Koronapassi tulee, Lounais-Suomessa harkitaan kokoontumisrajoituksia – Ylilääkäri Esa Rintala: ”Ne ovat liipasimella, jos tilanne jatkuu tällaisena”

Koronapotilaat kuormittavat Lounais-Suomessa teho-osastoja siinä määrin, että muiden potilaiden leikkauksia on peruttu. Alueella pohditaan vakavasti kokoontumisrajoituksia. Suurten tilaisuuksien järjestäjät ovat jo varautuneet sallimaan sisäänpääsyn vain koronapassia vastaan.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Rauman Lukon toimitusjohtaja Jukka Kunnaksen mukaan seuraavaan kotiotteluun pyritään järjestämään rokotuspiste. Kuvassa Lukon kannattajia jääkiekon SM-liigan kauden avausottelussa syyskuun alussa.

Koronapotilaat kuormittavat Lounais-Suomessa teho-osastoja siinä määrin, että muiden potilaiden leikkauksia on peruttu. Alueella pohditaan vakavasti kokoontumisrajoituksia. Suurten tilaisuuksien järjestäjät ovat jo varautuneet sallimaan sisäänpääsyn vain koronapassia vastaan.
(Päivitetty: )
Teksti:
Jukka Heinonen

Koronapassi on tulossa käyttöön lauantaina 16. lokakuuta, kun asiaa koskeva laki on hyväksytty ja vahvistettu.

Ainakin ensi alkuun passi koskettaa vain viittä Suomen aluetta, ja niilläkin vain ravintoloita. Uudistuksen ansiosta ravintola voi irtautua asiakasmääräänsä ja aukioloonsa kohdistuvista rajoituksista, jos se alkaa vaatia asiakkailtaan koronapassia.

Moni aamuyön tunneista elävä yökerho onkin jo ilmoittanut vaativansa asiakkailtaan koronapassia – siis todistusta täydestä rokotesuojasta, sairastetusta covid19-taudista tai negatiivisesta testituloksesta.

Lounais-Suomessa koronapassille saattaa kuitenkin olla kohta myös laajempaa tarvetta.

Alueen viranomaiset harkitsevat parhaillaan vakavasti hiljattain käytöstä poistettujen kokoontumisrajoitusten palauttamista jossain muodossa. Tilaisuuksien järjestäjien ei tarvitsisi kuitenkaan välittää rajoituksista, jos ne edellyttäisivät yleisöiltään koronapassia.

Taustalla on koronan neljäs aalto. Suomen sairaaloissa on nyt 187 koronapotilasta, joista 37 on tehohoidossa. Lukemat olivat yhtä pahoja viimeksi huhtikuussa. Nyt Suomen tehohoitopotilaista noin joka kuudes on koronapotilaita. Kun influenssakausi alkaa, teho-osastoilla uhkaa tulla ahdasta, jos koronapotilaiden määrä ei vähene.

Neljäs aalto on koetellut erityisesti Varsinais-Suomen ja Satakunnan sairaaloita. Turun yliopistollisen sairaalan (Tyks) erityisvastuualueella on suhteessa väkilukuun selvästi enemmän koronapotilaita kuin muilla erva-alueilla.

”Olemme jo joutuneet koronapotilaiden takia perumaan ja siirtämään muiden potilaiden ei-kiireellisiä leikkauksia. Se on yksilölle aina traaginen tapaus. Ei tällaista tilannetta voi kestää kauaa”, Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin tartuntataudeista vastaava ylilääkäri Esa Rintala sanoo.

Mahdollisista rajoituksista päättää Lounais-Suomen aluehallintovirasto. Se vuorostaan kuuntele herkällä korvalla Varsinais-Suomen koronaohjausryhmää, joka kokoontui viime tiistaina.

”Silloin ei päädytty kokoontumisrajoituksiin. Mutta ne ovat ihan liipasimella, jos koronatilanne jatkuu tällaisena – silloin yhteiskunnalla alkaa olla painetta laittaa rajoituksia”, Rintala sanoo.

”Peli on saatava poikki”

Satakuntaan ja Varsinais-Suomeen harkittavista yleisötilaisuuksien rajoituksista kertoi ensimmäisenä Satakunnan Kansa. Lounais-Suomen aluehallintoviraston (avi) terveydenhuollon valvonnan johtaja Heikki Mäki perusteli lehdelle 11. lokakuuta mahdollisten rajoitusten tarvetta epidemian kiihtymisellä ja sillä, että alueen terveyskeskusten ja erikoissairaanhoidon kantokyky voi ylittyä.

