet hoivabisnestuottonsa liian korkeiksi ja tajuavat vasta nyt, että niitä rahoja ei kerta kaikkiaan ole mahdollista saada? Onko ratkaisu se, että pääomasijoittajat etsivät rahoilleen tuottoisammat kohteet, vetäytyvät ja vanhukset hoidetaan entiseen tapaan puhtaasti verovaroin ja kuntien töinä?
Hoivakohun esiintuoma järkyttävä ylikävely on hoitohenkilökunnan ihmisoikeuksien karkea poljenta. Hoitajien viestiä työstään ja sen toimintaedellytyksistä ei ole kuultu tai mikä vielä pahempaa: heitä on suorastaan kielletty puhumasta siitä, mitä he joka päivä omin silmin näkevät ja omin korvin lattiatasolla kuulevat. He ovat raskasta työtä tekeviä aikuisia ihmisiä, sille omistautuneita, parhaimpaansa pyrkiviä riippumatta siitä, että olosuhteet ovat, mitä ovat. Vastuu on suunnaton – ja se on näköjään pitänyt kantaa yksin.
Koikkalaisen juuri saaman tiedon mukaan Venezuelan armeijassa on 4 000 kenraalia. Koska luku on kohtuullisen iso, on pakko ajatella, että koko kenraalijoukkio on vain tapa maksaa etuoikeutetulle ja korruptoituneelle osalle kansasta vastikkeetonta kansalaispalkkaa niin, että muut eivät sitä huomaa. Näin ovelaan ujutukseen ei pysty edes vihreitten kansalaispalkkastrategi Osmo Soininvaara.
Suomen aktiivi kenraalikunta koostuu 34 kenraalista. Asukkaita on Suomessa 5,5 ja Venezuelassa 32 miljoonaa. Jälkimmäisestä on tosin hilpaissut lyhyen ajan sisällä pari miljoonaa asioitten tilaan tyytymätöntä kansalaista.
Ensimmäinen kenraalikin on jo ollut poissa aamuhuudosta. Ilmavoimien kenraali ilmoitti, että presidentti Nicolás Maduron komento saa riittää. Jatkossa hän ottaa käskyjä vain oppositiojohtaja Juan Guaidólta. Vartoomme nyt, minkä kannan ottavat Venezuelan 3 999 muuta kenraalia.
Venezuelan tulevaisuus on kenraalien käsissä. Samettiääninen Harry Belafonte laulaa unohtumattomasti siitä, kun yö saapuu Venezuelaan. Vaihtuuko kohta tahti ja nouseeko rikkaassa öljymaassa uusi päivä?
Suomessa ammattisotilaat ovat lojaaleja niin ylipäällikölleen kuin maan poliittiselle johdolle. Poikkeamia ei ole ollut kuin itsenäisyyden alkuvuosikymmeninä.
Uutta on se, että eläkkeelle jäävät suomalaiset kenraalit ovat alkaneet tehdä karenssisopimuksia. He lupaavat, etteivät he vähintään puoleen vuoteen siirry toisen työnantajan palvelukseen tai aloita yritystoimintaa. Hämeen Sanomien mukaan sopimuksen on tehnyt jo kymmenen kenraalia.
Käytännössä sopimus on kenraalin kuuden kuukauden palkkaa vastaava kädenpuristus. Itse kukin arvioikoon, onko se kultainen.
Koikkalainen on Seuran pakinoitsija.