Tunnistatko kunniamerkit? Seuran oppaalla pääset alkuun

Jokaisen frakin rintataskua tai iltapuvun miehustaa koristava kunniamerkki pitää sisällään kaksi tarinaa. Ensimmäinen on henkilökohtainen: mitä kyseinen henkilö on tehnyt ansaitakseen tämän huomionosoituksen.

Toinen tarina liittyy itsenäisen Suomen historiaan.

Valtion hyväksymä kunniamerkki on ikivanha tapa mitata virkamiesten lojaalisuutta hallitsijaansa kohtaan. Yhteiskunnallista palkitsemisjärjestelmää sitovat tarkat säännöt. Suomessa tasavallan presidentti vahvistaa merkkien keskinäisen kantojärjestyksen. Arvokkaimpia ovat virallisten ritarikuntien myöntämät kunniamerkit.
Suomessa toimii kolme virallista ritarikuntaa. Tasavallan presidentti on käytännössä niiden kaikkien suurmestari. Ritarikuntien ylimmät kunniamerkit ovat suomalaisia vallan symboleita. Siksi ne ovat näkyvästi esillä presidentin juhlapuvussa.

Vapaudenristin ritarikunta

Suomen vanhin ritarikunta perustettiin ylipäällikkö C.G.E. Mannerheimin aloitteesta vuonna 1918.

Akseli Gallen-Kallela suunnitteli Vapaudenristin ritarikunnan kunniamerkit, joissa toistuu hakaristikuvio. Kyseessä oli alunperin valkoisten palkitsemisjärjestelmä. Sisällissodan aikana kunniamerkkejä jaettiin 28 000 kappaletta.

Vapaudenristien jakaminen lopetettiin vuonna 1919, mutta talvisodan sytyttyä merkit otettiin uudelleen käyttöön. Sodan aikana merkkejä jaettiin peräti 570 000 kappaletta. Käytännössä jokainen haavoittunut sotilas sai kunniamerkin.

Jatkosodan aikana Vapaudenristejä myönnettiin paljon myös saksalaisille sotilaille. Saksalaiset kenraalit ja korkeat upseerit saivat yli sata vapaudenristiä.
Vapaudenristin suurristi on järjestyksessä Suomen toiseksi arvokkain ansiomerkki. Niitä on kahta väriä. Keltainen nauha kertoo, että kunniamerkki on myönnetty rauhanajan ansioista. Veteraanien kantamissa sota-arjan merkeissä on punainen nauha.

Kaikkien ritarikuntien kunniamerkit on jaettu luokkiin, jotka määräävät niiden keskinäisen arvojärjestyksen.

Vapaudenristin ritarikunnassa Suurristin jälkeen tulevat Mannerheimin ristit. Ensimmäisen luokan risti on myönnetty vain Mannerheimille itselleen sekä sodan ajan yleisesikunnan päällikkö Erik Heinrichsille. Toisen luokan risti on myönnetty 191 sodassa ansioituneelle suomalaiselle sotilaalle.

Vuonna 1960 suurmestari Urho Kekkonen päätti, ettei Vapaudenristin merkkejä enää jaeta rauhan aikana tehdystä työstä. Linja muuttui Mauno Koiviston kaudella.

Vuodesta 1989 lähtien Vapaudenristejä on taas jaettu. Nykyään merkkejä annetaan noin 20 vuodessa. Kunniamerkkien saajat ovat kunnostautuneet rauhanajan maanpuolustustyössä.

Vuonna 1994 Martti Ahtisaari aloitti uuden perinteen kutsumalla kaikki elossa olevat Mannerheim-ristin ritarit Linnaan. Vuodesta 2006 paikalle on tullut enää Tuomas Gerdt, joka on nyt 94-vuotias. Perinteen mukaan hän aloittaa juhlien kättelyn.

Suomen Valkoinen Ruusu

Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunta (SVR) perustettiin vuonna 1919 jatkamaan sisällissodan aikana perustetun Vapaudenristin ritarikunnan toimintaa. Valkoisen Ruusun kunniamerkkejä annetaan sekä sotilaille että siviileille.

Suomen Valkoisen Ruusun suurristi ketjuineen on arvokkain suomalainen kunniamerkki.

Suomen Valkoisen Ruusun suurristi, vasemmalla miesten, oikealla naisten.

Valkoisen Ruusun ritarikunta myöntää 18 erilaista kunniamerkkiä, jotka kaikki ovat Akseli Gallen-Kallelan suunnittelemia. Ne on helppo tunnistaa tummansinisestä nauhasta. Sodan aikaiset palvelukset on merkitty ristikkäisillä miekoilla.

Vuosien mittaan suurristi ketjuineen on myönnetty noin sadalle henkilölle, pääasiassa ulkomaisille valtionpäämiehille. Hutejakin on sattunut. Suomen korkein kunniamerkki on myönnetty muun muassa Syyrian hirmuhallitsija Bashar Al-Assadille, natsi-Saksan Hermann Göringille ja Joachim Ribbentropille sekä Romanian Nicolae Ceausesculle.

Mauno Koiviston virkakaudella ritarikunnan sääntöjä muutettiin, ja myös presidentin puolisolle alettiin myöntää Suomen Valkoisen Ruusun suurristi. Ensimmäisenä sen sai Tellervo Koivisto. Luonnollisesti myös Jenni Haukiolla on oma suurristinsä kannettavanaan.

Suomessa on ollut tapana myötää SVR:n suurristi myös istuvalle pääministerille. Nykyaika tuntee käytännöstä kaksi poikkeusta. Tarja Halonen ei myöntänyt suurristiä keskustan pääministereille Anneli Jäätteenmäelle ja Mari Kiviniemelle.

