Koronakaranteeni teki keski-ikäisestä vanhuksen ja vei elämysmatkalle totalitarismiin
Tulevien viikkojen kokemukset voivat opettaa meille paljon, jos pidämme sydämen avoimena, kirjoittaa Seuran toimittaja Milla Ollikainen.
Istut enimmäkseen neljän seinän sisällä. Et juurikaan näe ihmisiä, läheiset eivät käy, ja pelkäät sairastuvasi.
Kuvaus koronaviruksen aiheuttamasta kotikaranteenista? Kyllä – mutta myös monen vanhuksen todellisuus ihan tavallisena, viruksettomana arkena.
Karanteenissa tai siihen verrattavissa oloissa eläminen on nyt välttämätöntä, jotta suojelemme toisiamme ja pidämme terveydenhuoltojärjestelmän toimintakykyisenä. Mutta se tarjoaa myös ainutlaatuisen mahdollisuuden toisten ihmisten ymmärtämiseen.
On tietenkin aivan eri asia olla karanteenissa terveenä keski-ikäisenä ihmisenä tietäen, että jonain päivänä tämäkin on ohi, kuin olla pysyvästi suljettuna oman kotinsa piiriin. Mutta kun on jo toista viikkoa pyörinyt hyvin pienissä ympyröissä käymättä juuri muualla kuin kaupassa, eläytymiseen ei tarvita enää kovin paljon mielikuvitusta.
Tuntuuko vanhuus ehkä hiukan tällaiselta?
Yritän muistaa sen vielä poikkeustilan jälkeenkin.
Liikkumisen kieltäminen mullistaa mieltä
Perjantaista lähtien meidät uusimaalaiset eristetään muista suomalaisista. Monenkaan elämään se ei käytännössä vaikuta mitenkään, sillä kukaan vastuullinen ihminen ei matkusta turhaan enää edes kotimaassa.
Se on kuitenkin mieltä mullistava ajatus.
Esimerkiksi Helsingin Sanomat huomautti pääkirjoituksessaan, että Uudenmaan eristäminen koronaviruksen leviämisen ehkäisemiseksi on rajuudessaan ennenkuulumaton keino, eikä ole ehkä täysin ymmärretty, millainen puuttuminen perusoikeuksiin liikkumisvapauden rajoittaminen on.
Ettäkö valtio kieltää minua liikkumasta?
Ettäkö poliisi estäisi minua, jos yrittäisin vaikkapa päästä muualla maassa asuvien vanhempieni luo?
Tätä kun hetken makustelee, voi ehkä tavoittaa pienen aavistuksen siitä, mitä on kansalaisten tavallinen arki totalitaristissa maissa.
Esimerkiksi niissä maissa, joista on tultu Suomeenkin hakemaan turvapaikkaa.
Tämä 1,7 miljoonan ihmisen ”eristyslarppi” kestää näillä näkymin kolme viikkoa. Poliisi tulee todennäköisesti pyytämään liikenteenohjaukseen apua Puolustusvoimilta.
Lauri Nurmi kirjoitti Iltalehdessä ennen hallituksen esitystä Uudenmaan eristämisestä, että sotilaiden tuominen katukuvaan kyttäämään ihmisten liikkeitä viiltäisi yhteiskuntaan syvän haavan, jonka arpeutuminen kestäisi pitkään.
Haavoitta tästä tuskin selviämme. On itsestämme kiinni, miten hoidamme niitä.
Toivon kaikille ennen kaikkea terveyttä, ja koteihin lämpöä ja kärsivällisyyttä.
Ja käpertymisen, vihan ja toisten syyttelyn sijaan toivon ihmisiltä avointa mieltä ja sydäntä.
Näin Suomi reagoi koronaan. Yksinäinen kulkija ja viikon tavanomaisin ostos Hakaniemen torilla perjantaina 13. maaliskuuta. © Tommi Tuomi / Otavamedia