Koulu keskellä tansanialaista savannia – Suomalaisyrityksen tukeman koulun oppilaista jo 60 prosenttia jatkaa jatko-opintoihin

Koulutus ei ole ollut tansanialaislapsille itsestäänselvyys. Haraghushayn kylässä yhä useampi lapsi saa mahdollisuuden pidemmälle kouluttautumiseen Sinituotteen tukemana.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Opiskelijoiden aherrusta Harghushayn koulussa.

Koulutus ei ole ollut tansanialaislapsille itsestäänselvyys. Haraghushayn kylässä yhä useampi lapsi saa mahdollisuuden pidemmälle kouluttautumiseen Sinituotteen tukemana.
(Päivitetty: )
Teksti:
Milla Asikainen

Oli vuosi 2006, kun Johanna Hamro-Drotz ja hänen miehensä Dennis lähtivät reppureissaamaan Tansaniaan. Hamro-Drotzin isä, Sinituote Oy:n toimitusjohtaja, Ilkka Brotherus oli vinkannut tyttärelleen, että tämä voisi pitää silmänsä auki mahdollista auttamiskohteiden varalta. Perhe oli jo aikaisemmin rakastunut Afrikkaan ja afrikkalaiseen elämäntapaan. Matkoilla he olivat nähneet myös sen, että avun tarve joillakin alueilla oli suuri.

Johanna ja Dennis päätyivät lopulta Harghushayn paimentolaiskylään. Monen muun tansanialaisen kylän tapaan sinnekin oli ryhdytty rakentamaan koulua, sillä koulumatka alueen toiseen kouluun oli monelle hyvin pitkä. Tansanian hallitus on luvannut palkata maan kouluihin opettajat vasta, kun kylät itse olisivat rakentaneet koulunsa.

Monet koulurakennukset jäävät kesken rahanpuutteen vuoksi. Harghushayn koulu oli pariskunnan saapuessa kylään vain kasa tiiliä.

”Katsoessani sitä tiesin, että koulun valmistuminen tulisi olemaan niillä varoilla satavuotias tai täysin utopistinen projekti”, Johanna Hamro-Drotz toteaa.

Paljon kouluja rakenteilla – harvat valmistuvat

Ongelma on Tansaniassa yleinen. Harghushayssa riitti ruokaa ja vettä, mutta rahaa kylällä ei ollut. Monissa niistäkin kouluista, joissa on koulu, on pulaa ammattitaitoisesta henkilökunnasta.

Myös oppimateriaaleja on aivan liian vähän, ja koulussa voikin olla esimerkiksi vain yksi kirja. Hamro-Drotzien auttaessa rakentamaan Harghushayn koulun ensimmäistä tiiliseinää Johannan mieleen nousi isän pyyntö sopivan avustuskohteen etsimisestä .

Reppureissulainen soitti isälleen ollessaan vielä Harghushayssa. Ilkka Brotherus sanoi projektille kyllä.

Ensin kyse oli vain Brotheruksen perheen yksityisestä lahjoituksesta, mutta myöhemmin sitä haluttiin jatkaa Sinituotteen hallinnoimana yksityisenä avustusprojektina. Tarkoitus oli toimia suorassa kontaktissa kyläyhteisön kautta, ilman välikäsiä tai kansalaisjärjestöjä, sillä Brotherus pelkäsi, että rahat muuten päätyisivät vääriin käsiin.

Vastoinkäymisiltä ei silti vältytty. Aluksi oli vaikea löytää hyvää rakennusteknikkoa, ja työntekijää pitikin vaihtaa useaan otteeseen. Tilanne oli niin paha, että osa rakennuksista oli jo heti valmistuttuaan romahdusvaarassa.

”Tulimme projektin aikana myös huijatuiksi. Jotkut kyläläiset käyttivät rakennusmateriaaleja omiin projekteihinsa”, Brotherus kertoo.

Ilmakuva Haraghushayn koulusta.

Ilmakuva Harghushayn koulusta.

Vanhempien asenteen muutos avaimena

Haasteita ei tuottanut pelkästään koulun rakennus. Kaikki vanhemmat eivät nimittäin suhtautuneet lastensa koulunkäyntiin suopeasti. Lapsia tarvittiin kotona esimerkiksi huolehtimaan karjasta.

Toinen ongelma kohdattiin lapsilla koulussa, sillä heidän keskittymisensä oli haaste pitää opetuksessa. Monen silmät lupsuivat kiinni ja osa jopa pyörtyili tunneilla. Lapsia vaivasi nälkä.

”Osa oppilaista ei asunut niin lähellä, että ehtisi kotiin syömään kesken koulupäivän. Lisäksi perheen aamupala oli monesti käytännössä sokeroitua teetä”, kertoo Mirja Niskala, joka toimi Harghushayssa useaan otteeseen vapaaehtoistyöntekijänä.

Kouluun päätettiin perustaa kouluruokala, että lapset pysyisivät terveinä ja oppimiskykyisinä. Oppilaiden vanhempia pyydettiin toimittamaan koululle ruoka-aineita, pääasiassa papuja ja maissia. Niiden turvin koululla tarjottiin oppilaille sekä puuro aamulla että myöhemmin lounas. Se tuotti tulosta. Lasten motivaatio koulunkäyntiin kasvoi, kun he tiesivät saavansa siellä ruokaa.

”Lisäksi vanhemmat halusivat nyt lähettää lapsensa kouluun, kun heidät ruokittiin siellä, eikä äitien tarvinnut lopettaa askareitaan ruokkiakseen lapsensa”, Hamro-Drotz kertoo.

