Kysely: Netissä yhä useampaa nuorta kiusataan – Joka kymmenes nuori kertoi lähettäneensä myös itse negatiivisia viestejä tai kommentteja

Nettikiusaaminen on yleistynyt nuorten keskuudessa. Tutkijoiden mukaan nuoria tulisi ohjata nettikäyttäytymisessä jo pienestä pitäen.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Nettikiusaaminen on yleistynyt nuorten keskuudessa. Tutkijoiden mukaan nuoria tulisi ohjata nettikäyttäytymisessä jo pienestä pitäen.
(Päivitetty: )
Teksti:
Armi Kauppila

Noin 40 prosenttia suomalaisnuorista on törmännyt viime aikoina kiusaamiseen tai vihapuheeseen netissä. Asia selviää Tampereen yliopiston EU Kids Online -tutkimuksesta, jonka kyselyyn vastasi 1 322 iältään 9–17-vuotiasta peruskoululaista.

Runsasta kymmentä prosenttia vastaajista oli kiusattu netissä. Professori Sirkku Kotilaisen mukaan määrä on noussut viisi prosenttia sitten edellisen tutkimuksen, joka tehtiin vuonna 2010.

Kotilainen sanoo yllättyneensä erityisesti siitä, että lähes puolet vastaajista sanoi havainneensa viime aikoina kiusaamista tai vihapuhetta netissä.

”Asiaa ei ole aiemmin kysytty näin kattavasti vihapuheen osalta, ja näin suuret prosenttiosuudet yllättävät aina.”

Noin kymmenen prosenttia kertoi lähettäneensä itse negatiivisia viestejä tai kommentteja. Sukupuolten välillä ei tutkimuksen mukaan ole suurta eroa nettikiusaamisessa. Tyttöjä kiusataan kuitenkin ulkonäöstään enemmän kuin poikia.

Mediakasvatusta pienten lasten vanhemmille

Sirkku Kotilaisen mielestä tutkimuksen tulokset tulisi ottaa huomioon laajasti.

”Tulosten pohjalta ehdotamme, että mediakasvatus otetaan mukaan vihapuhetta koskevaan kansalliseen strategiatyöhön. Lisäksi nettikäyttäytymistä ja kriittistä digitaalista lukutaitoa tulisi ryhtyä ohjaamaan jo neuvolassa.”

Kotilaisen mukaan neuvolassa voitaisiin ensin opastaa pienten lasten vanhemmille nettikäyttäytymistä, ja sen jälkeen päiväkodin ja alakoulun aikana lapsille annettaisiin ohjausta käyttäytymisessä ja kriittisessä digilukutaidossa.

Suurimmaksi osaksi suomalaisissa kouluissa huomioidaan Kotilaisen mukaan mediakasvatus hyvin jo tällä hetkellä. Parantamisen varaa on erityisesti alakouluissa.

”Niissä monissa kouluissa, joissa nettikäyttäytymisen ohjaus jo huomioidaan, on näiden  tulosten valossa hyvä pohtia, tulisiko ohjausta päivittää.”

X