(Päivitetty: )
Teksti:
kotilaakari.admin

Laadukas kuvapuhelu näyttää omaisen melkein kuin hän istuisi ja juttelisi samassa huoneessa. Lisälaite muuttaa tavallisen television kuvapuhelimeksi, jonka käytön oppii helposti.

Lapset ja lapsenlapset saisivat käydä vieraisilla useammin. Kyläilyt ystävien ja sukulaisten luona nekin harvenevat, jos liikkuminen käy hankalaksi. Kuvapuhelin ei korvaa halauksia ja oikeaa yhdessäoloa, mutta se voi lievittää yksinäisyyttä ja helpottaa yhteydenpitoa. Kuvapuhelin välittää äänten lisäksi eleet ja ilmeet. Vilkaisu kuvaan kertoo joskus enemmän kuin tunnin äänipuhelu. Lapsenlapsi voi myös esimerkiksi soittaa ja laulaa tervehdyksen ja esitellä viimeisimmät piirustukset.

Hyvän kuvapuhelimen käytön oppii yhtä helposti kuin television kaukosäätimen. Laitteiden asennukset voi antaa omaisen tehtäväksi. Televisio tai tietokone. Yleisimmät kuvapuhelimet perustuvat internetistä ilmaiseksi ladattaviin tietokoneohjelmiin.

Mitä laitteita tarvitaan kuvapuheluihin?

Tietokoneeseen tarvitaan ohjelman lisäksi niin sanottu webbikamera, mikrofoni, kaiutin ja laajakaistaliittymä eli riittävän nopea yhteys internetiin. Kamera maksaa kymmenestä eurosta sataseen. Huonokuuloiselle sopiva kuulokemikrofoni maksaa muutamasta kympistä ylöspäin. Kuulokemikrofonia tarvitaan myös, kun keskustelu halutaan pitää yksityisenä. Tietokonetta ei välttämättä tarvita. Kuvapuhelimesta näet tulee älytelevision yksi kanava noin sata euroa maksavalla lisälaitteella. Tavalliseen, ”tyhmään” televisioon kytkeytyvä, laadukas kuvapuhelinlaite maksaa noin 200 euroa.

Skype yleisin ohjelma. Keskustelijoilla pitää olla samat tai yhteensopivat kuvapuhelinohjelmat, mutta laitteet saavat olla erilaisia. Suosituin ohjelma on Skype. Se toimii tietokoneissa sekä monissa taulutietokoneissa eli tableteissa, kännyköissä ja televisioiden lisälaitteissa. Kuvapuhelinohjelmat GoogleTalk, Microsoft Messenger ja Apple FaceTime eivät toimi Skypen kanssa.

Kameran laatu on tärkeää

Hanki laadukas kamera. Kuvapuhelin muuntaa elävän videokuvan ja äänen biteiksi, jotka kulkevat laajakaistaliittymän ja internetin kautta vastaanottajalle.

Kuvapuhelu ei kasvata puhelinlaskua, sillä tavallisen kotilaajakaistan kuukausimaksuun sisältyy rajaton määrä bittejä. Kaunis, tarkka kuva ja laadukas ääni välittävät tunnelmat mahdollisimman aitoina. Kameran ja näytön laatu sekä lähettäjän ja vastaanottajan nettiliittymien nopeus määräävät kuvan laadun.

Moniin tietokoneisiin sisältyy kamera ja mikrofoni. Jos niiden laatu ei tyydytä, osta erillinen webbikamera. Varaudu maksamaan siitä vähintään muutamia kymmeniä euroja. Hyvä kamera tuottaa tarkkaa, kaunista kuvaa kirkkaassa ja himmeässä valossa. Siihen sisältyvä mikrofoni lisäksi vaimentaa puhelua häiritseviä hälyääniä.

Hienoudet nostavat hintaa. Esimerkiksi automaattinen kasvojen seuranta pitää pääkohteen kuvassa, vaikka hän liikkuu. 50–100 euroa maksavan teräväpiirtoisen kameran tarkkaa kuvaa kelpaa katsoa jopa kookkaasta taulutelevisiosta.

Tarpeeksi nopeat liittymät

Jos nettiyhteys on liian hidas, kuvasta erottuu niukasti yksityiskohtia, ja liikkeet näyttävät nykiviltä – ovat kamera ja näyttö miten hienoja tahansa. Tarkista oman ja keskustelukumppanisi laajakaistaliittymän tiedot asiakirjoista tai operaattorin asiakaspalvelusta.

