Voimistunut yksin jäämisen kulttuuri huolettaa lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttilaa: ”Meillä ei ole varaa hukata yhdenkään lapsen lahjakkuutta”

Kun Tuomas Kurttila oli 15-vuotias, hän kirjoitti silloiselle valtiovarainministerille Iiro Viinaselle kirjeen, jossa hän kertoi näkemyksiään valtion velanhoidosta. Ministeri vastasi kirjeeseen asiallisella ja seikkaperäisellä selityksellä.

Tänään Kurttila, 40, on istunut kokouksessa valtiovarainministeriön virkamiesten kanssa keskustelemassa siitä, miten lapset ja nuoret näkyvät valtion talousarviossa. Yhtenä aiheena keskustelussa oli koulukodissa olevien lasten ja nuorten hyvinvointi.

”Lasten pitää tulla kuulluiksi, jotta heidän oikeuksiaan voidaan valvoa systemaattisesti. Esitin jo kaksi vuotta sitten, että kaikki koulukodeissa olevat lapset ja nuoret tulisi haastatella. Näyttää siltä, ettei hallinto ole tähän taipumassa toivomassani laajuudessa.”

Kurttila on toiminut lapsiasiavaltuutettuna vuodesta 2014. Hänen tehtävänään on seurata ja arvioida lasten ja nuorten oikeuksien toteutumista, tuoda esiin heitä koskevaa tietoa ja vaikuttaa päättäjiin.

Sitä työtä hän tekee pienessä sivutoimistossaan Helsingissä sekä lapsiasiavaltuutetun päätoimipisteessä Jyväskylässä.

Toki hän liikkuu myös kentällä: tapaa päättäjiä ja järjestöjen edustajia, vierailee kouluissa ja lastensuojeluyksiköissä sekä kohtaa lapsia ja nuoria. Huomioistaan hän laatii aloitteita ja kirjelmiä ja viestittää aktiivisesti muun muassa Twitterissä.

Kenen on vastuu?

Viime aikoina Kurttila on herätellyt päättäjiä huomaamaan, että osa nuorista läpäisee peruskoulun oppimatta kunnolla lukemaan.

Pisa-tutkimuksen mukaan joka kahdeksannella 15-vuotiaalla pojalla on niin heikko tekstin ymmärtämisen ja sisäistämisen taito, että se vaikeuttaa heidän mahdollisuuksiaan jatko-opintoihin.

Näitä nuoria kutsutaan toiminnallisesti lukutaidottomiksi.

”Tutkijat ovat havainneet asian jo useita vuosia sitten, mutta päättäjille se ei jostain syystä ollut kirkastunut. Tietoon on nyt suhtauduttu hyvin vakavasti usealla suunnalla, ja toimenpiteitä on ryhdytty miettimään”, Kurttila kertoo.

Hänen mielestään yhteiskunnassamme on viime vuosina kiinnitetty paljon huomiota siihen, missä määrin ongelmat johtuvat ihmisestä itsestään. Silloin esiin eivät tule niinkään ongelmien syyt vaan seuraukset, kuten koulutuksesta ja työelämästä syrjäytyminen.

”Myös omasta vastuusta on tärkeää puhua. Jokainen voi vaikuttaa omaan elämäänsä, kunhan yhteiskunta antaa kohtuullisen kasvu- ja elinympäristön, tietoja ja taitoja. Jos niitä eväitä ei saa, vastuullisuutta on paha vaatia.”

Otetaan esimerkiksi hammashygienia. Vielä Kurttilan kouluaikoina 1980-luvulla oppilaat opettelivat koulussa suunterveydestä huolehtimista, harjasivat hampaita ja pureskelivat väritabletteja, jotka havainnollistavat plakin kertymistä.

”Se oli taito, jonka oppimisesta yhteiskunta piti huolta. Ja kun taidon oppi, asiasta pystyi kantamaan vastuun.”

Tukea kotoutumiseen

Yksi Tuomas Kurttilan ajankohtaisista huolenaiheista on maahanmuuttajataustaisten lasten hyvinvointi, johon hänen mukaansa ei ole kiinnitetty riittävästi huomiota. Osa heistä joutuu elämään jännitteistä arkea kahden kulttuurin välissä.

Kurttila sai viime vuonna kansalaisjärjestö Fenix Helsingiltä selvityksen, jonka mukaan Suomessa syntyneitä tyttöjä on lähetetty vanhempien synnyinmaahan ympärileikattaviksi. Hän on vaatinut puuttumista myös ”ojentautumismatkoihin”, joissa murrosikäinen nuori lähetetään pitkiksikin ajoiksi vanhempien synnyinmaahan oppimaan sikäläisille tavoille.

”Oleellista on, että perheiden vanhemmat saavat tukea kotoutumiseen: saavat lukutaidon, oppivat suomen tai ruotsin, kouluttautuvat ja pääsevät työelämään. Siten syntyy luottamus tähän yhteiskuntaan”, Kurttila sanoo.

Hänestä on tärkeää, että jokainen ihminen – taustastaan riippumatta – pääsisi kasvamaan täyteen potentiaaliinsa. Muuten menetetään paljon lahjakkuutta, ja siihen pienellä kansakunnalla ei ole varaa.

Parisuhteet toimiviksi

Jos Kurttila saisi päättää, hän kohdistaisi voimavaroja perheiden ennalta ehkäisevään kotipalveluun. Se todennäköisesti vähentäisi tarvetta lastensuojeluun, jonka kustannukset ovat kasvaneet voimakkaasti 2000-luvulla.

