Kymmenisen suomalaisurheiljaa kärähtää joka vuosi – ”Uusilla menetelmillä voidaan tunnistaa lääkeaineiden hajoamistuotteita, jotka säilyvät kehossa kielletyn aineen poistumisen jälkeenkin”

Jaa kaverilleTilaa Seura
Pekka Rauhala
1980-luvulla neljästi vapaapainin EM-hopeaa saavuttanut Pekka Rauhala palasi huippu-urheilun pariin lääkeaineiden asiantuntijana. © TOMMI TUOMI / OTAVAMEDIA
Entinen huippupainija Pekka Rauhala auttaa urheilijoita tekemään oikeita valintoja lääkeaineiden sääntöviidakossa. Silti aina tulee olemaan myös niitä, jotka yrittävät huipulle dopingin avulla.

Käytävien varret ovat täynnä jääkaappeja ja pakastimia. Näytön -80 celsiusastetta kertoo, että pakastimessa ei säilytetä peruselintarvikkeita.

Katto on täynnä sprinklereitä, yhdellä seinällä on punaisella huomiovärillä maalattu hätäsuihku.

Lukuisat lasiovet johtavat laboratoriotiloihin, joissa valkoisiin takkeihin pukeutunut henkilökunta työskentelee mikroskooppien ja pipettien keskellä.

Työturvallisuusasiat taitavat olla kunnossa Helsingin yliopiston farmakologian osastolla Meilahdessa.

Pekka Rauhalan, 58, työhuone sijaitsee täällä. Hän työskentelee yliopistonlehtorina eli opettaa lääketieteen ja hammaslääketieteen opiskelijoille lääkeaineiden saloja ja tekee tutkimustyötä.

Päivätyönsä lisäksi Rauhala on toiminut tämän vuoden alusta Suomen urheilun eettisen keskuksen Suekin lääketieteellisenä asiantuntijana.

Mitä se tarkoittaa?

Rauhala sanoo, että työ on enimmäkseen lääkeaineisiin liittyviin kysymyksiin vastaamista. Niitä tulee sekä järjestön sisältä että ulkoa. Jälkimmäisissä yhteyttä ottavat yleensä urheilijat, jotka haluavat varmistaa, onko jonkin tietyn valmisteen käyttö kiellettyä vai sallittua.

”Sitten ovat tietysti dopingrikkomusepäilyt. Niissä kysymykset koskevat usein sitä, miten tietyt lääkeaineet näkyvät elimistössä tai poistuvat sieltä.”

Rauhala seuraa tehtävässä Timo Seppälää, joka jäi viime vuonna eläkkeelle.

Edeltäjänsuuret  saappaat

Timo Seppälä ehti työskennellä Suekissa ja sitä edeltäneessä Suomen antidopingtoimikunnassa ADT:ssä monissa rooleissa melkein 30 vuoden ajan.

Hän oli se, joka yleensä aina kommentoi dopingiin liittyviä kysymyksiä medialle.

Seppälän aikana suomalainen antidopingtoiminta kehitettiin lähes nollasta nykyiselle tasolleen.

Rauhalan mukaan tuo taso on nyt hyvä.

”Suomi kuuluu dopingin vastaisessa työssä maailman kärkipäähän. Urheilijoilla on korkea moraali ja antidopingtyöhön on satsattu paljon. Kehitykseen vaikuttivat varmasti myös Lahden dopingrikkomukset.”

Suomalaista antidopingtyötä on tehty itsenäisessä, veikkausvoittovaroin rahoitetussa organisaatiossa vasta vuodesta 2001.

Muutos oli suora seuraus siitä, että kuusi suomalaishiihtäjää jäi samana vuonna kiinni dopingista Lahden MM-kilpailuissa.

Nykyisen Suekin vastuulla ovat antidopingtoiminnan lisäksi esimerkiksi kilpailumanipulaation torjunta ja katsomoturvallisuuden edistäminen. Viime aikoina se on tutkinut myös joukkueurheilussa julki tullutta seksuaalista häirintää.

