Muistatko nämä Suomi-filmien ”ulkomaiset” näkymät? Lavastajat loihtivat aavikon hiekkakuopalle ja Rion sataman Helsingin Liisankadulle

Jaa artikkeliTilaa Seura
Tauno Palo oli herra ja ylhäisyys pahvikaktusten keskellä.
Tauno Palo oli herra ja ylhäisyys pahvikaktusten keskellä. © OM-arkisto
Vanhoissa kotimaisissa filmeissä lavastajat joutuivat luomaan eksoottiset satamakaupungit studiotiloihin. Aavikoksi kelpasi lähin hiekkakuoppa – koska rahaa ulkomailla kuvaamiseen ei ollut.

Jos nykyään elokuvien  Suomi-näkymätkin kuvataan Baltiassa tai vuoristoissa, ennen oli kaikki toisin. Suomalaisilla elokuvantekijöillä ei ollut paljon rahaa haaskattavaksi, joten lavastajat tekivät ihmeitä ja eksoottisetkin elokuvien ulkomaankohtaukset kuvattiin Suomessa.

Kuvauslupiakin olisi ollut monessa maassa vaikea saada, ja filmaajien käyttämä kalustokin oli liian painavaa valtamerten taakse raahattavaksi.

Jo nuorten huimapäiden filmissä Laveata tietä (1931) fiktiivinen mestariviulisti-mäkihyppääjähahmo Antti Larto (Teuvo Tulio) sukkuloi visusti Suomessa kuvatussa Pariisissa.

Laveata tietä (1931) tapahtui osin Pariisissa, mutta kuvattiin supisuomalaisessa studiossa.

Sisustusarkkitehdiksi kouluttautunut lavastaja Tapio Vilpponen (taiteilijanimeltään Roy) loihti jo sota-ajan pulan keskellä Nummelan lentokentälle ja Yyterin hiekkarannoille mielikuvituksellisen Meksikon kylineen ja haciendoineen. Sitä tarvittiin seikkailussa Herra ja ylhäisyys (1944).

Nummelan lentokentälle  lavastajat loihtivat Royn johdolla meksikolaisen kylän. © Elokuva-arkisto

Royn aloitteesta samana vuonna alettiin jakaa Jussi-palkintoja. Aivan kuin mies olisi keksinyt pystit saadakseen omansa – kuten saikin, lavastuksesta tietenkin.

Vaikka ulkomaanmatkailu alkoi helpottua sotien jälkeen, vielä vuoden 1951 hittielokuvan Rion yön sutinat lavastettiin Liisankadun SF-halleille. Meripojat Tapsa, Leka ja Lasse (Tapio Rautavaara, Leif Wager ja Lasse Pöysti) olivat siellä keinovalolamppujen alla muka Brasilian miljoonakaupungin lumoissa.

”Rion yön” brasilialainen satamakapakka oli Helsingin Liisankadulla. © Elokuva-arkisto

Vielä vuonna 1958 Pekka ja Pätkä Suezilla -elokuvassa rauhanturvaajien Lähi-itä sijaitsi Ruduksen hiekkakuopilla Vantaalla sekä tutulla hiekka-aavikollamme Yyterissä.

Mahdollisimman halvalla tehdyt Pekka ja Pätkä -elokuvat eivät oikeaa Lähi-itää nähneetkään. © Elokuva-arkisto

Tämä ei tuntunut alalla mitenkään kummalliselta. Olihan esikuvan asemassa oleva Hollywood jo tuhannet kerrat lavastanut studioihinsa niin Pariisit, Casablancat kuin Tarzan-elokuvisssa nähdyt Afrikan viidakotkin.

Olavi Ahonen, Simo Salminen, Vesku Loiri ja Spede Pasanen olivat tarkoituksellisen camp-henkisessä Villissä Lännessä Porvoossa 1971. © Elokuva-arkisto

Toki vielä vuonna 1971 Vesa-Matti Loirin ohjaama Spede-lännenelokuva Hirttämättömät kuvattiin Porvoon soranottomontuilla, mutta kyse oli enemmänkin vitsistä kuin aidosta yrityksestä saada suomalaiskorpea näyttämään preerialta.

Ulkomaille 1950-luvun alussa

Mutta Suomessakin alkoi pula-ajan helpottaessa jo olla kunnianhimoa. Esimerkiksi jo vuonna 1953 jännityskirjailija Outsiderin tekstiin pohjautunutta Rantasalmen sulttaani -seikkailua tehdessä kuvausryhmä piipahti purkittamassa muutamia ulkokuvia kaukana Marokon turistimaisemissa.

Rantasalmen sulttaani -jännityshupailun ulkokuvaukset tehtiin Marokossa. © Elokuva-arkisto

Vuotta aiemmin, 1952 suomalainen kuvausryhmä oli käynyt kuvaamassa draamaelokuvaa Suomalaistyttöjä Tukholmassa aidoilla paikoilla lahden takana. Elokuvassa ruotsalaiset esitettiin viattomia suomalaisia työnhakijoita huijaavina ketkuina. Tästä ruotsalaiset suivaantuivat niin, että suomalaisten filmaajien kuvauslupien saanti Tukholmaan vaikeutui pariksi vuodeksi.

Lue myös: Helena Karan tytär: ”Äiti oli vahva tragedian kohdattuaankin”

X