Leijonien huoltopäällikkö Riku Koivunen pääsee pelipäivinä nukkumaan keskiyön jälkeen - ”Ollaan jäähallilla ensimmäisenä ja viimeisenä”

Leijonien pukukopista ja vaihtoaitiosta vastaava Riku Koivunen on tottunut olemaan maajoukkueen pelaajien apuna lähes kellon ympäri.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Leijonien huoltopäällikkö Riku Koivunen pitää huolta, että myös pelaajien varamailat ovat nopeasti saatavilla kesken ottelun.

Leijonien pukukopista ja vaihtoaitiosta vastaava Riku Koivunen on tottunut olemaan maajoukkueen pelaajien apuna lähes kellon ympäri.
Teksti:
Jukka Vuorio

Jääkiekossa pisimmät työpäivät tekevät aina huoltajat, vaikka heidän työnsä ei MM-kisalähetysten tv-kameroissa ja halliin saapuvalle yleisölle juuri näykään.

Leijonien huoltopäällikkö Riku Koivunen, sekä hänen kanssaan Leijonien huollosta vastaavat Antti Muurila ja Aki Berg, ovat ammattilaisia, joihin näkymätön työnteko ennen kaikkea maajoukkueessa kulminoituu.

”Hallilla ollaan ensimmäisenä ja hallilta myös lähdetään viimeisenä”, Riku Koivunen kertoo otteluiden välipäivänä Tampereelta.

Pelaajat tulevat hallille reilut kaksi tuntia ennen pelin alkua.

”Yleensä siinä aina katsotaan jotain varusteita pelaajien kanssa. Sen jälkeen laitetaan vaihtoaitio kuntoon, eli kerätään sinne varamailat, juomat, työkalut ja teipit.”

Pelin aikana Riku Koivunen on mukana vaihtoaitiossa ja pitää huolen varamailoista ja luistimien teristä.

”Hommien määrä vaihtelee pelistä toiseen. Välillä on rauhallisempaa ja välillä on kiire. Pyrin ennakoimaan pelin tapahtumia ja varamaila on aina kädessä.”

Leijonien huoltopäällikkö Riku Koivunen

Tampereella järjestettävät jääkiekon MM-kisat ovat 13:sta, joissa Riku Koivunen huoltaa A-maajoukkuetta. Olympialaisissa hän on ollut leijona-urallaan kolme kertaa. © Tommi Tuomi

Kaksi maailmanmestaruutta ja olympiakulta

Suomen A-maajoukkueen huoltopäällikkö Riku Koivunen on työskennellyt Leijonissa vuodesta 2010 saakka, joten nyt ovat meneillään jo hänen 13:sta MM-kisansa. Mukaan maajoukkueuralle on mahtunut jo myös kolmet olympialaiset, joten kaikkiaan Koivunen on ollut mukana voittamassa kahta maailmanmestaruutta ja yhtä olympiakultaa.

Myös Antti Muurilan ja Aki Bergin työkokemus on erittäin vankka. Berg muistetaan lisäksi komealta pelaajauraltaan, jonka hän aikana paitsi edusti useaan otteeseen Suomen maajoukkuetta, myös pelasi NHL:ssä yli 600 ottelua.

Lue myös: MM-kisoja viheltävä tuomari Lassi Heikkinen myöntää kaukalossa mokansa ja keskustelee – ”Miksi haistattelun pitäisi jääkiekossa olla hyväksyttävää?”

”Olemme läsnä ja valmiina”

Huoltajien työpäivään kuuluu kaikkien olosuhteiden järjestäminen niin, että pelaajat voivat keskittyä vain pelaamiseen. Mailat, luistimet, kypärät, paidat, sukat, pyyhkeet, juomat ja muut kaikki varusteet ovat aina valmiina, ehjinä ja puhtaina.

Pukukoppi ja vaihtoaitio ovat siistejä ja varusteet oikeilla paikoillaan.

”Kun pelaajat tulevat hallille aamuharjoituksiin, me olemme tässä läsnä ja valmiina, jos heillä on jotakin toiveita”, Riku Koivunen kertoo.

Maajoukkueen huollon, pelaajien ja valmennuksen suhde on tiivis.

”Meillä on hyvä johtoryhmä Leijonissa. Päävalmentaja Jukka Jalosen kanssa olen tehnyt töitä monen vuoden ajan, eikä hän ole koskaan puuttunut siihen, miten huolto hommansa hoitaa. Siitä voi varmaan päätellä, että ihan hyvin on kaikki hoitunut.”

Koivusen puheista käy selväksi, että jos jokin on huoltajan työlle ominaista, se on pyykin pesu. Pyykkikoneet pyörivät viimeistään siitä saakka, kun aamutreeni päättyy.

Iltapäivällä huoltajilla olisi yleensä muutama tunti aikaa käydä hotellilla.

”Mutta ei sinne yleensä kannata tunnin tai parin takia lähteä. Olemme hallilla, syömme ja vähän lepäämme.”

Tunnelmaa Tamperella MM-kisoissa.

Jääkiekon MM-kisat jatkuvat Tampereella toukokuun 29. päivään saakka. © Tommi Tuomi

Leijonat MM-kisoissa Tampreella

© Tommi Tuomi

Rento meininki ja hyvä huumori

Pelin jälkeen pelaajat tekevät vielä loppujumpat ja -venyttelyt, minkä jälkeen huoltajat keräävät pyykit ja aloittavat jälleen kerran pyykkirumban.

”Esimerkiksi Suomi-USA-pelin jälkeen lähdettiin yhdeltä yöllä hotellille nukkumaan.”

Riku Koivunen näkee vuosien 2011 ja 2019 maailmanmestarijoukkueissa yhteneväisyyksiä nyt koossa olevaan porukkaan.

”Onhan joukkueissa samoja pelaajiakin. 2011 Granlundin Mikke vasta teki tuloaan ja nyt hän on konkarina mukana. Tietysti myös vuoden 2019 joukkueesta on pelaajia mukana. Ennen kaikkea yhteistä näille joukkueille on kuitenkin se henki ja tekemisen meininki.”

Koivusen mukaan Leijonissa on jo useamman vuoden ajan vallinnut ”rento meininki ja hyvä huumori”.

”Mutta sitten kun tarvitsee keskittyä ja pistää kaikki likoon, niin silloin pistetään. Se on erittäin hyvä yhdistelmä.”

Jääkiekon MM-kisat jatkuvat Tampereella 29. toukokuuta saakka.

Jääkiekon MM-kisat Suomi-Ruotsi -ottelu

Suomi ja Ruotsi kohtasivat toukokuun 18. päivänä Tampereella ensimmäisen kerran. Tre Kronor kaatoi Leijonat voittolaukauskisan jälkeen maalein 3–2. © Tommi Tuomi

Lue myös: Kiekkoleijonien hieroja: ”Pelaajilla oli enemmän mustelmia kuin koskaan ennen” – Näin MM-kulta maksettin ”syömällä kumia”

Marko Anttila kertoo saaneensa urallaan valtavasti tukea niin lapsuudenkodistaan kuin nyt omalta perheeltään.

Marko Anttila kertoo saaneensa urallaan valtavasti tukea niin lapsuudenkodistaan kuin nyt omalta perheeltään. © Tommi Tuomi

Lue myös: Jääkiekkoilija Marko Anttilan vaikea tie olympiavoittajaksi – Ura lähti nousuun viime hetkellä: ”Tajusin, että vielä on ohut sauma ammattilaisuuteen”

X