Kuka keksi, että torstai on hernekeittopäivä?

Jaa kaverilleTilaa Seura
Varuskuntaravintola Saharan kokki Elina Piiparinen laskee kylmää vettä kuivien herneiden päälle. © Pekka Nieminen/Otavamedia
Tänäkin torstaina moni syö lounaaksi hernekeittoa. Jatkamme näin vuosisatoja vanhaa tapaa ja saatamme samalla lepytellä viikinkijumalaa.

Torstai alkaa tuttuun tapaan. Helsingin Santahaminan varuskuntaravintola Saharan kokki Elina Piiparinen laskee kylmää vettä kuivattujen herneiden päälle.

Varusmiehille on tälläkin viikolla tarjolla hernekeittoa.

Valmistus alkaa tunteja ennen ruoka-aikaa, sillä herneiden täytyy saada hautua vähintään kolme–neljä tuntia.

Varuskunnan rokkaresepti on salainen, mutta Santahaminan vuorovastaavan Tuija Levän mukaan keitto on esimerkiksi mausteiltaan hyvin perinteinen, ja herneet sekä keittoliha ovat kotimaisia.

Levä on ollut Santahaminassa töissä vuodesta 1998. Hän ei muista, että keitto olisi jäänyt väliin yhtenäkään torstaina.

”Kyllä siitä voisi palautetta tulla. Hernekeitto on yksi suosituimmista ruoista täällä.”

Santahaminassa ruoat kiertävät kuuden viikon syklillä, ja listoja vaihdetaan säännöllisesti.

On kuitenkin yksi joka pysyy. Se on hernekeitto.

Miksi hernekeitto ja torstai kuuluvat yhteen?

Vaikka armeija ylläpitää perinnettä, se ei suinkaan ole sitä synnyttänyt.

Uskonnon ehdoilla

”Tämähän on päivänselvä juttu”, sanoo tutkija Merja Sillanpää ja nauraa.

Hernekeittoperinteen juuret ovat syvällä menneisyydessä. Tapa vakiintui suomalaiseen kulttuuriin Sillanpään mukaan jo noin 1100-luvulla.

Elettiin aikaa, jolloin ristiretkeläiset toivat Suomeen katolisen uskonnon. Se juurrutti maahan monia tapoja, vaikka katolilaisuus väistyikin valtauskonnon paikalta 1500-luvun uskonpuhdistuksessa.

”Perjantai on katolilaisten paastopäivä, jolloin lihansyöminen oli kiellettyä. Torstaina piti syödä vähän tukevammin, jotta jaksoi paaston yli. Samasta syystä hernekeitto on yleistynyt laskiaisen ruoaksi. Laskiaisesta alkoi pitkä paastonaika.”

Mutta miksi juuri hernerokkaa?

Torstain ruokalajia ei toki uskonnossa määrätty. Syy on tutkijoiden mukaan pakkoa käytännöllisempi.

1000-luvulla ja pitkään sen jälkeenkin ateriavaihtoehtoja oli vain vähän.

”Samoja ruokia tehtiin viikko toisensa perään. Tavallisen kansan ruokavalio oli yksinkertainen”, sanoo Hotelli- ja ravintolamuseon tutkija Maria Ollila.

Hernekeittoa suosittiin, koska herneitä viljeltiin ympäri Suomea, ne säilyivät kuivattuina hyvin ja olivat ravinteikkaita. Tästä syystä erilaiset herne- ja papukasvit olivat monen suomalaisen ruokavalion perusta.

Tuoretta lihaa ei ollut saatavilla ympäri vuoden, mutta keittoon sopi hyvin syksyllä joko suolaamalla tai palvaamalla säilötty liha. Hernekeittoon nykyisin laitettavia mausteita, kuten sinappia, meiramia ja valkopippuria ei vielä 1000-luvun alkupuolella käytetty. Mausteet yleistyivät vasta 1500-luvulla ja silloinkin ensin yläluokan ruokapöydissä.

