Kolme neljästä kärsii univaikeuksista – 3-vuotiaan tyttären kanssa valvominenkin on täynnä pieniä onnenhetkiä

Univaikeudet ovat varsin yleisiä. Toisilla syynä on stressi ja mielessä pörräävät asiat. Pikkulapsiperheissä koetaan usein mielenkiintoinen yhdistelmä turhauttavaa väsymystä ja hellyyttäviä heräämisen hetkiä, kirjoittaa Vivan päätoimittaja Erkki Meriluoto.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Päätoimittaja Erkki Meriluoto.

Univaikeudet ovat varsin yleisiä. Toisilla syynä on stressi ja mielessä pörräävät asiat. Pikkulapsiperheissä koetaan usein mielenkiintoinen yhdistelmä turhauttavaa väsymystä ja hellyyttäviä heräämisen hetkiä, kirjoittaa Vivan päätoimittaja Erkki Meriluoto.
Teksti:
Erkki Meriluoto

Viime yö oli aivan normaali. Puoli yhden aikaan 3-vuotias tyttäremme hipsi huoneestaan itkuisena meidän vanhempien parisänkyyn.

Hän asettui väliimme rauhoittumaan, mutta hivuttautui pian kohti minun laitaani. Lopulta tilaa oli enää sen verran, että mahduin sijoilleni vain tarkassa kylkiasennossa, jotta en kiepsahda rymisten sängystä alas. Yritin olla liikkumatta ja hengittää mahdollisimman hiljaa, jotta tytön nukahtaminen onnistuisi.

Vartin kuluttua tytön suunnasta kuuluikin tasainen tuhina. Päätin palkinnoksi siemaista huikan vettä yöpöydälläni olevasta mukista. Se oli virhe. Käteni oli puutunut hankalassa asennossa sen verran, että muki kopsahti hallitsemattomasti yöpöydän laitaan. Tyttö heräsi ja ilmoitti asiasta ukkosrintaman voimalla.

Pehmolelujen tarkka järjestys

Yöllinen näytös jatkui hänen huoneessaan. Kannoin hänet omaan sänkyynsä, jossa tein rauhoittavat selän silittelyt. Asetuin sängyn viereen tuodulle patjalle ja vedin silmieni päälle pimeyden tuovan pehmeän suojan. Tyttö kun haluaa, että sekä himmeämpi yövalo että kirkkaampi kattovalo ovat öisin päällä – ainakin nukahtamiseen asti. Patja taas on tuotu paikalle reilun vuoden kestäneestä kovemmasta matto-/peittotorkuttamisesta oppineena.

Nukahtaminen oli lähellä, kun tyttö ilmoitti, että pehmolelut hänen sängyssään ovat väärässä järjestyksessä. Peittelimme ketun omaan pikkusänkyynsä ja otin ylimääräisen kissan kainalooni. Itse virkistyin, mutta isin kulta onneksi nukahti pian.

Nousin patjalta tarkoituksenani suunnata takaisin omaan sänkyyni. Harmittelin, että jaloissani ei ollut hiljaista liikkumista mahdollistavia villasukkia. Syystä. Paljaiden jalkojen ääni lattialla havahdutti silkohapsen jälleen hereille.

Hyssyttelyjen jälkeen nukuimme loppuyön yhdessä. Aamuherätys koitti kello 5.40, kun soittopeli raikasi korvanjuuressa ja tyttö katsoi minua ovelasti hymyillen.

Helmikuun Viva-lehti

Nukahtamisen tuskallinen vaikeus

Kaikista suomalaisista jopa kolme neljästä kärsii univaikeuksista – naiset miehiä useammin. Sana Pharman tilaaman tutkimuksen mukaan yleisin syy olivat huolet ja päässä pyörivät ajatukset. Nukahtamisvaikeuksista kärsittiin enemmän kuin yöheräämisistä.

Elämän eri vaiheet vaikuttavat nukkumiseen. Toivotan hyviä unia kaikille!

Juttu julkaistu ensi kerran Vivan numerossa 2/22.

Lue myös: Valvottavatko koronahuolet, vai näetkö jopa painajaisia? Palauta unen laatu ja selätä uniongelmat näillä asiantuntijan neuvoilla

Kiinnostuitko? Tilaa Viva-lehti

X