”Yksin jäämisen kulttuuri on meillä voimistunut. Se näkyy siinä, että vanhemmat eivät saa tukea kasvatukseen. Se näkyy myös lasten ja nuorten elämässä sekä opettajien ja muiden ammattikasvattajien arjessa”, Kurttila toteaa.

Perheiden hyvinvointiin voitaisiin hänen mukaansa vaikuttaa parisuhteenkin kautta. Hän on ehdottanut, että naimisiin meneville tarjottaisiin avioliittokurssia, jossa käsiteltäisiin ”parisuhteen peruspalikoita” kriisien ehkäisemiseksi.

”Vaikka ero tulisikin, kurssi voisi lisätä sovinnollisuutta. Toimistolleni tulee noin 800 yhteydenottoa vuodessa, ja hyvin usein aiheena ovat lasten huoltoriidat. Ne ovat raadollisia lapsille, läheisille ja totta kai vanhemmille itselleen.”

Myönteisiäkin kehityssuuntia on: Kurttilaa ilahduttaa tieto esimerkiksi siitä, että kouluterveyskyselyn mukaan yli 90 prosenttia kahdeksas- ja yhdeksäsluokkalaisista pitää keskusteluyhteyttä vanhempiinsa hyvänä.

Historia tuo perspektiiviä

Lapsiasiavaltuutetun Helsingin-toimiston seinällä on kuva Uno Cygnaeuksesta, 1800-luvulla vaikuttaneesta kansakoulun kehittäjästä.

”Kuva muistuttaa suomalaisesta menestystarinasta. Esi-isämme ja -äitimme saivat rutiköyhässä maassa aikaan isoja uudistuksia, kuten yleisen oppivelvollisuuden, neuvolajärjestelmän ja lapsilisät. Meillä nykyajan ihmisilläkin on sama velvoite päästä parempaan.”

Suomessa syntyi viime vuonna vain noin 50 000 lasta. Yhtä vähän lapsia syntyi viimeksi 150 vuotta sitten.

”Suomen näkymä on vaatelias, ja siksi onkin oleellista, miten voimavarat jaetaan. Kun kyse on lasten elämästä, kehityksestä ja koko elinkaaresta, pitäisi osata katsoa vuosikymmeniä eteenpäin. Ihmisen elämä on pidempi kuin budjettivuosi”, Kurttila muistuttaa.

Historian taju auttaa toisaalta myös huomaamaan, että osa lapsiin liittyvistä huolista on ikuisuuskysymyksiä, jotka toistuvat joka aikakaudella, hieman eri muodoissa vain. Kurttila kertoo, kuinka opettajat ja papit määrittelivät kasvatuksen päähuolenaiheet sata vuotta sitten.

”Heitä huoletti se, että nuoret nukkuvat liian vähän, pelaavat outoja pelejä – korttia ja koronaa – ja tanssivat itsensä hengiltä.”

Tuomas Kurttila työskentelee osan viikosta Helsingin Pasilassa. Samoissa tiloissa on myös muun muassa yhdenvertaisuusvaltuutetun toimisto. © SAMPO KORHONEN / OTAVAMEDIA

Yrittäjäksi 12-vuotiaana

Omaa Oulussa viettämäänsä lapsuuttaan Kurttila kuvailee onnelliseksi. Viisihenkisessä perheessä oli keskusteleva ja kannustava ilmapiiri, joka antoi eväitä omatoimisuuteen ja aktiivisuuteen – jopa siinä määrin, että Kurttila perusti 12-vuotiaana oman metallipajayrityksen. Hän valmisti verstaassaan uistimia isoisoisältään saamansa mallin mukaan.

”Koti, koulu ja kaverit muodostivat elinpiirin, jossa oli paljon hyvää. Sitä koen velvollisuudekseni myös maksaa takaisin, sekä omalle perheelleni että yhteiskunnalle”, hän sanoo.

Kouluvuosien jälkeen Kurttila lähti Joensuuhun opiskelemaan ja valmistui hallintotieteiden maisteriksi. Myöhemmin jo työssä ollessaan hän kouluttautui teologian maisteriksi, ei niinkään kiinnostuksesta uskonnollisuuteen vaan ennemminkin hengellisyyteen.

”Pidin tärkeänä oman ajattelun ja ihmisläheisyyden syventämistä. Pääaineeni oli käytännöllinen teologia, joka antoi siihen hyvät mahdollisuudet.”

Vaaliehdokkuus puntarissa

Ennen nykyistä tehtäväänsä Tuomas Kurttila toimi Suomen Vanhempainliiton toiminnanjohtajana. Sitä ennen hän työskenteli virkamiehenä opetusministeriössä sekä eduskunta-avustajana.

Kurttilan puoluekanta oli tuolloin keskusta, josta hän siirtyi demareihin vuonna 2012.

Hän sanoo päätöksen puolueen vaihtamisesta olleen toisaalta vaikea ja toisaalta helppo.

”Olin aikoinaan aktiviinen Keskustanuorissa. Kun mietin arvojani nyt aikuisena, huomasin, että olin kasvanut joksikin muuksi. Kyse oli rehellisyydestä itseäni ja ympäristöäni kohtaan, joten siinä mielessä päätös oli helppo.”

Lapsiasiavaltuutetun viisivuotinen toimikausi päättyy ensi keväänä, jolloin Suomessa on eduskuntavaalit. Jos Kurttila jo teinipoikana antoi ohjeita valtiovarainministerille, eikö häntä kiinnosta itsekin pyrkiä päättäjäksi?

”Minua on pyydetty vaaleihin, ja asia on pohdinnassa. Ajattelen niin, että kun kysytään, on jopa velvollisuus lähteä mukaan, jos olosuhteet sen sallivat. Lopullisesti niittaan päätökseni vuoden loppuun mennessä”, hän vastaa.