Kysely: Korona on lisännyt joka kolmannen poliisin työkuormaa – Priorisoinnin vuoksi juttusumien purkaminen kestää vielä pitkään

Suomen Poliisijärjestöjen Liitton kyselyn mukaan korona on vaatinut poliisiltakin venymistä. Työvuorot ovat pidentyneet ja ylitöiden määrä on kasvanut.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Historiallinen Uudenmaan sulku kesti lähes kolme viikkoa.

Suomen Poliisijärjestöjen Liitton kyselyn mukaan korona on vaatinut poliisiltakin venymistä. Työvuorot ovat pidentyneet ja ylitöiden määrä on kasvanut.
Teksti:
Terhi Harper

Uudenmaan sulku maaliskuun lopusta huhtikuun puoleen väliin pidensi poliisin työvuoroja ja aiheutti ylitöitä. Koronan myötä myös hallinnollisen työn määrä on lisääntynyt.

Suomen Poliisijärjestöjen Liiton puheenjohtaja Jonne Rinne korostaa, että vaikka kyselyssä puhutaan etätyöstä, kuluneen kevään sulkutoimenpiteet eivät perustu omaan valintaan vaan varotoimeen pandemian rajoittamiseksi.

Työn erottaminen vapaa-ajasta on haastavaa

Näin kuvaa eräs kyselyyn vastanneista omaa tilannettaan:

”Väkivaltaan liittyvien juttujen tutkiminen kotona on itselle ollut henkisesti todella raskasta. Työn ja vapaa-ajan erottaminen toisistaan on haastavaa ja palautuminen töistä ollut heikkoa. Näitä juttuja ei haluaisi soitella omalta kotisohvalta.”

Työpisteen vaihtuminen toimistosta kotiin on osin lisännyt jo valmiiksi poliisin vaativan työn haasteita — monilla kotona on läsnä puoliso ja pieniä lapsia.

Jonne Rinne ymmärtääkin hyvin tilanteen, jossa koti ei ole paras paikka työn hoitamiseen.

”Sekä rikostutkijan että kenttäpoliisin työhön liittyy vahvasti ajatus töiden jättämisestä työpaikalle, kun vuoro on ohi — koti on rauhoitettu vapaa-aikaan ja palautumiseen. Poikkeusaikana työn tekemisen ja vapaa-ajan raja on monen kohdalla hämärtynyt, mikä on kasvattanut työn kuormittavuutta.”

Sulku sitoi poliisin väkeä valvonnasta, tutkinnasta ja liikenteenvalvonnasta.

Sulku sitoi poliisin väkeä valvonnasta, tutkinnasta ja liikenteenvalvonnasta. Pekka Nieminen / Otavamedia

Juttusumien purkaminen kestää vielä pitkään

Koronakevät on sitonut poliisin resursseja poikkeuksellisen paljon; kyselyyn vastanneista 34 prosenttia on joutunut priorisoimaan työtehtäviään — moni juttu on jouduttu laittamaan aiempaa helpommin keskeytykselle. Esimerkiksi vakavan ja järjestäytyneen rikollisuuden paljastava tutkinta on lopetettu tällä hetkellä kokonaan.

Jonne Rinne uskoo, että sulun vaikutusten kesto voi tulla yllätyksenä monille, vaikka varsinainen ajanjakso olikin verrattain lyhyt.

”Nyt jutut ovat kasautuneet rikostutkijoiden pöydälle ja esitutkintojen valmistuessa tulevat kasaantumaan myös syyttäjille ja tuomareille. Tällöin aika siihen, että jutuille saadaan lainvoimainen tuomia, pitkittyy.”

Oma ja läheisten terveys huolettaa

Kyselyn mukaan poliisin isoin huolenaihe koronakevään aikana on ollut oma ja läheisten terveys.

Jonne Rinteen mukaan epätietoisuus on lisännyt huolta entisestään.

