Vaalitentit ovat vaikuttavia – Näin poliitikot viestivät muullakin tavalla kuin puheellaan
Kokeilepa katsoa poliitikkojen vaaliväittelyitä telkkarista ilman ääntä – saatat yllättyä. Eleillä ja ilmeillä on kuntavaaleihinkin suurempi vaikutus kuin arvaammekaan.
Katsoja muistaa vaalihaastatteluista parhaiten sen, kuka poliitikko oli rento ja kuka ei.
Kuntavaalit lähestyvät, vaalitentit yleistyvät ja uurnilla ratkaistaan, mitkä puolueet hallitsevat seuraavat neljä vuotta kunnan päätöksentekoa. Vai ratkaistaanko?
Jospa onkin niin, että ratkaisu tapahtuu jo siinä vaiheessa kun äänestäjä seuraa silmä kovana ja korva tarkkana viimeisiä tv:n vaalitenttejä.
”Vaalitentit ovat vaikuttavia, sillä katsoja lukee muita viestejä kuin puhetta”, sanoo media-ammattilainen Jussi Lähde.
Lähde katsoo vaalikeskusteluita interaktioanalyysin näkökulmasta. Vaalitentit nimittäin paljastavat karusti, miltä puoluejohtajien välinen vuorovaikutus näyttää ja tuntuu.
Kyse on hyvin yksinkertaisesta, muistimme ja aistiemme meille tekemästä tempusta.
Jos olet joskus katsonut musiikkivideoita, päähäsi polttomerkitään kuva, joka palautuu aina mieleesi, kun kuulet kyseisen kappaleen. Silmä voittaa korvan.
Tai jos lukee menestysromaania sen jälkeen, kun on nähnyt ensin siitä tehdyn elokuvan. Päähenkilöt muuttuvat mielessämme elokuvan näyttelijöiden näköisiksi.
Valta voi kahlita
Valtakunnan ykköstehtävissä olevat poliitikot ovat usein perillä yhteiskunnan ilmiöiden ja tapahtumien taustatekijöistä, joista ei esimerkiksi viranomaisten määräämistä salaamissyistä voi kovaan ääneen huudella. Eikä paljon kuiskutellakaan.
Jos näistä kysytään vaalitenteissä, vastaukset saattavat kuulostaa oudon kiemuraisilta, kun vallassa olevat poliitikot yrittävät puhua kieli keskellä suuta, paljastamatta liikaa.
Puoluejohtajat puhuvat televisiossa paitsi katsojille, myös omille vaalityöntekijöilleen. Oman puoluepomon pärjääminen motivoi tai masentaa kampanjaväkeä yllättävästi. © Lehtikuva/Vesa Moilanen
”Vaalitenteissä he eksyvät sisällöistä puhumisen ja sanojen sokkeloihin. Poliitikot eivät välttämättä ymmärrä, miten katsoja kokee väittelytilanteen,” Jussi Lähde sanoo.
Opposition edustajilla ei yleensä tällaisia ”viran puolesta” tulleita pidäkkeitä ole, joten he voivat puhua kansankielellä, suoremmin ja selkeämmin. Tämä vapautuneisuus näkyy myös kehonkielessä.
”Jos ihmisiltä kysyy pari päivää tentin jälkeen, millainen tentti oli, kukaan ei kerro poliittisia nyansseja. He kertovat että yksi poliitikko oli vaivautunut, toinen näytti ahdistuneelta ja kolmas oli hyökkäävä”, Lähde sanoo.
Mokat vievät intoa
Puolueet ovat Suomessa valmistautuneet kuntavaaleihinkin jo kuukausien ajan, värvänneet ehdokkaita ja julkaisseet näyttävästi vaalilinjauksiaan.
Sen sijaan useimmat kansalaiset alkavat seurata politiikkaa tarkemmin vain noin kaksi viikkoa ennen vaaleja.
Koska turnausaika on pitkä, paikallispoliitikoillekin ehtii vielä moneen kertaan iskeä kisaväsymys ja motivaatio-ongelmia.
”Puolueaktiiveille tv-tenteillä on valtava merkitys, varsinkin, jos oma puheenjohtaja menestyy tentissä hyvin.”
Jos hän epäonnistuu, se näkyy kentällä vaaliteltoillakin.
”Edellisen päivän menestys virittää porukkaa. Jos menee huonosti, katse on kengissä ja hartiat matalalla”, kertoo Lähde.
Leveästi hymyilevää poliitikkoa pidettiin 1970- luvulla helposti jopa liian ”amerikkalaismaisena”. Länsityyli sallittiin harvoille, kuten Harri Holkerille. © Lehtikuva/Hans Paul
Ohjaajalla iso rooli
Vaalilähetysten televisioiminen vaatii monikameraohjaajalta taitavuutta. Hän poimii kuviin kiinnostavaa katsottavaa myös ruudun ulkopuolelta.
Siksi ei ole yhdentekevää, miten studiossa istuva poliitikko käyttäytyy tai näyttäytyy myös silloin, kun hän arvelee kameroiden kuvaavan jotain muuta kuin häntä.
”Poliitikon tärkein hetki väittelyssä on silloin, kun toinen poliitikko puhuu. Silloin puhuvat hänen eleensä ja ilmeensä,” Jussi Lähde muistuttaa.
Härkätaistelun tavat
Poliitikoilta odotettu käytös on muuttunut Suomessakin huomattavasti. Enää poliitikoilta ei haluta edes uskottavuuden nimissä samanlaista kivikasvoisuutta kuten ennen vanhaan.
”Vuosikymmeniä sitten television vaaliväittely oli kuin vahakabinetti. Poliitikoilla oli rautakankimainen studioryhti ja lausuntoja annettiin hyvässä järjestyksessä.”
Nykyään halutaan inhimillisyyttä, ihmisen säröt ja virheet saavat näkyä.
Hän joka hallitsee keskustelun rytmin, hallitsee myös sisältöä. Mimiikka säätelee keskustelun vauhtia.
Lähteen mukaan muun muassa perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho on taitava omissa maneereissaan.
Valtiomiesmäiset eleet, jopa käsien asennot ovat yleensä viestintätoimistojen valmennuksessa opeteltuja. © Lehtikuva/Antti Aimo-Koivisto
”Hän laittaa kädet yhteen ja eteensä. Se on merkki siitä, että puheenvuoro alkaa nyt. Kaikki katsovat ja kuuntelevat häntä hiljaa, kun hän puhuu. Näin muut puoluejohtajat luovuttavat johtajuuden pois”, analysoi Lähde.
Kahdenkeskiset tv-keskustelut ovat eri juttu: niissä moni hyvin esiintymistaitoinenkin poliitikko kallistaa päätään ja hymyilee keskustelukumppanilleen alentavalta näyttävää hymyä.
Tämä johtuu siitä, että puolueiden puheenjohtajien työarki on kuluttavaa ja väsyttävää. Vaalitentit ovat raakaa peliä, missä poliitikolle annetut opit ja vinkit helposti unohtuvat.
”Vaalitentti on härkätaisteluareena, jossa mennään häntäluun ohjaamana”, Jussi Lähde muistuttaa.
Lähteellä on vinkki meille sohvaperunoille.
”Kannattaa ottaa televisiosta ääni pois myös siksi, että silloin saatat oppia jotain myös itsestäsi.”