Rokkaan riittivät luultavasti vesi, herneet ja suolaliha. Näin ollen ruoka syntyi monille helposti saatavilla olevista raaka-aineista ja se oli täyttävää.

Ollila painottaa, että edes hernekeitto ei ollut riittävän edullista, jotta tavallinen kansa olisi voinut syödä sitä joka päivä. Ehkä korkeintaan torstaisin, jolloin piti varautua kahteen paastopäivään.

Keitot sinällään olivat ajan tavallisimpia ruokia. Etnologi ja keskiaikaisen ruokakulttuurin tutkija Marja Hartola kertoo, että esimerkiksi länsirannikolla uuni saatettiin lämmittää vain pari kertaa vuodessa. Uuniruoat olivat harvinaisia.

Keitot ja erityisesti jokapäiväiset vellit ja puurot syntyivät sen sijaan helposti.

Viikingit asialla

Tämä ei vielä vakuuta. Mikään ei liitä hernekeittoa tiukasti juuri torstaihin.

Katolilaisuudessa paastottiin perjantain lisäksi myös maanantaisin, keskiviikkoisin ja lauantaisin. Tällä perusteella hernekeittopäivä voisi siis olla myös tiistai tai sunnuntai.

Torstaita ja hernekeittoa täytyy yhdistää jokin muukin asia.

”Onhan niitä montakin tarinaa. Tiedä sitten, miten totta ne kaikki ovat”, Hartola paljastaa.

Nyt päästään asiaan!

Ensimmäinen tarina vie aina viikinkien aikoihin 700–1000-luvuille asti.

Hartola kertoo, että torstai ei ole mikä tahansa viikonpäivä. Muinaisessa skandinaavisessa mytologiassa viikon neljäs päivä oli nimetty ukkosenjumala Thorin mukaan.

Ukkosenjumala suojeli maanviljelijöitä tarujen jättiläisiltä. Niinpä myös yleinen viljelykasvi herne oli pyhitetty Thorille. Herneruoalla muistettiin jumalaa aina torstaisin.

Tiedetään, että suomalaiset viikonpäivät ovat perua viikinkiajalta. On siis mahdollista, että myös hernekeitto-
torstain perinne on kulkeutunut Suomeen sotaisilta länsinaapureilta.

Kyllästynyt hallitsija

Toisen tarinan mukaan perinteen takana oli äkkipikaiseksi tiedetty Ruotsin hallitsija Kustaa Vaasa. Hän nousi valtaan vuonna 1523 ja vietti aikaa myös Suomen herttuakunnassa 1550-luvulla.

Keskiajan tutkijan Hannele Klemettilän mukaan kansalaiset saivat maksaa keskiajalla veroja rahan lisäksi elintarvikkeina. Moni suoritti maksunsa ainakin osaksi kuivina herneinä.

Kun kuninkaan ruokavarasto täyttyi herneistä, kannettiin hänelle myös ruokapöytään yhä useammin näistä veroherneistä tehtyä keittoa.

Tarinan mukaan Kustaa Vaasa kyllästyi usein toistuvaan keittopäivään. Hän määräsi kaikki kansalaiset syömään hernekeittoa torstaisin, jotta kuivaherneitä jäisi vähemmän verojen maksuun.

Historiankirjat eivät vahvista kumpaakaan tarinaa. Ne kuitenkin osoittavat, että hernekeitolla on pitkät juuret historiassa. Maailmalla ensimmäiset hernekeittoreseptit on löydetty Hannele Klemettilän mukaan jo antiikin Kreikan ajoilta.

Eri maiden rokat eroavat edelleen hieman toisistaan. Ruotsissa hernekeitto tehdään keltaisista herneistä ja Saksassa ruoan koostumus on lähempänä muhennosta kuin keittoa.

Yksi suosikkiruoista

Miten vuosisatoja vanha ruoka on voinut säilyä näihin päiviin?

Marja Hartola kertoo, ettei hernekeitto ole suinkaan ainoa historiallinen ruokalaji. Samaan joukkoon kuuluvat muun muassa lipeäkala ja mämmi.

