Lastensuojelun asiakasmäärät kasvussa – Miksi ongelmat kasautuvat samoille perheille?

Seuran arkistosta: Tutkija Elina Pekkarinen on käsitellyt lastensuojelun asioita parikymmentä vuotta. Jo kotona hän oppi, että toisista pitää huolehtia.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Elina Pekkarinen työskenteli aikaisemmin lastensuojelussa. Nyt hän toimii tutkijana Nuorisotutkimusverkostossa.

Seuran arkistosta: Tutkija Elina Pekkarinen on käsitellyt lastensuojelun asioita parikymmentä vuotta. Jo kotona hän oppi, että toisista pitää huolehtia.
Teksti:
Juha Kauppinen

Elina Pekkarinen osoittaa kädellään yläviistoon kohti kattoa.

Siihen suuntaan se kasvaa, nuorten osuus kaikista lastensuojelutapauksista. Yhä useampi lastensuojelun asiakas on yli 12-vuotias.

”Kun lastensuojelun asiakasmäärät ovat kasvussa, tätä muutosta selittävät eniten nuorten lisääntyvät ongelmat”, sanoo Pekkarinen, Nuorisotutkimusverkoston lastensuojelun tutkija.

Hänen mukaansa kyseessä on 2000-luvun ilmiö. Nykyään etenkin 16-17-vuotiaita otetaan huostaan selvästi aiempaa enemmän.

Muutos on mielenkiintoinen, koska median mukaan esimerkiksi nuorten päihteiden käyttö ja tupakointi vähenevät.

Mutta nuoriso jakaantuukin yhä selvemmin kahtia: yksillä menee paremmin, toisilla ongelmat kasautuvat viinan, rikosten ja käyttäytymishäiriöiden muodossa.

”Huonosti menee noin kymmenellä prosentilla nuorista. Tämä näkyy selvästi tutkimuksissa”, Pekkarinen sanoo.

Mistä nuorten määrän kasvu lastensuojelun tapauksista johtuu. Sitä ei tarkkaan tiedetä.

Mutta jos Pekkarisen ennustus toteutuu, huonosti voivia nuoria on tulevina vuosina aiempaa enemmän, kun hallituksen päätökset jyrkentävät köyhien lapsiperheiden ahdinkoa.

Liian hidasta tai nopeaa

Elina Pekkarinen, 40, tietää, mistä puhuu. Hän aloitti valtiotieteellisessä tiedekunnassa sosiaalityön opinnot vuonna 1998. Samaan aikaan hän hakeutui nuoriso-ohjaajaksi Naulakallion nuorisokotiin Helsingin Mellunmäkeen – hoitamaan sijoitettuja nuoria, joilla on vakavia ongelmia koulunkäynnin ja elämän kanssa.

Pekkarinen oli sosiaalipäivystyksen sijaisena koko opiskeluajan. Valmistuttuaan hän sai lastensuojelun sosiaalityöntekijän viran Itä-Helsingistä. Sitten tuli rahoitus väitöskirjaan, mutta hän jatkoi väitöskirjan teon ohella töitä sosiaalipäivystyksessä.

2010 Pekkarinen valmistui tohtoriksi, ja nyt hän tekee muun muassa haastattelututkimusta koulukodista aikuistuneista nuorista. Mukana tutkimuksessa ovat kahden suomalaisen kaupungin huostaanottoasiakirjat.

Helsingin hallinto-oikeuden asiantuntijajäsenenä Pekkarinen on myös mukana tekemässä tahdonvastaisia huostaanottopäätöksiä.

Se on kiistellyintä lastensuojelua: huostaanottoja, joita vanhemmat tai lapsi vastustavat. Yksilön vapaus ja valtion vastuu jäsenistään törmäävät.

Yleisön mielestä lastensuojelu on aina liian hidas tai liian nopea puuttumaan.

Kotoa opittua

Oikeastaan Pekkarisesta piti tulla riistatutkija: hän aloitti Helsingin yliopistossa eläintieteen opinnot kirjoitusten jälkeen vuonna 1995.

