”Tiedonkulku, tautiin varautuminen ja ehkäisy ovat nykyaikamme onni” – Koronavirus on päästänyt vielä melko vähällä

”Koronavirus on historiallisessa mittakaavassa päästänyt meidät melko vähällä”, kirjoittaa Seuran päätoimittaja Erkki Meriluoto.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Päätoimittaja Erkki Meriluoto.

"Koronavirus on historiallisessa mittakaavassa päästänyt meidät melko vähällä", kirjoittaa Seuran päätoimittaja Erkki Meriluoto.
Teksti:
Erkki Meriluoto

Olemme saaneet elää ajassa, jossa nopea liikkuminen paikasta toiseen on ollut itsestäänselvyys. Samoin erilaisiin massatapahtumiin osallistuminen. Nyt lentoyhtiöt antavat tulosvaroituksia, Euroopassa suuria yleisötapahtumia perutaan ja Suomessakin on koronavirus on saanut aikaan eristyksiä ja karanteeneja. Taudin saama huomio uutisissa on ollut suurta ja se tulee jatkumaan vielä pitkään.

Koronavirus kuolemantapaukset vielä tuhansissa

Kaikki on kuitenkin suhteellista. Koronaviruksen aiheuttamat kuolemantapaukset lasketaan toistaiseksi tuhansissa. Historia tuntee tartuntatauteja, jotka ovat vieneet miljoonia hautaan.

Isorokko piinasi ihmiskuntaa jo antiikin aikoina. Virustaudin oireina oli kuumetta, kurkkukipua ja märkiviä paiseita sisältävä ihottuma. Vielä 1970-luvun alussa se aiheutti jopa kahden miljoonan ihmisen kuoleman vuosittain.

Rokotusten avulla isorokko onnistuttiin hävittämään luonnosta kokonaan vuonna 1980. Virusta on jäljellä ilmeisesti enää amerikkalaisten ja venäläisten tutkijoiden laboratorioissa.

Mustana surmana tunnettu ruttoepidemia lähti leviämään Aasiasta, josta se saapui Eurooppaan 1340-luvulla. Leviämisnopeus oli varsin maltillinen verrattuna nykymaailman lentomatkustamisen nopeuteen. Laivoilla seilanneet ihmiset levittivät epidemiaa noin 40 kilometriä vuorokaudessa, mutta maata pitkin tahti oli vain noin kaksi kilometriä vuorokaudessa.

Taudinkuvassa nivuksiin ja kainaloihin ilmestyi kananmunan kokoisia kasvaimia sekä ympäri kehoa leviäviä tummia läiskiä. Se tappoi Euroopassa ja lähialueilla arviolta 50 miljoonaa ihmistä.

Vuosisata sitten pandemia tappoi puolentoista vuoden aikana 30–100 miljoonaa ihmistä. Kyseessä oli Espanjantauti, jonka leviäminen pysyi aluksi poissa julkisuudesta ensimmäistä maailmansotaa käyvien maiden salailun vuoksi.

Kyseessä oli influenssa, jonka toinen aalto oli tuhoisin. Muuntunut virus levisi ympäri maapalloa muutamassa kuukaudessa ja surmasi paljon myös nuorta väestöä. Suomessa tautiin kuoli noin 25 000 ihmistä.

Koronavirus on historiallisessa mittakaavassa päästänyt meidät melko vähällä. Tiedonkulku, tautiin varautuminen ja ehkäisy ovat nykyaikamme onni.

Kerrataan THL:n ohje siis tässäkin: Huolehdi hyvästä käsihygieniasta. Pese käsiä vedellä ja saippualla ainakin 20 sekunnin ajan. Älä koskettele silmiä, nenää tai suuta, ellet ole juuri pessyt käsiäsi.

Lue myös: 10 kysymystä: Koronavirus leviää – pitääkö koronaviruksesta olla huolissaan? Näin suojaudut oikein

Liiallinen käsien pesu

Koronavirus tarttuu pinnoilta. Muista pestä kädet hyvin. © ISTOCKPHOTO

X