Kohutun Anneli Auer -dokumentin ohjaaja: Auerin tyyneys on suojanaamio, tapa pitää itsensä kasassa

Jaa kaverilleTilaa Seura
”Auer suree, mutta ei itke julkisesti. Hän on erittäin hyväkäytöksinen ja haluaa olla julkisissa tilanteissa asiallinen", ohjaaja Pekka Lehto sanoo. © Pauliina Salonen/otavamedia
Seuran arkistosta: Elokuvaohjaaja Pekka Lehto tekee elokuvia mahdottomista aiheista. Ulvilan murhamysteeri -dokumentti antaa kuvan pakkomielteisestä tutkinnasta. Juttu on julkaistu alun perin Seurassa 32/2014.

Olipa surmaaja kuka tahansa, Pekka Lehdon dokumentti Ulvilan murhamysteeri on huonoa mainosta Suomen oikeuslaitokselle.

Kesäkuussa Sodankylän elokuvajuhlilla esitetty elokuva ei yritä ratkaista Anneli Auerin osuutta miehensä Jukka S. Lahden murhaan. Lehdon ohjaus on vuodesta 2006 jatkuneen tutkimusprosessin ruumiinavaus.

”On meidän yhteiskunnan epäonnistuminen, että tämä prosessi jatkuu edelleen”, dokumentissa haastateltu puolustuksen asiantuntija psykologian tohtori Pekka Santtila tiivistää.

”On ajateltu, että on tarkoituksenmukaista tuomita henkilö. Onko luottamus poliisiin ja oikeuslaitokseen tärkeämpää kuin yksittäisten henkilöiden oikeusturva?”

Kuka uskaltaa esittää?

Ulvilan murhamysteeri ei ole omiaan lisäämään luottamusta viranomaisiin.

Lehdon dokumentti on hyytävä kuvaus epäonnistuneesta esitutkinnasta, poikkeuksellisista tutkintakeinoista, tutkijoiden ammattitaidon puutteista, kohtuuttomaan psykologiseen paineeseen joutuneista lapsista ja yhä uskomattomammiksi muuttuvista syytteistä.

Ennennäkemätön videomateriaali esittelee Auerin tekemässä vanhimmalle tyttärelleen myöhemmin kumoamaansa tunnustusta ja antaa painostavia näytteitä Auerin lasten kuulusteluista. Murhayönä nauhoitettu hätäkeskusnauha on tyrmäävää kuunneltavaa.

Oma mysteerinsä on, minkälaisen levityksen Ulvilan murhamysteeri lopulta saa – ja missä muodossa.

”Olemme tarjonneet dokumenttia useille levittäjille, jotta se saataisiin elokuvateattereihin. Osarahoittaja Yleisradion kanssa keskustellaan vielä siitä, mitä lopulliseen versioon saa jättää”, Lehto sanoo.

Levityspäätös on poikkeuksellisen tulenarka: vireillä olevista oikeusjutuista tehdään dokumentteja tuskin koskaan.

Auerin tapauksen käsittely jatkuu syyskuussa Vaasan hovioikeudessa.

Erikoisten aiheiden kuvaaja

Vaikeaan aiheeseen tarttuminen on Lehdolle tuttua. 66-vuotias ohjaaja ei perusta tavallisuudesta.

Äänimiehenä elokuvauransa aloittaneen Lehdon filmografiaa koristavat dokumentit Andy McCoysta, Aira Samulinista, Alpo Rusista ja Pekka Siitoimesta.

”Minua kiinnostaa, miten ihminen rakentaa ympärilleen fantasian ja elää siinä liemessä. Andyllä ja Airalla on mieletön sisäinen maailma. Andyllä se on tosin hyvin itsetuhoinen”, Lehto sanoo.

Päästäkseen edesmenneen natsimielisen Siitoimen maailmaan, Lehto ja dokumentin toinen ohjaaja Pirjo Honkasalo esiintyivät ruotsalaisina kansallissosialisteina. Peiteoperaatiosta syntyi Vaaran merkki (1978), harvinainen katsaus ääriliikkeen sisälle.