Mutta veri veti valtiotieteelliseen tiedekuntaan, josta oli jo ennen häntä valmistunut tohtoriksi kaksi sisarusta ja isä. Nuorinkin neljästä sisaruksesta on samalla tohtorin tiellä.

”Lapsuudenkodissani pidettiin tärkeänä ihmisistä välittämistä. Ei oltu poliittisesti aktiivisia, mutta hyvinvointipoliittisesti kyllä”, Pekkarinen selittää.

”Että yhteiskunnassa on tietyt rakenteet ja ihmisten itsestäänselvä tehtävä on huolehtia toisistaan.”

Pekkarisen työhuoneessa, Nuorisotutkimusverkoston tiloissa, Helsingin Pasilassa, lasten ja nuorten asia näkyy kirjanselkämyksissä: Suomen lastensuojelun historia, Missä lapsuutta tehdään, Lapsiperheiden hyvinvointi 2014

Miten lastensuojelutyön ammattilainen ja tutkija näkee nykyisen hallituksen toimet?

”Täytyy myöntää, että olin ällikällä lyöty, kun hallitusohjelma tuli viime keväänä”, Pekkarinen sanoo.

Leikkauksista rutistaan aina – mutta tällä kertaa hallitus on oikeasti erilainen kuin aiemmat.

”Muutos on todella selvä. Yhteiskunnan rakenteita halutaan muuttaa.”

Tämä lähtee Juha Sipilän (kesk) hallitusohjelman kielestä.

”Ohjelma on kirjoitettu kovalla retoriikalla. Vaaditaan, että jokaisen täytyy olla yritteliäs ja innovatiivinen”, Pekkarinen sanoo.

”Yhtä hyvin hallitusohjelmassa voisi lukea, että pyritään solidaarisuuteen ja toisistamme huolehtimiseen: ei jokainen yksin, vaan toinen toisistamme huolehtien. Mutta näin ei lue.”

Muutokset ovat konkreettisia.

Perhe ja suku eivät korvaa

Suomalainen hyvinvointivaltio sai alkunsa 1500-luvulla Ruotsin maakuntalakien myötä. Yhteiskunnan rooli vähäosaisten huolehtimisessa kasvoi, perheen ja suvun vähenivät.

Jopa tähän suureen linjaan ollaan nyt kajoamassa. Enää ei saisi ajatella, että valtio huolehtii, vaan vastuu pitää ottaa itse tai sen ottaa perhe.

”Ei sellaiseen yhteiskuntaan todellisuudessa ole paluuta.”

Läheisistä huolehtiminen on tärkeää, mutta se ei voi korvata rakenteita. Kaikilla ei ole perhettä ja sukua.

1900-luvulla hyvinvointiyhteiskuntaa koskevaan keskusteluun tuli eettinen ja taloudellinen pohjavire.

Teollistuminen lisäsi vaurautta ja jakoa paremmin ja huonommin pärjääviin. 1960-luvulla huomattiin, että hyvin hoidettu sosiaalipolitiikka vakauttaa yhteiskuntaa. Ja sen ajateltiin kannustavan toimeliaisuuteen.

Näitä ajatuksia keskustan, kokoomuksen ja perussuomalaisten hallituksen ohjelma horjuttaa.

”Perinteiset keinot, joiden on ajateltu ehkäisevän ongelmia, ovatkin nyt ongelmien aiheuttajia”, Pekkarinen sanoo.

Hallitusohjelman mukaan Suomi on ”näivettymisen kierteessä” ja syynä on sosiaaliturvan ja työmarkkinoiden jäykkyys, jotka kahlitsevat yrittäjyyden ja oma-aloitteisuuden.

Ongelmat kasautuvat

Pekkarisen työhuoneen seinällä on lehdestä leikattu valokuva sekasortoisesta katunäkymästä.

”Ateenasta toukokuulta 2010”, Pekkarinen kertoo. ”Kun ensimmäiset finanssikriisimellakat alkoivat.”

Kuva symboloikoon mullistusta, joka ovat meneillään Suomessakin – vaikka meillä ei mellakoidakaan.

”Päällä on hätäilyn meininki, ei kuunnella asiantuntijoita, ei mietitä vaihtoehtoja.”

