Kyllä mummot tietävät - Muisto lämpimästä ja aidosta kohtaamisesta ei unohdu
Päätoimittaja Erkki Meriluoto muistelee lämpimästi vaimonsa isoäidin ensitapaamista Venäjän Petroskoissa.
Seisoin rapistuneen betonikerrostalon edessä vatsa perhosia vilisten. Olin menossa ensi kertaa kyläilemään vaimoni isoäidin luona Venäjän Petroskoissa.
Mummo ei ollut vastannut puhelimeensa, joten odottelimme pihassa. Vaikka oli kesä, lämpötila oli vaivoin 10 astetta ja tihutti vettä. Pian mummon lystikkäästi keinahteleva hahmo näkyikin pihapiirissä. Hän oli vain käynyt kaupassa hakemassa lisää ruokatarpeita vieraitaan varten.
Sisällä kerrostalossa oli lämmin. Yhteistä kieltä minulla ja mummolla ei alkeita enempää ollut, mutta vaimo tulkkasi kohteliaisuudet ja kuulumiset. Ihastelin hänen koko parvekkeen kokoista kasvihuonettaan, jossa tuoksui tomaateille.
Mummo ja vaimoni alkoivat keskustella venäjäksi keskenään – itse istuin pöydän päähän ja annoin katseeni vaeltaa neuvostokarjalaista nostalgiaa tihkuvassa sisustuksessa. Välillä mummo heijasi pientä poikavauvaamme sylissään ja lauloi tälle jotakin vanhaa lastenlaulua.
Sitten tapahtui jotain, mitä en koskaan unohda. Isoäiti läimäytti kätensä yhteen ja meni kaapille. Hän kaivoi eteeni pullon itse tekemäänsä kotiviiniä. Sitten toisen pullon ja kolmannen. Lopulta pulloja oli pöydällä kahdeksan kappaletta. Seuraavaksi hän hipsutteli keittiöön, murjaisi jonkun vitsin venäjäksi ja palasi luokseni silmät kestityksen iloa sädehtien.
Pienellä ja koristeellisella lautasella edessäni oli lihapullia, makkaraa, oman kasvihuoneen tomaattia, kurkkua ja suolattuja sekavihanneksia. Hän antoi minulle tehtävän maistaa jokaista viiniä ja saisin sitten nimetä parhaan.
Seuraavat pari tuntia kuluivat kuin siivillä. Asunnon täytti venäjänkielinen pulputus ja nauru, itse myhäilin tyytyväisenä antimien äärellä. Lopulta osasin valita myös suosikkiviinini ja sain pullon mukaani.
Poistuttuamme kehuin vaimolleni, että hänen isoäitinsä todella tiesi, miten saisi vieraansa viihtymään. ”Minähän sanoin, että hän on maailman positiivisin ihminen”, vaimo nauroi takaisin.
Tämän kesän alussa mummon voimat ehtyivät 85 vuoden iässä. Muisto tuosta ensimmäisestä kyläilystä tulee yhä mieleeni, kun menen vieraaksi uuteen paikkaan.
Vaikka ei ole reilua vertailla, voittajaa tunnelmassa ja aidossa lämmössä ei ole tullut vastaan.