Lehdon Jussi Parviaisen erotilityksestä kuvaama Yksinteoin (1990) on juuttunut hyllylle osapuolten kiistojen ja Parviaisen ex-puolison juridisten vaatimusten takia. Dokumentti on kaunistelematon kuvaus erohelvetistä: dramaturgi tunnustaa kameralle hakanneensa vaimoaan ja väijyneensä tämän uutta miestä puukko taskussa.

Anneli Auerin tapauksesta Lehto kiinnostui kesällä 2009.

”Olimme Euroopassa kuvaamassa dokumenttia Olli Rehnistä kun luin uutisen Lahden murhatutkinnan takkuamisesta. Sanoin apulaisohjaajalle, että seuraavaksi ne varmaan vangitsevat Auerin.”

Kun niin kävi, ohjaaja otti syytettyyn yhteyttä.

Taas oikeuteen

Lehto on työstänyt Ulvilan murhamysteeriä viisi vuotta – eikä projekti ole vieläkään valmis.

Se on oire oikeusprosessin pitkittymisestä.

Heinäkuussa 2011 Auer sai Vaasan hovioikeudessa murhasyytteestä vapauttavan päätöksen. Kahta kuukautta myöhemmin hänet vangittiin miesystävänsä Jens Kukan kanssa epäiltynä lastensa törkeästä seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Syyttäjän todistajien
 mukaan hyväksikäytössä oli ritualistisia, saatananpalvontaan liittyviä piir
teitä.

Syytteet kohdistuivat vuosiin 2007–2008. Ne toivat Auerille seitsemän ja Kukalle kymmenen vuoden tuomion.

Marraskuussa 2012 Korkein oikeus palautti Auerin murhatutkinnan takaisin alioikeuteen. Perusteena oli seksuaalirikostutkinnassa saatu uusi näyttö, joka perustui Auerin nuorimpien lasten todistuksiin.

Ensi syyskuussa Auer istuu siis uudestaan oikeutta murhasyytteestä, josta hän sai kertaalleen vapauttavan tuomion.

”Yhdeksän tuomaria on antanut eri oikeusasteissa päätöksen murhasta. Viisi niistä on vapauttavia. Ainoa yksimielinen päätös on Vaasan hovioikeuden vapauttava päätös”, Lehto ynnää.

Kummallinen tutkinta

Ulvilan murhamysteerissä Lehto haastattelee avainhahmot ja käy läpi kaikki tutkintalinjat. Lopputuloksessa korostuu kuva tuomiota pakkomielteisesti tavoittelevista poliiseista ja syyttäjistä.

”Toimintaa ohjaava ajatus on, ettei Suomi kestä toista Bodomia, mutta kyllä se kestäisi”, Lehto sanoo.

Dokumentti listaa tutkintaprosessin kummallisuuksia.

Satakunnan Kansan toimittaja Ilpo Lehtojoki kertoo lähteestä, joka vinkkasi poliisilla olevasta kuvatodisteesta, joka osoittaisi kiistattomasti seksuaalisen hyväksikäytön. Kohta toimittaja soittaa nauhalta tukinnanjohtaja Erik Salosaaren ääntä, joka sanoo kuvatietoa median keksimäksi huhuksi.

”Käyttikö Salonsaari mediaa hyväkseen”, toimittaja miettii.

Puolustuksen asiantuntijana käyttämä psykologian tohtori Pekka Santtila kyseenalaistaa lasten seksuaalirikoksista antamien lausuntojen uskottavuuden.

”Pienelle lapselle on aika mahdoton tilanne, että ympäröivät aikuiset uskovat äidin surmanneen isän ja sitten yhtäkkiä hänen pitäisikin palata äidin luokse. Silloin lapsen pitää ratkaista, onko äiti hyvä vain paha”, Santtila kertoo Lehdon kameralle.

