Kun Pohjois-Irlanti ja pellettiboilerit hohkasivat kuumana – Näin uusiutuvan energian skandaali hajotti hallituksen
Uusiutuvan energian käyttöönottoa tuetaan erilaisilla kannustimilla ja kampanjoilla eri puolilla maailmaa. Kampanjat eivät aina onnistu, mutta harvoin ne epäonnistuvat niin raskaasti kuin tapahtui Pohjois-Irlannissa muutama vuosi sitten.
Kun pellettiboileri oli hankittu, pellettiä kannatti polttaa niin paljon kuin mahdollista, sillä mitä enemmän pellettiä kului, sitä suuremmat olivat tuet.
Uusiutuvan energian tuesta sukeutunut skandaali johti Pohjois-Irlannin hallituksen eroon vuonna 2017. Tapaus sekoitti Pohjois-Irlannin polittista elämää siinä määrin, että uusi toimiva hallitus saatiin aikaan vasta vuonna 2020, ja edelleen tapauksesta paljastuvat yksityskohdat voivat huojuttaa hallituksen toimintaa.
Uusiutuvan energian tuesta syntynyt poliittinen skandaali tunnetaan nimellä Cash for Ash, eli käteisestä tuhkaksi. Renewable Heating Incentive (RHI), aloitettiin vuonna 2012 tavoitteena auttaa ihmisiä siirtymään öljylämmityksestä uusiutuviin energiamuotoihin.
Käytännössä tämä tarkoitti öljylämmittimien vaihtamista pellettiboilereihin. Kampanja oli koko Iso-Britannian laajuinen, mutta pohjoisirlantilaiset muuttivat omia sopimusehtojaan tavalla, joka koitui heille kohtalokkaaksi. He nimittäin määrittelivät tuen suuremmaksi kuin tuetun polttoaineen.
Polttoaineen kulutuksella ei myöskään ollut ylärajaa, ja ohjelman osallistujat olisivat saaneet nauttia tuesta 20 vuotta, ellei tukiehtoja olisi vuonna 2017 muutettu.
Pellettiboilerit hohkasivat ja tuet rullasivat
Irlantilaiset, joilla oli vähänkään laskupäätä, tekivät nopeasti johtopäätöksensä. Jos koskaan oli ollut hyvä hetki hankkia pellettiboileri, se oli nyt. Kun boileri oli hankittu, pellettiä kannatti polttaa niin paljon kuin mahdollista, sillä mitä enemmän pellettiä kului, sitä suuremmat olivat tuet.
Se, miten pellettiboilereita käytettiin, alkoi valjeta vasta kolmen vuoden kuluttua, kun valtion tarkastusvirasto julkaisi asiasta raportin. Se osoitti, että ohjelman kautta hankituista yli 1 600 boilerista noin 40 prosenttia oli käytössä yli kaksitoista tuntia päivässä, vuoden jokaisena päivänä, jopa kesäkuumalla.
Kymmenen boileria oli käytössä peräti 21 tuntia päivässä vuoden jokaisena päivänä. Ensimmäinen ryhmä sai vuodessa tukia 28 000 puntaa boileria kohden, jälkimmäinen jopa 50 000 puntaa per boileri.
Koska ohjelman oli tarkoitus kestää kaksikymmentä vuotta, jälkimmäisen ryhmän hakijat olisivat tienanneet näillä lämmityskustannuksilla miljoonan.
Moninkertaiset tuet
Monilla hakijoista oli enemmän kuin yksi boileri. Itse asiassa yli puolet boilereista kuului hakjioille, joilla oli vähintään kaksi boileria mikä tarkoitti kaksinkertaisia tukiaisia. Kun toimittajat alkoivat penkoa tukiaisten saajia, he todistivat, että boilereita oli asennettu tyhjiin, käytöstä poistettuihin teollisuushalleihin, jotka hohkasivat kuumana ympäri vuoden.
Myös ohjelmasta vastanneen virkamiehen, Andrew Crawfordin, lähipiiri oli hyötynyt ohjelmasta. Hänen kolme sukulaistaan omisti yhteensä 11 boileria, joiden yhteenlasketut tukiaiset olisivat olleet noin kuusi miljoonaa puntaa.
Yksi ohjelman suurista hyötyjistä oli Pohjois-Irlannin suurin kananlihan jalostaja Moy Park, joka kannusti sopimusviljelijöitään liittymään ohjelmaan. Kun ensimmäiset liittyivät, nämä saivat kilpaluedun muihin kananlihan tuottajiin, ja näin loppujen oli liityttävä perässä.
Jopa 40 prosenttia ohjelmaan osallistuneista oli kananlihan tuottajia, mikä osin selittää, miksi yhdellä hakijalla saattoi olla useita boilereita. Kananlihan tuottajien mukaan he eivät kuitenkaan hyötyneet ohjelmasta, sillä Moy Park alkoi leikata tuottajahinnasta pois lämmityksen osuuden – mikä aiemmin oli laskettu mukaan tuottajahintaan.
Nolot paljastukset Pohjois-Irlannin hallituksen toimista
Kun ohjelman heikkoudet tulivat vähitellen esiin, alkoivat nolot paljastukset Belfastin hallituksen toimista. Kävi ilmi, että ohjelmasta vastannut ministeri, Arlene Foster, ei ollut lukenut ohjelmaan liittyvää dokumentaatiota lainkaan, vaan oli luottanut virkamiesten sanaan.
Kaksi eri tietovuotajaa otti yhteyttä ohjelmasta vastaaviin virkamiehiin ja kertoi ohjelmaan liittyvistä väärinkäytöksistä. Virkamiehet eivät tiettävästi toimittaneet tietoa Fosterille, ja he tekivät itsenäisesti ohjelmaa koskevia päätöksiä, jotka olisivat kuuluneet kansan valitsemille poliitikoille.
Vuonna 2016 ohjelma oli ylittänyt budjettinsa roimasti, mutta virkamiehet eivät nähneet asiassa ongelmaa. Kävi nimittäin ilmi, että he olivat ymmärtäneet ohjelman vastuut väärin. He luulivat, että jos he ylittävät budjetin, Englanti kompensoi sen Pohjois-Irlannille.
Kun poliitikot tajusivat, että näin ei ole, alkoi nopea poliittinen romahdus. Miten lasku selitetään veronmaksajille?
Kaikki syyttelivät toisiaan eikä kukaan ottanut vastuuta. Varapääministeri Martin McGuinness vaati Fosteria astumaan syrjään tutkinnan ajaksi, mutta tämä ei suostunut. Seurauksena McGuinness erosi varapääministerin tehtävästä ja hallitus hajosi.
Tutkinta julkistettiin keväällä 2020. Se löysi virkamiesten ja poliittikkojen toimista paljon puutteita ja moitittavaa, ja paljon huonoa suunnittelua, mutta ei kuitenkaan varsinaista korruptiota. Näin kukaan ei joutunut skandaalista vastuuseen.
Koska ohjelman ehtoja muutettiin vuonna 2015, lasku veronmaksajille ei lopulta ollut kuin 30 miljoonaa puntaa. Jos kukaan ei olisi puuttunut peliin, 20 vuodessa maksettavaa olisi kertynyt huikeat 500 miljoonaa. Myös tutkinta oli kallis, noin kolmetoista miljoonaa puntaa.
Juttua muokattu 14.3. klo 10:36: korjattu Irlanti Pohjois-Irlanniksi.
Newgrangen käytävähaudan rakentaminen on vaatinut 200 000 tonnia materiaalia. Kuva: istockphoto