Kylmät kelit jatkuvat – Iskikö takatalvi vai ei?

Takatalvi tarkoittaa keväälle osuvaa kylmää jaksoa. Kevään alkamisesta voidaan käydä keskustelua kuitenkin eri perustein: kalenterista, termiseltä kannalta tai tähtitieteellisen määritelmän kautta, kirjoittaa päätoimittaja Erkki Meriluoto.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Päätoimittaja Erkki Meriluoto

Takatalvi tarkoittaa keväälle osuvaa kylmää jaksoa. Kevään alkamisesta voidaan käydä keskustelua kuitenkin eri perustein: kalenterista, termiseltä kannalta tai tähtitieteellisen määritelmän kautta, kirjoittaa päätoimittaja Erkki Meriluoto.
Teksti:
Erkki Meriluoto

Ei siinä mieli mettä keittänyt, kun maaliskuun lopulla lunta tulla tuprutti. Olin paria viikkoa aikaisemmin ehtinyt ilmoittaa optimistisesti ystävilleni, että voisimme istua takapihamme terassilla ja grillata kevään kunniaksi. Kuinkas kävikään? Lunta oli satanut terassille kymmenen senttiä, joten kalusteet jäivät vielä talvisäilöön ja päätin siirtää suunnitelmaa ainakin pääsiäisen yli.

Kuten nykyään ihmisillä tapana on, sosiaalinen media täyttyi nopeasti lumipyryjulkaisuista. Monen yhteydessä manattiin takatalven iskeneen. Aloin miettiä asiaa. Onko maaliskuun lopun lumentulo takatalvea vai ei? Mielestäni ei.

Muistin, miten 9.–10. toukokuuta 2017 satoi pääkaupunkiseudulla lunta. Se jos mikä oli todellinen takatalvielämys, johon näin heppoisin perustein maaliskuun puolella ei sopisi kokemuksia rinnastaa. Vai oliko se silloinkin sittenkin vain räntää ja lämpötila pysyi plussan puolella?

Takatalvi ja terminen kevät

Takatalvi tarkoittaa keväälle osuvaa kylmää jaksoa. Keväällä puolestaan voidaan tarkoittaa termistä kevättä tai kalenterikevättä. Termisen kevään katsotaan alkaneen, kun vuorokauden keskilämpötila on toistuvasti plussan puolella. Tähän perustuvaa takatalvikokemusta en tänä vuonna oikein vielä osta. Maaliskuussa kun kunnon kylmiä talvisäitä ehti riittää.

Mielikuva takatalvesta saattoi syntyä kesäaikaan siirtymisen ja lumet etelässä sulattaneiden vesisadepäivien vuoksi. Ainakaan terminen kasvukausi ei ollut vielä käynnistynyt. Aito takatalvi kun murjoisi myöhemmin keväällä hallan kera.

Kalenterikevät puhuttaa aina

Entäs sitten se kalenterikevään alkaminen. Mikäs olisikaan sen mukavampaa kuin väittely kaverin kanssa, oliko maaliskuu talvi- vai kevätkuukausi. Virallisestihan se lasketaan kevääseen kuuluvaksi, jos jokaiseen vuodenaikaan halutaan sisällyttää kolme kuukautta.

Vanhan tähtitieteellisen määritelmän mukaan kevät alkaa pohjoisella pallonpuoliskolla kevätpäiväntasauksesta eli tänä vuonna 20. maaliskuuta. Toisaalta saman määritelmän mukaan kevät päättyy vasta kesäpäivänseisaukseen eli tänä vuonna 21. kesäkuuta.

Ehkä silloin uskaltaa jo juhlia aurinkoista kevättä takapihalla. Ennen juhannuksen räntäsateita.

Lue myös: Totta vai tarua: Polttaako kevätaurinko ihon herkemmin?

kevätaurinko porottaa

Kun kevätaurinko porottaa, iho kaipaa jo aurinkosuojaa. © iStock

X