Syyttäjä Jarmo Valkama ennakoi tulevaa: ”Tunnustamalla voi ratkaista, silloin peli loppuu, eihän silloin ole enää mitään tarvetta tätä jatkaa. Mutta jos hän ei tunnusta ja hän onkin syytön, niin silloin se pyörii.”

”Liian pitkä prosessi”

Vaikka Ulvilan murhamysteeri ei ota kantaa Auerien syyllisyyteen, oikeusprosessin outouksien läpileikkaus näyttää puolustuksen epäviralliselta puheenvuorolta.

Kasvotusten ohjaaja puhuu suoremmin kuin elokuvassaan. Hän arvostelee lasten todistusten valikoivaa käyttöä seksuaalirikosten tutkinnassa.

”Niissä on ristiriitoja muun todistusaineiston kanssa, ellei sitten uskota satanistisen hyväksikäytön jatkuneen silloin, kun Auerin perheeseen oli solutettu peitepoliisi. Syyttäjät uskovat lasten todistuksista ne osat, jotka sopivat heille ja jättävät loput huomiotta. Lasten todistusten luotettavuutta pitäisi kuitenkin arvioida kokonaisuutena.”

Riippumatta oikeusprosessin lopullisesta päätöksestä, Lehdon mielestä suurin opetus on, että minkään asian selvittäminen ei saisi kestää näin pitkään.

”Puolustuksella ei ole kunnon mahdollisuutta prosessoida esitutkintamateriaalia, kun sitä tuotetaan koko ajan lisää, tuskin syyttäjälläkään. Edes yksimielinen vapauttava päätös ei lopeta tutkintaa, vaan uusi esitutkinta aloitetaan heti sen jälkeen.”

Lehto ihmettelee myös poliisin ja syyttäjien intoa kommentoida keskeneräisiä oikeusprosesseja.

”Poliisiylijohtaja Mikko Paatero kertoi heti Auerin myöhemmin kumoaman tunnustuksen jälkeen julkisuudessa poliisin ratkaisseen murhan. Oikeudessahan nämä pitäisi ratkaista.”

Oikeushistorian professori Jukka Kekkonen näkee keskeneräisten prosessien kommentointihalun ylipäätään lisääntyneen. Professorista se on seuraus median roolin voimistumisesta.

”Suuri mediakiinnostus synnyttää kiusauksen käydä oikeutta julkisuuden kautta. Ainakin eräissä oikeidenkäynneissä on vuodettu tarkoitushakuisesti materiaalia ja pyritty luomaan ennakkokäsitystä oikeasta lopputuloksesta. Tämä on ongelmallista yhdenvertaisen käsittelyn toteutumisen kannalta”, Kekkonen sanoo.

Tyyneys hämmentää

Anneli Aueriin kohdistuneita epäilyksiä on pyöritelty julkisuudessa niin pitkään, että tapausta on vaikea lähestyä puhtaalta pöydältä.

Koska tutkimusaineistosta ei saa selkeää kuvaa, moni hakee tulkinnan avainta Auerin olemuksesta.

Äärimmäisistä rikoksista syytetyn äidin olemuksen tyyneys herättää hämmennystä.

”Tyyneys askarruttaa ja jopa ärsyttää joitakin ihmisiä. Se luetaan helposti patologisesti käytökseksi”, Lehto sanoo.

Viimeisen viiden vuoden aikana Lehto on tavannut Auerin kymmeniä kertoja.

Ohjaajasta tyyneys on suojanaamio, tapa pitää itsensä kasassa.

”Auer suree, mutta ei itke julkisesti. Hän on erittäin hyväkäytöksinen ja haluaa olla julkisissa tilanteissa asiallinen. Näin hän itse selittää tunteiden peittämistä.”

Vaikka Ulvilan murhamysteerin levitys on levällään, Lehto suunnittelee jo jatko-osaa.

”Mutta katsotaan nyt ensin uusi tuomio.”

Juttu on julkaistu alun perin Seurassa 32/2014.

X