Edellisiin ruokiin verrattuna hernekeitto nauttii suurta kansansuosiota.

Suomen Gallupin Suomalaisten suosikkiruuat -kyselyissä hernekeitto on pitänyt pintansa. Vuonna 1985 se sijoittui listalla kymmenenneksi. Uusin kysely on vuodelta 2013. Hernekeitto löytyy sijalta 13.

Yhtenä syynä on Merja Sillanpään mukaan Suomen vahva laitosruokailuperinne. Kouluissa, sairaaloissa ja armeijassa on pidetty kiinni torstain rokkapäivästä. Jokainen törmää hernekeittotorstaihin jossain vaiheessa elämäänsä.

”Mutta onhan tämä hämmästyttävän pitkään säilynyt perinne”, Sillanpää myöntää.

Santahaminassa lounaalle saapu-
vat varusmiehet Antti Ahvonen ja Santeri Williams vakuuttavat syövänsä hernekeittoa mielellään joka viikko.

”Kyllä se on yksi parhaista ruoista täällä. Hernekeitosta tietää, mitä saa. Sitä on tehty täällä niin kauan, että maku on varmasti kohdallaan”, Ahvonen sanoo.

”Sen kanssa on tarjolla aina myös pannukakkua, Williams kertoo.

”Se on melkeinpä keittoa tärkeämpää.”

Uusia versioita

Ahvonen kertoo syövänsä oman keittoannoksensa aina sellaisenaan. Williams taas lisää keiton päälle tarjotut lisukkeet: sinappia ja sipulirouhetta.

Tutkija Ollilan mukaan hernekeitto on ollut puolustusvoimien ruokalistalla aina itsenäisyyden alkuvuosista lähtien. Sen sijaan lisäkkeistä raaka sipuli on tullut keiton rinnalle vasta 1900-luvun loppuvuosikymmeniltä.

”Armeijassa raa’an sipulin tarjoaminen keiton lisäkkeenä on tiettävästi alun perin merivoimien tapa, josta se on pikku hiljaa laajentunut myös maavoimiin”, Ollila kertoo.

Usein alun perin yläluokan laskiaisriehoissa hernekeiton kanssa tarjottu punssi puolestaan yleistyi keiton rinnalle jo 1800-luvulla, kun juoman teollinen valmistui alkoi.

Perinneruoan on täytynyt pysyä ajassa mukana. Santahaminassakin tehdään joka torstai muutamaa erilaista hernekeittoa eri ruokavalioihin: tavallisena, kasvisversiona ja sianlihattomana.

Ahvonen ja Williams ovat opetelleet rokan tekoa armeijan leirinuotiolla. Keittotaidoistaan huolimatta miehet epäilevät, ettei rokasta tule bravuuria siviilissä.

”Sen valmistaminen kestää liian kauan. Teen purkkikeittoa, jos hernaria vielä silloin tekee mieli”, Ahvonen sanoo ja virnistää.

Tukeva kaveri

”Meillä hernekeittoa ei tarjota koskaan ilman pannukakkua eikä pannukakkua ilman hernekeittoa”, sanoo Santahaminan Tuija Levä.

Keitolla ja jälkiruoalla ei kuitenkaan ole takanaan kovin pitkää yhteistä taivalta.

Tutkija Sillanpää epäilee, että vasta armeija liitti hernekeiton ja pannukakun lopullisesti yhteen viime vuosisadalla. Viimeistään pannukakku riitti täyttämään nälkäisen varusmiehen vatsan.

Tutkijoiden arviot pannukakun historiasta Suomessa ajoittuvat keskiajalle. Sitä ennen reseptit muistuttivat pikemminkin omeletteja.

Pannukakku oli ensin yläluokan herkkua, koska vehnä oli kallis raaka-aine. Rahvaan parissa pannukakku yleistyi ehkä vasta 1800-luvulla ja arkista herkkua siitä tuli 1900-luvulla.

Osasikohan jo Kustaa Vaasa pyytää hernekeiton kanssa jälkiruoaksi palan pannukakkua?

X