Vapaapainin huippunimi

Silloin kun Suomessa 1980-luvulla pohdittiin kansallisen antidopingtyön ensimmäisiä suuntaviivoja, Pekka Rauhala opiskeli lääkäriksi ja paini.

Muuramessa syntynyt Rauhala kasvoi painijasuvussa. Omaksi lajiksi valikoitui vapaapaini.

Urheilu-uralta jäi monia hienoja muistoja, päällimmäisenä lukuisat ystävyyssuhteet. Menestystäkin tuli.

”Yhtenä merkittävänä etappina on tietenkin jäänyt mieleen ensimmäinen EM-hopea vuonna 1982.”

Niitä tuli vielä kolme lisää. Rauhala on toistaiseksi viimeinen vapaapainissa arvokisamitalin saavuttanut suomalainen miespainija.

Lääkäriksi ryhtyminen ei ollut nuorelle painijalle mikään itsestään selvä tavoite.

”Urheilu oli minulle tärkeää, ja olin hyvin kiinnostunut fysiologiasta. Se varmaankin ohjasi lopulta lääketieteen opintoihin.”

Rauhala sanoo, ettei hänen urheilu-uransa aikana kukaan kertonut hänelle käyttäneensä dopingia.

”Eiväthän ne, jotka mahdollisesti käyttivät kiellettyjä aineita, koskaan puhuneet siitä. Siinä mielessä mikään ei ole muuttunut.”

Sen sijaan kiinnijäämisen riski on 30 vuoden aikana kasvanut hurjasti.

Entistä paremmat testit

Yksi iso läpimurto tehtiin 1980-luvulla, kun anabolisia steroideja ja testosteronia havaitsevat testit kehittyivät luotettavammiksi.

2000-luvulla myös kestävyysurheilijoiden käyttämää EPO-hormonia alettiin testata. Rauhalan mukaan juuri anaboliset steroidit ja EPO ovat hyödyttäneet vilppiin turvautuneita urheilijoita eniten.

”Suurimman hyödyn dopingaineista saa lajeissa, joissa tarvitaan paljon voimaa tai kestävyyttä.”

Maailman antidopingtoimisto Wadan perustaminen vuosituhannen taitteessa on tehostanut ja yhtenäistänyt dopingin vastaista työtä eri maissa.

Kiellettyjä aineita käyttävä urheilija ei voi olla myöskään enää varma siitä, ettei käry käy vasta myöhemmin. Näytteitä säilytetään kymmenen vuotta, ja tänä aikana testit kehittyvät jatkuvasti.

”Uusilla menetelmillä voidaan tunnistaa sellaisia lääkeaineen hajoamistuotteita, jotka säilyvät kehossa pitkään varsinaisen kielletyn aineen poistumisen jälkeen”, Rauhala kertoo.

Esimerkiksi Pekingin 2008 ja Lontoon 2012 olympialaisten dopingnäytteiden uudelleenanalysointi on tuottanut lukuisia dopingkäryjä vuosia näytteiden antamisen jälkeen.

Kiinnijäämisriski kasvaa

Itse dopingtestien lisäksi myös testausjärjestelmiä on kehitetty entistä paremmiksi. Rauhala listaa monta merkittävää muutosta.

Jo vuosikymmenien ajan urheilijoita on testattu ympäri vuoden, ei ainoastaan kilpailukaudella.

Nykyään eri lajien huippu-urheilijat kuuluvat testauspooliin, jossa he sitoutuvat ilmoittamaan olinpaikkansa tiettynä tuntina joka päivä mahdollista testausta varten.

Urheilijoiden biologinen passi on järjestelmien uusin tulokas. Se tarkoittaa, että urheilijoilta mitataan toistuvilla näytteillä esimerkiksi punasolu- tai hormoniarvoja.