Yhteisöllisyyttä, jatkokouluttautumista ja fyysisen kurituksen vähentymistä

Harghushayn koulu on ollut nyt pystyssä yli kymmenen vuotta ja siitä on tullut kylän silmäterä. Paitsi, että se on lisännyt kyläläisten onnellisuutta, se on tuonut myös monia konkreettisia hyötyjä.

”Ravitsemusymmärrys ja yhteisöllisyyden kokemus on lisääntynyt, ja naisilla on nyt paremmat mahdollisuudet suunnitella ajankäyttöään. Yksi suuri askel on ollut se, että fyysiseen kurittamiseen on puututtu. Käsityksiä sen suhteen on muokattu uusille urille”, Niskala kertoo.

Koulu ja Sinituotteen parhaille oppilaille jakamat stipendit jatko-opintoja varten ovat mahdollistaneet monelle lapselle paremman elämän. Yksi heistä on Salutary Amos, joka oli luokkansa paras opiskellessaan Harghushayn koulussa. Nyt nuorella miehellä on taskussaan korkeakoulun paperit, ja hän on kylänsä ensimmäinen ylioppilas.

Amosin perheellä ei olisi ollut varaa maksaa hänen opintojaan itse. Stipendi kuitenkin takasi sen, että hän pystyi jatkamaan opintojen tiellä eteenpäin.

”Kun kuulin, että minut oli valittu, olin pakahtua onnesta. En olisi koskaan uskonut, että voisin päästä niin hyvään kouluun”, Amos kertoo.

Toisen asteen opintojen jälkeen Amos matkasi yliopistoon. Siellä hän opiskeli taloustiedettä, matematiikkaa ja maantiedettä. Loikka savimajasta ylioppilaaksi on Tansaniassa yleensä lähes mahdottomuus, mutta Amos teki juuri sen. Ylioppilas ei suunnannut opintojensa jälkeen maailmalle vaan takaisin kotiin.

”Työskentelen kirjanpitäjänä ja autan Sini-koulun asioissa. Haluan, että koulun lapset voivat nähdä minut esimerkkinä siitä, että tämä on mahdollista. Toivon, että he tähtäävät samaan kuin minä ja enempäänkin”, Amos selittää.

Salutary Amos ja Jasson Kahembe kertomassa Haraghushayn kouluprojektissa Sinituotteen mediatilaisuudessa.

Salutary Amos ja Jasson Kahembe kertomassa Harghushayn kouluprojektissa Sinituotteen mediatilaisuudessa. © Tommi Tuomi / Otavamedia

Moni nainen jää edelleen kotiin

Kaikki eivät kuitenkaan ole yhtä onnekkaita. Monet naiset eivät pääse kouluttautumaan kovinkaan pitkälle vaan heidän tulevaisuutensa on perheen valitseman puolison ja lasten parissa. Sen jälkeen opinnoille ei monesti enää ole aikaa tai mahdollisuuksia.

”Kylässä oli Lucy-niminen tyttö, joka oli luokkansa paras oppilas. Hänen kohdallaan se oli muutamasta päivästä kiinni. Hänellä käytännössä oli jo stipendi, mutta sen ollessa matkalla vanhemmat olivat ehtineet naittaa tytön jollekin vanhemmalle miehelle, joka halusi entisen kolmen vaimon lisäksi vielä yhden lisää”, Ilkka Brotherus kertoo.

Haasteita tulevaisuudelle riittää yhä.

Opetuksen kieli on swahili, mutta osa oppilaista tulee pienistä heimoyhteisöistä, joissa kielitaitoa ei ole. Lisäksi opettajien koulutustaso voisi olla parempi.

”Opetus perustuu aika pitkälti ulkoa opetteluun, sillä testit, joilla oppilaiden osaamista testataan, perustuvat ulkoa opetteluun. Siksi opetuksen painopiste on sijoittunut siihen”, Mirja Niskala kertoo.

Omavaraisuudella eteenpäin

Sinituotteen on tarkoitus vetäytyä kylästä vuonna 2023. Monet vastaavat hankkeet ovat kaatuneet siihen, että rahoittaja vetäytyy. Autettavilla ei välttämättä ole keinoja tai taitoja ylläpitää niitä asioita, joita auttaja on tuonut tullessaan. Sinituote on pyrkinyt ratkaisemaan tämän ongelman.

”Me olemme laittaneet käyntiin asuntolaprojektin ja rakentaneet paikallisille omia tulonlähteitä”, Hamro-Drotz kertoo.

Koululla onkin jo 10 hehtaaria omaa peltoa, kolme kalankasvatuslammikkoa, 500 hedelmäpuuta, 43 porsasta ja kahdeksan lehmää. Tavoitteena on koko ajan ollut se, että koulu kykenisi jossain vaiheessa jatkamaan omillaan. Sinituote on kuitenkin sitoutunut huolehtimaan koulurakennuksien ylläpidosta jatkossakin.

On myös mahdollista, että tulevaisuudessa kylässä tulee työskentelemään enemmän koulutettua väkeä – Harghushayn koulun oppilaista kun 60 prosenttia jatkaa nykyisin jatko-opintoihin. Tällä hetkellä kymmenen koulun entistä oppilasta opiskelee yliopistossa. Arvostus koulutusta kohtaan on kasvanut yleisesti kylässä.

”Aikaisemmin vanhemmat eivät halunneet lähettää lapsiaan kouluun. He halusivat monta lasta hoitamaan karjaa. Nyt he taistelevat siitä, että lapset pääsevät kouluun. Eikä enää puhuta alakoulusta vaan yliopistosta”, kouluhankkeen neuvonantaja Jasson Kahembe tiivistää.

X