Suomen Valkoisen Ruusun 1. luokan komentajamerkki,  vasemmalla miesten, oikealla naisten.

Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnassa on viisi luokkaa. Lisäksi ritarikunnalla on ansioristi sekä kolme mitaliluokkaa. Presidentillä on tapana palkita ansioituneita äitejä ensimmäisen luokan mitalilla kultaristein.

Suomen Valkoisen Ruusun komentajamerkki, vasemmalla miesten, oikealla naisten.

Vasemmalta: Suomen Valkoisen Ruusun 1. luokan ritarimerkki, Suomen Valkoisen Ruusun ritarimerkki, Suomen Valkoisen Ruusun ansiomerkki.

Vasemmalta Suomen Valkoisen Ruusun 1. luokan mitali kultaristein, Suomen Valkoisen Ruusun 1. luokan mitali, Suomen Valkoisen Ruusun mitali.

Suomen Leijona

Suomen kolmas virallinen ritarikunta perustettiin vuonna 1942. Jatkosodan edetessä maan johdossa heräsi huoli, että kunniamerkkien liiallinen jakaminen vähentää niiden arvoa. Taiteilija Oskar Pihliä pyydettiin suunnittelemaan Suomen Leijonan merkit.

Ristiksi valikoitui valkoiseksi emaloitu yrjönristi, jonka punaisessa keskiössä on vaakunaleijona.

Koska Suomen Leijona on nuorin ritarikunta, sen rintatähti on presidentin puvussa alarivissä kainalon puolella, siis vähempiarvoisella paikalla kuin muut tähdet.

Suomen Leijonan suurristiä presidentin puvussa ei näy lainkaan. Protokollasääntö määrää, että olalta lähteviä nauhoja voi kantaa vain yksi kerrallaan. Suomen Leijonan nauha ei siis mahdu presidentin kaulaan.

Suomen Leijonan suurristi, vasemmalla miesten, oikealla naisten.

Tämän ritarikunnan merkkejä on viisi luokkaa. Suurin osa jatkosodan aikana miekkoineen myönnetyistä Suomen Leijonan merkeistä jaettiin saksalaisille sotilaille. Joukossa on vain viisi suomalaista.

Suomen Leijonan 1. luokan komentajamerkki, vasemmalla miesten, oikealla naisten.

Suomen Leijonan ritarikunnan väri on tummanpunainen. Ja tummanpunaisia nauhoja linnan juhlissa näkee paljon.

Suomen Leijonan komentajamerkki, vasemmalla miesten, oikealla naisten.

Sodan jälkeen Suomen Leijonan ritarikunta otti käyttöön erikoiskunniamerkin, joka tunnetaan nimellä Pro Finlandia -mitali. Se on taiteilijoille myönnettävä kunniamerkki, joita on jaettu vuodesta 1945. Nykyään niitä myönnetään tusina vuosittain. Tuoreiden mitalistien joukossa ovat esimerkiksi Reijo Taipale, Hannu Lintu, Sirpa Kähkönen, Paola Suhonen ja J. Karjalainen.

Urho Kekkosen kaudella Suomen Leijonan ritarimerkkejä alettiin jakaa olympiavoittajille. Vuodesta 1967 lähtien niitä on myönnetty noin 70 kappaletta.

Vasemmalta: Suomen Leijonan Pro Finlandia -mitali, Suomen Leijonan 1. luokan ritarimerkki, Suomen Leijonan ritarimerkki, Suomen Leijonan ansioristi.

Muita kunniamerkkejä

Virallisten ritarikuntien merkkien lisäksi käytössä on paljon muitakin kunniamerkkejä. Sotainvalidien Veljesliitolla on käytössä 49 erilaista sotien muistoristiä. Myös Saksan SS-joukoissa taistelleilla suomalaisilla vapaaehtoisilla on oma muistoristinsä. Tosin näitä veteraaneja on elossa enää parikymmentä. Heidän keski-ikänsä on 93 vuotta, joten Linnan juhlissa heitä ei enää juuri näe.

Rauhan aikana sotilaspuolen kunniamerkkien käyttäjäkunta on alkanut muuttua. Uusia merkkejä myönnetään nyt sotilaille, jotka ovat palvelleet YK-, Nato- tai EU-projekteissa.

Sotilasmerkkien lisäksi mitaleja ja ansiomerkkejä myönnetään ansioituneille virkamiehille. Virallisiin kunniamerkkeihin kuuluvat myös Suomen Punaisen Ristin ansiomitalit, Hengenpelastusmitali sekä Mitali inhimillisestä auliudesta. Viimeksi mainittuja on myönnetty vähän. Mauno Koivisto myönsi sellaisen 80-luvulla Veikko Hurstille, tunnetulle vähäosaisten auttajalle.

Pienet ja suuret kunniamerkit

Tärkeimmistä kunniamerkeistä on olemassa myös pienoisversiot, jotka ovat kooltaan 40 prosenttia alkuperäisestä. Alun perin miniatyyrit tehtiin sotilaiden juhlapukua varten, mutta vuosien saatossa niiden käyttö on yleistynyt. Nykyään niitä on lupa käyttää myös frakissa ja muissa juhlapuvuissa. Tummassa puvussa ja miesten kansallispuvussa on käytettävä alkuperäisiä kunniamerkkejä. Naisilla on lupa käyttää pienoiskunniamerkkejä kaikissa puvuissa.

Jutussa on käytetty lähteenä Juha E. Tetrin Kunniamerkkikirjaa (Ajatus, 2003).

Kuvat: Lehtikuva ja Ritarikunnat