Koronatesti nielusta, sieraimesta tai syljestä – Näin nopean tuloksen antava antigeenitesti eroaa nenänielusta otettavasta PCR-testistä

Jaa artikkeli
koronatesti
Nenänielusta otettava koronatesti on saanut rinnalleen myös muita vaihtoehtoja. © istock
Koronavirustestejä on kehitelty eri tarkoituksiin. Suomalainen terveydenhuolto Lappia lukuun ottamatta nojaa PCR-testaukseen, jossa nenänielusta otetun näytteen käsittelyyn menee suhteellisen pitkä aika.

Koronatesti voidaan ottaa useammallakin eri tavalla. Suomalaisessa terveydenhuollossa on todettu, että nenänielusta otettava PCR-testi on kaikkein luotettavin ja helpoin tapa kerätä ja tutkia koronavirustestinäyte.

Koronavirusdiagnostiikassa käytetään yleisesti myös sierain- ja suunielunäytteitä, eli sieraimesta nenän etuosasta ja suun kautta nielusta otettavia näytteitä. Näihin vaihtoehtoihin voidaan turvautua esimerkiksi, jos henkilöllä on suuri nenäverenvuotoriski.

Monissa sellaisissa maissa, jossa on otettu käyttöön koronapassi, käytetään PCR:n sijasta antigeeni- eli pikatestejä. Siinä missä Suomessa on valittu kaikkein luotettavimman testituloksen antava testitapa, esimerkiksi Britanniassa, Tanskassa ja Saksassa on turvauduttu nopean testaamisen taktiikkaan. Ihmisiä siis testataan mahdollisimman paljon nopeammalla ja vähemmän luotettavalla testimenetelmällä.

Koronavirustesti sylkinäytteestä

Nenäverenvuodoista kärsiville ja näytetikkuja kammoaville mukavin vaihtoehto voi olla myös sylkinäyte, joka ei ole saanut vielä kovinkaan suurta suosiota.

”Muista näytteenottotavoista sylkinäyte soveltuu etenkin tilanteisiin, joissa tutkittava henkilö ottaa itse itseltään näytteen. Muutoin sylkitesti ei toistaiseksi ole laajamittaisessa käytössä, sillä sylkeä tarvitaan melko paljon ja sen kerääminen sekä testaus vievät suhteellisen kauan aikaa”, sanoo HUSin diagnostiikkakeskuksen ylilääkäri Maija Lappalainen.

Yksityisen terveydenhuollon puolella erilaisia näytteenottotapoja on otettu enemmän käyttöön kuin julkisella.

”Olemme ottaneet korkeintaan muutamia satoja testejä sieraimesta ja syljestä. Pääosin suosimme nenänielua, sillä se on luotettavin näytteenottotapa. Moni on varmastikin jo tottunut siihen, että testi kuuluu ottaa nenän kautta, joten harva edes pyytää muita tapoja”, kertoo Mehiläisen laboratoriosektorin johtaja Kristina Hotakainen.

Hän arvioi, että sylkitesti saattaa vielä yleistyä. Nyt testissä ei kuitenkaan ole esimerkiksi pikatestimahdollisuutta.

Lue myös: Mistä halvin koronatesti? Kuluttajaliitto vertaili testien hinnat – ”Eroa jopa satoja euroja”

Miksi koronatesti nenänielusta otettuna antaa luotettavimman tuloksen?

Asiantuntijoiden mukaan nenänielusta saadaan kaikkein parhaiten limakalvoalueen soluja, joissa koronavirus piilee.

”Nenänielusta otettava näyte on ensisijainen näyte niin koronassa kuin esimerkiksi influenssassakin. Se on myös varsin nopea ja turvallinen näyte terveydenhuollon ammattilaisen ottamana”, Maija Lappalainen sanoo.

Jotkut kokevat nenän kautta otettavan näytteen todella epämukavaksi. On yksilöllistä, tuntuuko se inhottavalta, ei oikein miltään vai sattuuko se vielä jonkin aikaa testauksen jälkeenkin.

Suunielusta näytetikulla otettava näyte otetaan samalta alueelta 10–12 sentin syvyydestä kuin nenän kautta otettu näyte. Tämä vaihtoehto voi kuulostaa houkuttelevammalta, jos nenätesti on tuntunut pahalta.

”On hyvin yksilöllistä kokeeko nenän tai suun kautta otetun näytteen mukavammaksi. Siinä missä näytetikku tuntuu nenässä ikävältä, aiheuttaa se herkästi suun kautta oksennusrefleksin”, Kristina Hotakainen sanoo.

Oli testi otettu millä tavalla tahansa, tärkeintä on, että näyte on kerätty oikein ja huolellisesti.

”Vaikka henkilö sairastaisi koronaa pahastikin oireisena, huonosti kerätystä näytteestä ei ole hyötyä ja se voi jäädä väärin negatiiviseksi”, Lappalainen muistuttaa.

Antigeenitestit eli pikatestit antavat tuloksen jopa puolessa tunnissa

Antigeenitestin eli niin sanotun ”pikatestin” voi ostaa apteekista ja tehdä itse kotona. Näyte kerätään joko ammattilaisen toimesta syvältä nenänielusta tai kotona nenän etuosasta.

WHO suosittelee antigeenitestejä käytettäväksi terveydenhuollon toimesta, mikäli testituloksilla on erityinen kiire ja tartuntaketju halutaan jäljittää heti. Antigeenitestejä käytetään paljon Lapissa, sillä pitkät välimatkat hidastavat näytteiden testausta.

Antigeenitestin tuloksen voi saada puolessa tunnissa. Se havaitsee noin 85-95 prosenttia PCR-testeissä todetuista tartunnoista.

Apteekin koronatesti ei aja samaa asiaa kuin terveydenhuollon ammattilaisen ottama virallinen testi, sillä matalamman luotettavuuden lisäksi näytteenotto voi epäonnistua.

Kotitesti voi olla hyödyllinen ostos esimerkiksi virallisesti koronavirukselle altistuneen henkilön perheenjäsenille, sillä heidän ei suositella oireettomana hakeutuvan viralliseen koronatestiin.

Positiivisen tuloksen jälkeen pitää hakeutua viralliseen koronatestiin ja asettua omaehtoiseen karanteeniin. Negatiivinen tulos ei taas vapauta tartuntatautilääkärin asettamasta karanteenista.

Lue myös: Korona perheessä? Listasimme arkisia ohjeita – Toimi näin ja välty lisätartunnoilta, kun kotona on koronapotilas

X