Suuret muutokset näissä arvoissa voivat olla merkki dopingin käytöstä, ja urheilijaa testataan tarkemmin asian selvittämiseksi.

Suomessa on käytössä myös ilmoitusjärjestelmä, jossa kuka tahansa voi ilmoittaa anonyymisti epäilemästään dopingin käytöstä.

Periaate on sama kuin biologisessa passissa – ilmoitusten perusteella testaustoimintaa voidaan kohdentaa paremmin.

Kaikella tällä pyritään luomaan tilanne, jossa dopingin käytöstä saatava hyöty on mahdollisimman pieni verrattuna kiinnijäämisen riskiin.

”Tavoitteena on saada aikaan niin suuri kiinnijäämisen uhka, ettei urheilijan kannata yrittää käyttää kiellettyjä aineita”, Rauhala tiivistää periaatteen.

Pekka Rauhala

Pekka Rauhala nauttii nykyisestä työstään. ”Uskon, että tässä asiantuntijaroolissa riittää minulle haasteita eläkeikään saakka”. © TOMMI TUOMI / OTAVAMEDIA

Samalla puolella

Rauhalan kokemuksen mukaan suomalaisilla urheilijoilla on hyvä asenne antidopingtyötä kohtaan.

”Urheilijat ovat valveutuneita, haluavat ottaa selvää asioista ja noudattaa sääntöjä. He ymmärtävät, että olemme samalla puolella.”

Nykyään lääkeaineista on saatavilla hyvin tietoa.

Suekin netissä ylläpitämä tietokanta kattaa kaikki Suomessa myytävät lääkkeet ja kertoo, mitkä niistä tai niiden sisältämistä ainesosista ovat kiellettyjä.

Epätietoisuudelta ei voi silti aina välttyä. Joidenkin lääkeaineiden käyttö on kiellettyä aina, toisten vain kilpailuissa, ja esimerkiksi astmaa sairastava voi hakea ja saada erivapauden kielletyn astmalääkkeen käyttöön.

Rauhala sanoo, että myös vahinkoja sattuu, joko tietämättömyyden tai huolimattomuuden vuoksi.

Dopingsäännöt ovat samat kaikille, vaikka suoritusta parantavien lääkeaineiden hyödyt ovat eri urheilumuodoissa erilaisia.

”Positiivisten dopingnäytteiden joukossa on aina välillä tapauksia, joissa kielletty aine on sen laatuinen, ettei urheilija todennäköisesti ole hyötynyt sen käyttämisestä.”

Silmukka kiristyy

Suomessa dopingin käytöstä jää Rauhalan mukaan vuosittain kiinni noin kymmenen urheilijaa. Joskus enemmän, joskus hieman vähemmän.

Rikkomuksia tulee väistämättä myös tulevaisuudessa.

”Aina tulee olemaan niitä, jotka yrittävät pärjätä vilpillä.”

Rauhala sanoo, että isossa kuvassa kehityksen suunta on kuitenkin selvä. Testaajat ovat kuroneet eroa kiinni huomattavasti.

”Takamatka, josta antidopingtyö on aikanaan lähtenyt liikkeelle, on kaventunut jatkuvasti.”

Vaikka dopingongelmaa ei koskaan saada täysin kitkettyä, vahvalla testaustoiminnalla voidaan Rauhalan mukaan vähentää sen käytöstä saatavaa etua.

Jos testejä on usein, kiellettyjä aineita säännöllisesti käyttävä jää mitä luultavimmin jossain vaiheessa kiinni.

Ja jos kiellettyjä aineita voi käyttää vain lyhyitä aikoja ja pieninä annoksina, siitä saatava hyötykin jää pieneksi.

Se on jo puhtaan urheilun voitto, Rauhala sanoo.

”Antidopingtyön tavoite on aina se, että lahjakas, kovaa harjoitteleva urheilija voi olla samalla viivalla ja pärjätä.”

X