Kuka keksi kiireenhallinnan? Plagiaattikohu velloo Järki töihin -uutuuskirjan ympärillä

Työelämän kiireenhallintamenetelmiä kehitellyt asiantuntija huomasi uutuuskirjassa tuttuja ajatuksia – ihan kuin hänen koulutuksistaan otettuja.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Sekä Backman että Pajun-Riekin kirjoissa annetaan samoja ohjeita esimerkiksi töitä häiritsevän puhelun torppaamiseen.

Työelämän kiireenhallintamenetelmiä kehitellyt asiantuntija huomasi uutuuskirjassa tuttuja ajatuksia – ihan kuin hänen koulutuksistaan otettuja.
Teksti: Petri Jääskeläinen

Työelämän kiireen hallinta on monia koskettava teema. Lääkkeeksi vaivaan tarjotaan erilaisia koulutuksia ja oppaita. Eräs tällainen on syksyllä ilmestynyt Sami Pajun sekä Tapani Riekin kirja Järki töihin.

Kirjassa esitellään tekniikoita, joiden avulla kiireinen ihminen pystyy järjestämään työrutiinejaan helpommin hallittavaan muotoon. Filosofian akatemiassa työskentelevät kirjoittajat myyvät myös valmennusta, jossa kiinnostuneita opetetaan käyttämään kirjan menetelmiä. Akatemian liikevaihto oli viime vuonna 1,1 miljoonaa euroa, joten sen ympärillä pyörii tuottoisaa liiketoimintaa.

Nyt Järki töihin -kirjan ympärillä kuohuu. Kilpaileva työmenetelmäkouluttaja Jukka Backman uskoo, että tekijät ovat plagioineet kirjan sisältöä hänen materiaaleistaan.

Järki töihin-kirja on Filosofian Akatemian julkaisema uusi kiireenhallinnan opas – ja sitä väitetään nyt plagiaatiksi.

Järki töihin -kirja on Filosofian Akatemian julkaisema uusi kiireenhallinnan opas – ja sitä väitetään nyt plagiaatiksi.

Tutulta kuulostaa

Jukka Backman kertoo olevansa GTD- eli Getting Things Done -menetelmän ensimmäinen ja ainoa sertifioitu kouluttaja Suomessa. Kyseessä on yhdysvaltalaisen David Allenin kehittämä tuottavuuden ja tietotyön toiminnanohjausmenetelmä.

Backman on julkaissut Allenin ajatuksista tiivistelmäomakustanteen suomeksi. Sen lisäksi hän järjestää seminaareja ja koulutuksia aiheesta. Omakustanne on ollut käytössä hänen koulutustensa tukimateriaalina.

Järki töihin -kirjan tarpeellisuutta esittelevässä tekstissä on Backmanin mukaan lähes sanasta sanaan samaa tekstiä kuin mitä hän käyttää infowebinaarinsa esittelyssä.

Yhtäläisyydet eivät jää tähän, vaan kirjassa on esimerkkejä, jotka muistuttavat Backmanin käyttämiä.

GTD on David Allenin kehittämä tuottavuuden ja tietotyön toiminnanohjausmenetelmä.

GTD on David Allenin kehittämä tuottavuuden ja tietotyön toiminnanohjausmenetelmä.

Samanlaisia neuvoja

Kirjan keskeytyksistä selviytyminen -luvussa puhutaan keskeytyksistä, jotka aiheutuvat työpisteelle tulevasta kollegasta, puhelinsoitosta tai välitöntä vastaamista vaativasta pikaviestistä.

Kirja neuvoo kirjoittamaan muistiinpanot siitä, mitä keskeyttäjä haluaa. Keskeyttäjälle neuvotaan myös kertomaan kohteliaasti, että nyt on muuta tekeillä.

Backmanin koulutusmateriaaleissa käytetään hyvin samanlaisia esimerkkitapauksia.
Järki töihin -kirjassa esitetty muistilista-keino on Backmanin mukaan peräisin Allenin Getting Things Done -kirjasta ja itsereflektio-käsite taas muistuttaa Allenin GTD-menetelmän neljättä askelta reflection.

