Tarttuuko koronavirus helposti junassa? Näin vastaa ja neuvoo asiantuntija

Koronaviruksen tarttuminen junamatkoilla puhuttaa Suomessa. VR reagoi tällä viikolla tartuntaepäilyyn tehosiivouksella.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Huolellinen käsien pesu on tehokkain tapa välttyä taudeilta.

Koronaviruksen tarttuminen junamatkoilla puhuttaa Suomessa. VR reagoi tällä viikolla tartuntaepäilyyn tehosiivouksella.
(Päivitetty: )
Teksti:
Elina Kirssi

Koronavirus uhkaa levitä Suomessa. Suomessa todettiin keskiviikkona toinen vahvistettu koronavirustartunta sekä useita epäilyjä. Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri tiedotti, että työikäisellä suomalaisnaisella on todettu koronavirus eli COVID-19. Nainen oli saapunut Italian Milanosta Suomeen sunnuntaina.

HUS:n mukaan nainen on ollut lähikontaktissa kahteen henkilöön. Torstaina THL tiedotti Twitter-tilillään karkoittavansa, ketkä ovat olleet lähikontaktissa naiseen tämän matkareitin varrella ja mahdollisesti altistuneet koronavirukselle.

THL:n verkkosivuilla kerrotaan, että esimerkiksi lentokoneessa kahden penkkirivin päässä koronavirusta kantavasta henkilöstä matkustaneet lasketaan lähikontakteiksi. Lisäksi kontakteihin lukeutuu lentohenkilökunta, joka on tarjoillut sairastuneen henkilön osastolla.

Joissakin tapauksissa korkea riski voi koskea lentokoneen kaikkia matkustajia, mikäli potilaan oireet ovat olleet kovia tai hän on liikkunut eri puolilla matkustamoa.

Virus voi säilyä pinnoilla tunteja

Keskiviikkona koronaviruksen tarttuminen myös muissa julkisissa liikennevälineissä nousi otsikoihin. Helsinki-Vantaan lentoasemalta Jyväskylään matkalla olleella henkilöllä epäiltiin koronavirusta, mutta keskiviikkoiltana epäily osoittautui aiheettomaksi.

THL:n mukaan koronavirus tarttuu pisatartuntana sairastuneen yskiessä tai aivastaessa. Viruksen uskotaan tarttuvan myös kosketuksen kautta ja pinnoilta.

Jo epäily tartunnasta herätti monissa huolen, miten herkästi koronavirus voi tarttua julkisissa kulkuvälineissä, esimerkiksi junissa tai busseissa, matkustaviin toisista matkustajista tai pintojen välityksellä.

”Sitä ei varmasti tiedetä, mutta yleisesti ajatellen lähietäisyydestä puhuttaessa tarkoitetaan yksittäisiä metrejä. Riippuu lämpötilasta ja materiaalista, kuinka pitkään virus säilyy pinnoilla. Keskimäärin se voi säilyä varmaankin joitakin tunteja”, Zoonoosivirologian professori Olli Vapalahti Helsingin yliopistosta kertoo Seuralle.

THL:n mukaan käsien pesu saippualla ja käsidesin käyttö ovat varmin tapa yrittää välttää tartuntoja ja ehkäistä mahdollisen viruksen leviämistä itsestä muihin ihmisiin. Kasvojen koskemista kannattaa välttää, sillä virus voi siirtyä pinnoilta käsiin ja nenän kautta elimistöön.

Vapalahti kehottaa mahdollisuuksien mukaan välttämään koskettamasta automaattien painikkeita, kädensijoja ja muita pintoja, joita useat ihmiset koskettavat. Hän muistuttaa, että kaikkea kontaktia ei voi välttää sataprosenttisesti.

Esimerkiksi kertakäyttökäsineiden tai maskien hankkimista hän ei suosittele turhaan, jotta niitä olisi riittävästi saataville terveydenhuollon ammattilaisille.

”Riski sairastua koronavirukseen on Suomessa tällä hetkellä pieni. Kontrollitoimet täytyy suhtauttaa uhkaan. Jos yhteiskunta ei toimi, se voi aiheuttaa enemmän harmia kuin koronavirus.”

Junalla Helsinki-Vantaalta Tikkurilan kautta Jyväskylään matkustaneelta henkilöltä otettiin koronavirusnäyte, mutta epäily osoittautui aiheettomaksi. © KARI HAUTALA/OTAVAMEDIA

VR varautunut koronavirukseen

VR reagoi tiistai-iltana mahdolliseenkoronavirusepäilyyn poistamalla junia käytöstä ja viemällä ne puhdistettavaksi tiistai-iltana.

VR:n viestintäjohtaja Tatu Tuominen kertoi keskiviikkona Seuralle, että junavaunuja siivottiin ylimääräisenä varotoimenpiteenä.

Tuomisen mukaan junamatkustajilla ei ole toistaiseksi syytä huoleen. VR on varautunut koronaviruksen leviämiseen, ja junissa on kaiken varalta esimerkiksi hengityssuojia. Myös junahenkilökuntaa on ohjeistettu siitä, kuinka toimia koronavirusepäilytilanteissa.

”Seuraamme tilannetta tarkkaan ja noudatamme huolellisesti Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ohjeita. Olemme jatkuvassa vuoropuhelussa THL:n kanssa. Korostan, että vaikka olemme varautuneet, mitään epäilyä ei toistaiseksi ole todettu”, Tuominen kertoo.

Osa sairastuneista oireettomia

Koronaviruksen oireisiin kuuluu kuume, yskä, hengenahdistus, lihassärky ja väsymys. Osa tartunnan saaneista voi olla oireettomia. Taudin itämisaika on arviolta 2–12 päivää, keskimäärin oireet alkavat viiden päivän kuluessa tartunnan saamisesta.

WHO:n mukaan koronavirustartuntoja oli todettu tiistaihin mennessä yli 82 000, ja kuolleita on yli 2 800. Virus lähti liikkeelle Kiinan Wuhanista, ja Suomen ensimmäinen vahvistettu COVID-19-tartuntatapaus todettiin tammikuussa Ivalossa matkustaneella Wuhanista tulleella kiinalaisnaisella. Euroopassa eniten tartuntoja on tällä hetkellä Italiassa.

Lue myös: 10 kysymystä: Pitääkö koronaviruksesta olla huolissaan? Näin suojaudut koronavirukselta

Pahoittelut. Tämä lomake ei ole enää saatavilla.

X