Pekkarinen pelkää ongelmien kasautuvan samoille perheille.

”Sosiaali- ja terveyspalveluiden asiakasmaksujen nostot, päivähoidon rajaaminen, päivähoidon ryhmäkokojen leikkaaminen, iltapäivähoitomaksujen kasvaminen 60 tai 80 eurolla.”

”Puhutaan talkoista, mutta todellisuudessa se on usein yksi ja sama perhe, jolta otetaan.”

Hallituksen ohjelman mukaan lasten hyvinvointi on ”korkealla tasolla”.

”Tällä ilmeisesti halutaan sanoa, että lasten hyvinvointipalveluita voidaan heikentää.”

Että hyvinvoinnista voitaisiin hieman leikata.

Tämä huolestuttaa Pekkarista.

”Meillä puhutaan aika vähän köyhyydestä, vaikka lapsiköyhyys on meillä korkealla, 12–14 prosenttia lapsista elää köyhyysrajan alapuolella.”

Tämä tarkoittaa kymmeniätuhansia lapsia, joiden ”hyvinvointi on vaarantunut”. Näin Pekkarinen kirjoitti äskettäin tekstiin, joka julkaistiin osana Nuoruus hallitusohjelmassa -kirjoitussarjaa. Sitä julkaisee Nuorisotutkimusverkosto.

Tekstissä on tuoreita lukuja: 90 269 suomalaislasta on lastensuojelun avohuollon asiakkaana. Kodin ulkopuolelle on sijoitettuna 17 958 lasta. Näistä 10 675 on otettu huostaan.

Tämäkö on se ”korkea taso”, josta on varaa leikata, Pekkarinen kysyy.

Hän korostaa lukemattomissa tutkimuksissa havaittua asiaa: lastensuojelun palveluita tarvitsevat nimenomaan vähätuloiset.

”Köyhyyden ja huono-osaisuuden kokemus lapsuudessa heijastuu pitkälle aikuisikään. Se on koko perheen uupumista, kyllästymistä, kasvavaa epäluottamusta järjestelmän toimivuuteen”, Pekkarinen sanoo.

”Lasten elämässä köyhyys on suhteellista. He eivät vertaa tilannettaan Afrikan lapsiin, vaan luokkakavereihinsa. Lasten elämä on esimerkiksi täynnä elektroniikkaa. Jos sitä ei saa, on automaattisesti ulkopuolinen.”

Aitoa hätää

Muutos voi lopulta näkyä myös keskituloisissa vaarallisella tavalla.

”Jos palveluista pitää maksaa paljon, se panee ihmiset miettimään, miksi niitä veroja oikein maksetaan”, Pekkarinen sanoo. Hän muistuttaa, että hallituksen mukaan veroja ei voi nostaa. Siksi on nostettava maksuja.

Pekkarinen varoittaa vastakkainasettelusta, joka näkyy jo maahanmuuttokeskustelussa.

”On ollut solidaarisuutta, mutta myös hyvin kielteisiä asenteita ja polttopulloiskuja rakennuksiin, joissa asuu pieniä lapsia”, hän sanoo.

”Keihin tällaiset reaktiot seuraavaksi kohdistuvat? Työttömiin, sairaisiin, eläkkeellä oleviin tai nuoriin, jotka eivät pysty elättämään itseään? Aletaanko ajatella, että he eivät ole oikeutettuja samanlaisiin etuuksiin kuin työssäkäyvät tai yrittäjät?”

Pekkariselta heruu myös ymmärrystä hallitukselle.

”Hallituksella on aito hätä. Rakenne on epävakaa ja kestämätön. Huoltosuhde heikkenee kiihtyvällä tahdilla, kun suuret ikäluokat jäävät eläkkeelle ja alkavat sairastella.”

Mutta tämän ei pitäisi johtaa siihen, että asiantuntijoita ei kuunnella. Riskinä on, että tehdään isoja virheitä, joista maksetaan myöhemmin moninkertaista hintaa syrjäytyneiden ja pahoinvoivien määrän kasvaessa.

Artikkeli on ilmestynyt Seurassa 7/2016

X