Kirjan Muistopuhe-kappaleen hän sanoo olevan peräisin Stephen Conveyn kirjasta 7 habits of highly successful people.

Kyseisen amerikkalaiskirjan luvussa Funeral Excercise tehdään mielikuvaharjoitus hautajaisista ja siitä, millaisin sanankääntein vainajaa muisteltaisiin sekä mistä lukija haluaisi tulla muistetuksi. Sama idea on poimittu Järki töihin -kirjan lukuun.

Backman ei pidä esimerkkejä sattumina ja huomauttaa myös tarjonneensa Allenin kirjaa samalle kustantamolle suomennettavaksi jo vuonna 2016. Tuolloin kustantaja ei kiinnostunut asiasta.

Työelämävalmentaja Jukka Backmanin omakustannekirja kertoo GTD-menetelmästä, jota kilpailija käyttää lähteenä.

Työelämävalmentaja Jukka Backmanin omakustannekirja kertoo GTD-menetelmästä, jota kilpailija käyttää lähteenä.

Mainittu lähteissä

Sami Paju ja Tapani Riekki ovat listanneet kirjansa lähteisiin David Allenin Getting Things Done -kirjan, mutta he eivät yksilöi, mitkä kirjan menetelmistä ovat peräisin Allenilta.

Backmanin omakustannetta tai Stephen Conveyn kirjaa ei mainita lähteissä.

”David Allen Companysta minulle viestittiin, että suorat lainaukset ovat plagiointeja, mikäli niihin ei viitata oikein. Ajatuksen lainaaminen ei ole tekijänoikeusrikos, mutta mikäli sitä käytetään toisen tuotteen tekemiseen, kyseessä on tekijänoikeusloukkaus”, Jukka Backman sanoo.

Kirjasta ei käy suoraan ilmi, mitkä sen esittämistä ideoista ovat kirjoittajien omia ja mitkä lainausta muilta. Backman ei ole itse ollut yhteydessä Järki töihin -kirjan tekijöihin.

”Löysin kaikki isommat jutut, kuten kokouksen suunnittelemisen, sellaisinaan malleina netistä. Mietin, mikä on tekijöiden oma panos pakettinsa kehittämisessä.”

Suosittu kopioitava

Vaikka Suomessa GTD-menetelmä on varsin tuntematon, maailmalla se tunnetaan ilmeisen laajasti. Jukka Backmanin mukaan menetelmän luojilla on ollut Pohjoismaissa useampiakin melko suoria kopiointiepäilyjä.

Yleensä David Allenin yhtiö on ratkaissut tilanteet siten, että tekijänoikeuden rikkomisesta epäiltyyn otetaan yhteyttä ja kysytään, haluaisiko hän ryhtyä virallisesti menetelmän kouluttajaksi.

Useimmiten pulmat ovat ratkenneet siihen.

”Tämä tapaus on erikoinen, sillä aiemmin kukaan ei ole tehnyt aiheesta kirjaa vauhdittamaan koulutusmyyntiään. Siksi olen odottanut näkeväni, millaista materiaalia Järki töihin -kirjan tekijät käyttävät markkinoinnissaan, ja missä määrin se mahdollisesti loukkaa tekijänoikeutta”, Backman sanoo.

”Kirjan sisällön puolesta asia on mielestäni täysin selvä.”

Sami Pajun sekä Tapani Riekin kirjassa Järki töihin esitellään tekniikoita, joiden avulla kiireinen ihminen pystyy järjestämään työrutiinejaan helpommin hallittavaan muotoon.

Sami Pajun sekä Tapani Riekin kirjassa Järki töihin esitellään tekniikoita, joiden avulla kiireinen ihminen pystyy järjestämään työrutiinejaan helpommin hallittavaan muotoon. Heidi Strengell

Lue myös: ”Apua Makian graafikolle” – Vaatemerkin plagiaattikohu synnytti meemivyöryn: Katso tästä hauskimmat parodialogot!

X