Kuoleman aiheuttaneen Laukaan maneesiturman käsittely on yhä kesken - pettikö rakennusvalvonta?

Kuka on vastuussa maneesiturmasta, jossa kuoli yksi ja kolme vammautui?

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Laukaan ratsastuskoulun maneesin katto romahti kolme vuotta sitten. Turmassa kuoli yksi ja neljä vammautui.

Kuka on vastuussa maneesiturmasta, jossa kuoli yksi ja kolme vammautui?
Teksti: Tuija Tiitinen

Helmikuussa 2013 sattuneessa laukaalaisen ratsastuskoulun maneesiturmassa kuoli 10-vuotias ratsastajatyttö. Lisäksi turmassa vammautui kolme tyttöä sekä yksi opettaja. Maneesin katon romahtamisen vuoksi käydään yhä oikeutta, jossa syyttäjä vaatii suurta sakkorangaistusta Laukaan rakennusvalvonnan johtavalle viranhaltijalle. Viranhaltijaa syytetään kuolemantuottamuksesta, neljästä vammantuottamuksesta ja tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta.

Vaara oli tiedossa

Samanlaisen maneesin katto oli romahtanut Liedossa vuonna 2010. Romahduksen jälkeen ympäristöministeriö ja ELY-keskukset lähettivät kuntiin sähköpostiviestin, jossa kehotettiin kartoittamaan vaaralliset hallit ja varoittamaan hallien omistajia havaituista turvallisuuspuutteista.

Myös Laukaan kunta sai viestin, mutta kunnassa ei ryhdytty toimiin sen johdosta ryhdytty. Viesti unohtui kunnan sähköpostiin, eivätkä koskaan kantautuneet maneesin omistajalle asti.

Suunnittelija kuollut

Syyttäjän mukaan johtava rakennustarkastaja laiminlöi velvollisuutensa, kun hän ei ryhtynyt uhkaviestin jälkeen selvittämään, löytyykö Laukaasta samanlaisia Isola-halleja. Syyttäjän mukaan rakennustarkastaja syyllistyi huolimattomuuttaan tuottamukselliseen virkavelvollisuuden rikkomiseen, kuolemantuottamukseen ja neljään vammantuottamukseen.

Onnettomuustutkinnan mukaan hallin romahtamisen pääsyy löytyi vakavista suunnitteluvirheistä. Myös rakentamisessa todettiin virheitä. Hallin suunnittelija on kuollut, joten hän ei ole enää vastuussa virheistä.

Valmisteluistunnossa päätettiin, että virkavelvollisuuden rikkomiset ja siviilioikeudelliset vastuukysymykset käsitellään erillisissä oikeudenkäynneissä. Puolustuksen mukaan on tärkeää, että ensin ratkaistaan, onko rakennustarkastaja laiminlyönyt virkavelvollisuuksiaan.

Syytteitä käsiteltiin viime syksynä ensimmäisen kerran oikeudessa. Varsinaisen käsittelyn pitäisi alkaa nyt helmikuun aikana.

Laukaan ratsastuskoulun maneesi on  lopettanut toimintansa, mutta ratsaststunteja pidetään kentällä ja lähimaastossa.

X