Koronan esiin nostamat epäkohdat pitää muistaa ja korjata – etenkin lapsiin ja nuoriin vaikuttavat asiat

Epäselvät ohjeistukset, eri alojen ja palkkauksen eriarvoisuus sekä lasten ja nuorten koulutusta häiritsevät rajoitukset ovat muutamia esimerkkejä asioista, jotka ovat menneet pieleen korona-aikana.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Päätoimittaja Erkki Meriluoto.

Epäselvät ohjeistukset, eri alojen ja palkkauksen eriarvoisuus sekä lasten ja nuorten koulutusta häiritsevät rajoitukset ovat muutamia esimerkkejä asioista, jotka ovat menneet pieleen korona-aikana.
Teksti:
Erkki Meriluoto

Poikkeusajat ovat erikoisuuksia pullollaan, mutta niitä on myös kiittäminen, sillä ne ovat paljastaneet merkittäviä epäkohtia. Selvää on ainakin se, että muuttuvat ohjeistukset ja käytännöt ovat monille hyvin epäselviä. Milloin pitikään jäädä karanteeniin, missä päin Suomea kuntosalit saivatkaan olla auki ja milloin voi taas haaveilla ravintolaillallisesta?

Koronatartuntojen määrä on moninkertaistunut omikron-muunnoksen leviämisen myötä. Maailman terveysjärjestö WHO ennustaa, että puolet Euroopan väestöstä saa tartunnan parin seuraavan kuukauden sisällä. Kiitos rokotusten antaman suojan ja viruksen muuntumisen lievemmäksi, moni perhe käy taudin läpi nyt kuin tavallisen flunssan.

Eriarvoisuus korostuu etäkoulussa

Korona-aika on osoittanut, miten erilaisessa asemassa ihmiset voivat olla. Työskentelyalasta riippuen työt ovat voineet loppua kokonaan tai niissä voi olla kovempi kiire ja pula tekijöistä kuin koskaan. Ensimmäinen koskee etenkin tapahtuma- ja ravintola-alaa ja jälkimmäinen hoitoalaa.

Ihmisten erilaiset taustat korostuvat lapsista lähtien. Etäkouluaikana taloudellisesti heikommassa asemassa olevien perheiden lapset ovat voineet joutua tihrustamaan tehtäviään vanhoilla ja rikkinäisillä tietokoneilla ja näyttövikaisilla puhelimilla – jopa ilman kuulokkeita keskellä muun kotielämän hälyä. Toisilla oppilailla sen sijaan voi olla oman työhuoneen rauha, suuret näytöt, tekniikka ja pätkimättömät yhteydet kuin it-alan ammattilaisilla.

Monen perheen vanhemmat voivat vain haaveilla etätöistä. Bussia ei ajeta, tehtaiden tuotteita valmisteta tai toimitilaa siivota etänä. Ongelmaperheissä koulun ulkopuolella lapset voivat olla jopa heitteillä. Tämän vuoksi etäkouluun siirtymistä pitäisi välttää viimeiseen asti.

Koulutetun ammattilaisen arvo

Myös palkka-asiat ovat nousseet esiin. Hoitajien lisäksi sosiaalialallakin olisi korjattavaa. Iltalehti uutisoi, miten Espoon kaupunki etsi koronarokotuksien avustaviin töihin tekijöitä. Vaatimuksena oli 18 vuoden ikä. Palkaksi luvattiin lähes sama kuin koulutetuilla lastensuojelun ammattilaisilla, joiden työ voi olla todella kuormittavaa. Heidän palkkaansa olisi syytä nostaa.

Koronan esiin nostamia merkittäviä epäkohtia pitäisi tunnistaa ja torjua huomioiden etenkin lapsiin ja nuoriin vaikuttavat asiat.

X