”Poliisi on tottunut työssään varautumaan päivittäisiin uhkatilanteisiin, joita vastaan pyritään suojautumaan sekä varustein että koulutuksin. Koronapandemia on aiheuttanut erityistilanteen, jossa ei voitu tarkkaan tietää sitä, miten ja missä olosuhteissa virus tarttuu ja räjähtääkö pandemia käsiin.”

Jonne Rinteen mukaan kentältä liittoon on myös kantautunut huolta viruksen mahdollisesta tarttumisesta perheenjäseniin tai esimerkiksi riskiryhmään kuuluviin omaisiin.

”Läheisten tartuttaminen huolestuttaa. Itse on valinnut ammatin ja töihin on mentävä, mutta läheisiä ei haluaisi asettaa vaaraan”, kommentoi eräs kyselyyn vastanneista.

Rinne pitääkin tärkeänä sitä, että osa poliisikunnasta on voitu siirtää etätöihin ja muutoin on pidetty huolta siitä, että suojavälineitä on riittävästi poliisin ajoneuvoissa ja aina kun kohdataan ihmisiä.

Kenttätyö muodostaa oman altistumisriskinsä.

”Esimerkiksi turvavälien pitäminen on haastavaa esimerkiksi silloin, kun ihmisiä kuljetetaan paikasta toiseen. Meillä on myös asiakkaita, jotka tieten tahtoen pyrkivät esimerkiksi sylkemään päälle ja tartuttamaan tauteja. He eivät ole hävinneet mihinkään, vaikka onkin korona-aika.”

Ongelma on yhteinen

Suomen Poliisijärjestöjen Liiton käyttämä slogan ”Meitä on liian vähän” on korostunut Jonne Rinteen mukaan korona-aikana entisestään.

”Pelkästään normaalioloissa työskentely poliisissa on koettu kuormittavaksi. Virkamieskoneiston resurssit poliisi mukaan lukien ovat niin ohuet, että poikkeustilanteiden vaatimaa ylimääräistä reserviä ei yksinkertaisesti löydy. Olisi tärkeää, että poliisi ja muu virkamieskunta kykenisi mukauttamaan toimintansa häiriötilanteissa tehokkaasti, jotta ongelmanratkaisu ja tuen tarjoaminen kansalaisille tapahtuisi parhaalla mahdollisella tavalla.”

Tällä hetkellä Rinteen mukaan tärkeintä on aktiivisen vuorovaikutuksen säilyttäminen työnantajan ja työntekijöitä edustavan liiton välillä, jotta kukaan ei jäisi yksin työtakkaansa alle.

”Ongelmat ovat yhteisiä ja kohtaavat koko kansakuntaa. Tämän vuoksi ne pitäisi pystyä myös ratkaisemaan yhdessä. Sama pätee poliisiin – tämä ei ole vain johdon tai henkilöstön ongelma, vaan molempien yhteinen”, Rinne summaa.

Lue myös: Poliiseista yli puolet kokee jengirikollisuuden lisääntyneen omalla alueellaan – Vastassa on yhä useammin puukkoa, astaloita ja aseita

Lue myös: Reportaasi: Tällainen on Helsingin poliisin murharyhmän päivä – Viikatemies ei nuku koskaan

Rikosylikomisario Jari Koski on nähnyt väkivaltarikostutkinnassa kaiken ja kuullut kaikki selitykset. Poliisin työssä voi tulla fiktion rajat vastaan. ”Monta kertaa joutuu miettimään, mitä on tapahtunut. Totuus on usein tarua ihmeellisempää.”

Rikosylikomisario Jari Koski on nähnyt väkivaltarikostutkinnassa kaiken ja kuullut kaikki selitykset. Poliisin työssä voi tulla fiktion rajat vastaan. ”Monta kertaa joutuu miettimään, mitä on tapahtunut. Totuus on usein tarua ihmeellisempää.” © Vessi Hämäläinen

X