Tavallisen kotilaajakaistan nopeus netistä kotiin riittää yleensä tarkan videokuvan vastaanottoon. Sen sijaan nopeus kotoa nettiin on usein vain puoli megabittiä. Sekin riittää perustason kuvapuhelulle, mutta ei oikein tarkalle eli teräväpiirtoiselle kuvalle. Jotta lapselta mummolaan kulkee teräväpiirtoinen kuva, sekä yhteyden lapsen kotoa nettiin että netistä mummolaan pitää olla vähintään 1–2 megabittiä sekunnissa.

Hanki liittymä, jolle operaattorin ilmoittama maksiminopeus on tätä parempi. Todellinen nopeus näet vaihtelee. Kuvapuheluihin sopiva liittymä maksaa yleensä noin 30–50 euroa kuukaudessa. Jos kiinteistöön on kytketty valokuitu tai kaapelitelevisio, yleensä on tarjolla kohtuuhintainen liittymä, jonka nopeus molempiin suuntiin riittää vaativimpaankin makuun.

Langattoman laajakaistan nopeus ja viipeet vaihtelevat paljon lankaliittymää enemmän. Skype-kuvapuhelu ei kasvata puhelinlaskua, kun liittymän kuukausimaksuun sisältyy rajaton tai riittävä määrä bittejä.

Webbikamerat x 5

Creative Live! Cam Socialize HD – Yleiskamera

Creative Live! Cam Socialize HD on webbikamera tavallisen tarkkuuden kuvapuheluihin tietokoneella. Laitteessa on lisäksi mikrofoni. Kamera tallentaa valokuvia ja tarkkoja videoita, jotka voi helposti ladata nettipalveluihin. Kamera mikrofonin kera maksaa noin 35 euroa.

Logitech Pro Webcam C920 – Tarkkoja Skypepuheluita

Saat Skype-videopuheluun erittäin tarkan ja laadukkaan kuvan niin himmeässä kuin kirkkaassakin valossa, kun kytket tietokoneeseen Logitech Pro Webcam C920 -kameran. Kamerassa on muun muassa hyvä automaattitarkennus, kasvojen seuranta ja laadukas, hälyääniä vaimentava mikrofoni. Parasta kuvanlaatua (1080p) varten tarvitaan yhteysnopeus kaksi megabittiä sekunnissa tai enemmän kotoa nettiin. Kamera toimii myös muiden kuvapuhelinohjelmien kanssa, ja se maksaa runsaat sata euroa.

Logitech TV Cam HD – Tavallisesta televisiosta kuvapuhelin

Tuntuu melkein kuin omainen tai ystävä on oikeasti vieraisilla, kun kuvapuhelimen kuva näkyy televisiosta. Logitech TV Cam HD on Skype-kuvapuhelin, joka toimii missä vain teräväpiirtoisessa televisiossa. Kuva on kaunis ja tarkka (720p). Kuvapuhelinta on helppo käyttää kaukosäätimellä ja television ruudussa näkyvillä valikoilla. Televisiossa pitää olla hdmi-liitin, ja lisäksi tarvitaan laajakaistaliittymä. Kuvapuhelin maksaa noin 200 euroa.

Creative WP-250 – Langaton kuulokemikrofoni

Langattoman kuulokemikrofonin ansiosta voit jatkaa puhelua, vaikka poistut välillä tietokoneen äärestä. Puhelu ei myöskään häiritse kanssaihmisiä. Creative WP-250 kytkeytyy tietokoneeseen, taulutietokoneeseen ja kännykkään langattomalla bluetooth-yhteydellä. Kuulokemikrofoni maksaa noin 45 euroa.

Sony Bravia CMU-BR100 – Skype-puheluita älytelevisiolla

Moniin uusiin televisioihin saa kuvapuhelinohjelman, jota ohjataan television kaukosäätimellä. Lisäksi tarvitaan television kanssa yhteensopiva kamera ja mikrofoni sekä laajakaistaliittymä. Sony Bravia CMU-BR100 on kameran ja mikrofonin yhdistelmä, joka toimii Skype-yhteensopivissa Sony Bravia -televisioissa. Skypelisälaite maksaa noin sata euroa.

Lue lisää Vivasta 12/2012!

Teksti: Vesa Ylä-Jääski
Kuva: Colourbox

Kiinnostuitko? Tilaa Viva-lehti

X