”Pahin tilanne on tehohoidossa, josta potilaita on jopa jouduttu koronan vuoksi siirtämään toisiin sairaaloihin. Tehohoidon tarve on kasvanut. Nyt ei näytä koronatilanne hyvältä ja peli on saatava poikki”, Mäki sanoi Satakunnan Kansalle.

Päivää myöhemmin Varsinais-Suomen koronakoordinaatioryhmä tiedotti, että Turun yliopistollisessa keskussairaalassa koronapotilaiden lukumäärä käväisi viikon alussa seitsemässä, joka on tämän syksyn huippulukema.

”Jos eristyshoitoa vaativien koronapotilaiden määrä kasvaa yli kahdeksan, joudumme rajoittamaan esimerkiksi sydän-, syöpä- ja neurokirurgisten potilaiden leikkauksia”, sairaalajohtaja Petri Virolainen totesi tiedotteessa.

Porilaisessa Satasairaalassa on nyt kolme koronapotilasta tehohoidossa. Osastolla on periaatteessa kymmenen hoitopaikkaa, mutta eristystä vaativat koronapotilaat vähentävät kapasiteettia.

”Jos koronapotilaita on yli kolme, meidän täytyy mahdollisesti muuttaa normaalia toimintaamme”, infektioyksikön osastonylilääkäri Tuomas Nieminen sanoo Seuralle.

Lounais-Suomen avi on määrännyt tällä viikolla pakolliset koronatestit Turun ja Rauman telakoiden sekä niiden alihankkijoiden työntekijöille. Telakoilla työskentelee paljon rokottamattomia ulkomaalaisia ja niillä on koettu tartuntojen ryöpsähdyksiä.

Testin yhteydessä tarkistetaan myös työntekijän rokotustilanne ja tarjotaan rokottamattomille koronapiikkiä.

Heikki Mäen mukaan uusia rajoituksia ei ole tulossa ennen kuin koronapassia koskevan lain sisältö on selvillä ja se on astunut voimaan.

”Ensi viikolla voi tulla uusia päätöksiä”, Mäki sanoo Seuralle.

Koronapassi moskeijaan pääsyn ehdoksi?

Lounais-Suomen suurten yleisötilaisuuksien järjestäjät ovat jo ainakin henkisesti varautuneet siihen, että kokoontumisrajoituksia voi tulla, ja että yleisöltä saatetaan joutua edellyttämään koronapassia. Kaikkia ajatus ei kuitenkaan viehätä.

”Tuntuu hämmentävältä, että rajoituksia tarvittaisiin. Minusta nyt pitäisi keskittyä rokotekattavuuden parantamiseen. Porin Ässien seuraavaan kotiotteluun on tulossa rokotuspiste ja mekin yritämme järjestää sellaista”, jääkiekon SM-liigassa pelaavan Rauman Lukon toimitusjohtaja Jukka Kunnas sanoo.

Jos kokoontumisrajoitus sallisi katsomopaikkojen täyttämisen korkeintaan 75-prosenttisesti, Lukko Kunnaksen mukaan nielisi päätöksen, mutta tuskin edellyttäisi katsojilta koronapassia:

”Jos taas hallin saisi ottaa vain puolilleen täyteen, silloin luultavasti ottaisimme passin käyttöön.”

Myös TPS kertoo Seuralle olevansa samoilla linjoilla passin vaatimisen suhteen.

Tapahtumajärjestäjät uskovat osan yleisöstä suhtautuvan koronapassiin myönteisesti, mutta hankalia tilanteita voi seurata niiden kanssa, jotka ovat jo hankkineet pääsyliput, mutta eivät perusta koronapassista.

Yleisön ikärakenteella on vaikutusta asennoitumiseen.

”Meillä on varsin paljon iäkästä yleisöä, jonka rokotekattavuus on korkea. Iso osa heistä varmaankin ajattelisi koronapassista myönteisesti”, Turun filharmonikkojen intendentti Nikke Isomöttönen sanoo.

Oma kysymyksensä on kokoontumisrajoitusten vaikuttavuus. Esimerkiksi viikolla 38 noin 80 prosenttia Varsinais-Suomessa sairaalahoidossa olleista koronapotilaista oli muun kuin suomen- tai ruotsinkielisiä. Vieraskieliset eivät kuitenkaan välttämättä käy sankoin joukoin katsomassa TPS:n otteluja tai kuuntelemassa filharmonikkoja.

”Jos kokoontumisrajoituksia tulee, olisi hyvä, että esimerkiksi moskeijoiden johtajat päättäisivät vaatia koronapassia”, ylilääkäri Rintala sanoo.

Juttuun on korjattu 14.10. klo 23.o1, että koronapassi on tulossa voimaan 16.1o.

X