Lemmikkien Päivänsäde on valittu – katso kuvat! Jerry on ymmärtäväinen ja sisukas terrieriherra

Jaa kaverilleTilaa Seura
Päivänsäteeksi äänestetyn Jerry-terrierin askel on jo hieman hidas. Varsinkin helteessä Jerryä on toisinaan hieman odotettava.
Päivänsäteeksi äänestetyn Jerry-terrierin askel on jo hieman hidas. Varsinkin helteessä Jerryä on toisinaan hieman odotettava. © Mikko Nikkinen
Valkoiset länsiylämaanterrierit ovat Seuran lukijoille mieluisia koiria.

Korkataan kuohuviini! Leikataan kakku!

Nyt juhlitaan Seuran virallista Lemmikkien Päivänsädettä.

Juhlakalu itse hiipii pöydän alla ja nuolee vieraidensa varpaita, kunnes pörröinen pää ilmestyy pöydän alta esiin. Koira istahtaa keskelle lattiaa ja katsoo suurilla silmillään emäntäänsä. Savonlinnalainen Eija Hakkarainen laskee kuohuviinilasin kädestään ja katsoo koiraansa takaisin.

Katseista näkee, että emäntä ja koira tuntevat toisensa perin juurin.

Heillä on yhteistä elämää takanaan reilut kymmenen vuotta.

Katseista näkee myös molemminpuolisen kiintymyksen. Elokuun ensimmäisenä päivänä 11 vuotta täyttävä valkoinen länsiylämaanterrieri Jerry on aina luottanut emäntäänsä, eikä koirakaan ole pettänyt emäntänsä luottamusta.

Jerry ei kuitenkaan välitä juhlimisesta. Koira nousee, kääntyy ja alkaa hipsutella kohti olohuonetta. Taas kynnet rapisevat. Jerryn askeleet ovat lyhyitä, ja kävellessään se hieman horjahtelee.

Ikä ei tule koirallekaan yksin.

Jerryn katseessa on luottamusta. Kaulassaan koiralla on emäntänsä virkkaama, sininen panta. © Mikko Nikkinen

Läheinen kumppani

Jerry on kennelnimeltään Kein Happy Present. Terrieri on syntynyt Pietarissa, mutta Eija Hakkaraisen aviomies Kyösti ja poika Mikko Hakkarainen ostivat koiran Helsingistä, kun se oli viiden kuukauden ikäinen.

Eija Hakkarainen vetää suuresta kirjekuoresta esiin nipun papereita ja koiran sinisen passin.

Dokumentit todistavat, että Jerry on virallisen kennelin kasvattama puhdasrotuinen, valkoinen länsiylämaanterrieri.

Hakkaraiset eivät ole koskaan edes ajatelleet vievänsä lemmikkiään koiranäyttelyyn.

”Jerry ei ole näyttelyeläin eikä edes lemmikki vaan perheenjäsen ja minulle erittäin läheinen kumppani”, Eija Hakkarainen sanoo.

Hän jäi vakavan selkäsairautensa vuoksi sairauseläkkeelle toimistovirkailijan työstään vuonna 2006. Kun perheen lapset muuttivat pois Savonlinnasta ja yrittäjänä työskennellyt aviomies joutui olemaan työnsä puolesta paljon matkoilla, Eija Hakkarainen vietti Jerryn kanssa kahdestaan aikaa kotona.

Jerryn takia Eija Hakkaraisen oli lähdettävä päivittäin lenkeille. Vaikka kävely ei selkäkipuja juuri helpottanutkaan, ulkoilu kohotti hänen mielialaansa. Koiran ansiosta murheen keskelle tuli iloja.

Kun koira kohtaa toisen, niin koiran omistajilla on heti yhteinen puheenaihe.

”En tuntenut itseäni enää niin yksinäiseksi, kun saimme Jerryn kanssa kumpikin lenkeillä uusia kavereita.”

Valekoira hihnan päässä

Helle käy koiran voimille.

Kun Jerry nousee läähättäen pihalaatoilta, sen takapää huojahtelee puolelta toiselle, mutta vauhtiin päästyään se vipeltää syyshortensian katveeseen.

Multa on kuivunut pensaan alta. Roikkuvien lehtien siimeksessä on matala painautuma.

Se on Jerryn paikka.

Koira asettuu makuulleen, etutassut menevät kuonon edessä ristiin ja Jerryn kieli valahtaa ulos. Pensaan lehdet havisevat, kun koira alkaa rapsuttaa takajalallaan sinisen, virkatun pannan alta kaulaansa.

Vuosien myötä Jerrystä on tullut miltei Savonlinnan Miekkoniemen lähiön maamerkki. Ohikulkijat tervehtivät pihalla istuvaa koiraa ja käyvät toisinaan myös rapsuttelemassa Jerryä.

”Jos joku tuttu menee tervehtimättä ohi, Jerry voi nostaa äläkän”, Kyösti Hakkarainen kertoo.

Ellei Jerry päivystä pihassa, seinustalla istuu valkoisen länsiylämaanterrierin näköisveistos. Kyösti Hakkarainen hauskuttaa naapurustoa kytkemällä sen toisinaan talutushihnalla kiinni autotallin ovenkahvaan.

”Myös patsasta morjestellaan, koska sitä luullaan Jerryksi.”

Aito Jerry havahtuu syyshortensian alta ja kipittää talon päätyyn. Eija Hakkarainen ottaa koiran kainaloonsa, kun laskeudutaan takapihalle.

Jerry ei enää pysty astelemaan omin jaloin portaita alas.

Karhun jäljillä

Omakotitalon lisäksi Jerryllä on toinen koti Hakkaraisten kesämökillä Tohmajärvellä.

Harvaan asutulla seudulla Jerry saa kuljeksia mökin pihamaalla itsekseen. Nykyään koira pysyy isäntäväkensä lähettyvillä, mutta nuorempana se karkasi metsään eivätkä Hakkaraiset etsinnöistään huolimatta löytäneet heti koiraansa.

”Kun Jerry lopulta tuli esiin, se oli muuttunut valkoisesta mustanruskeaksi”, Kyösti Hakkarainen muistelee.

Jerry myös löyhkäsi, ja sen likaantuneesta turkista pilkotti mustikoita.

Koira oli kierinyt karhun jätöksissä.

”Onneksi se ei törmännyt itse karhuun”, Kyösti huokaisee.

”Jerryä piti pestä pitkään saunassa ennen kuin se lakkasi haisemasta ja saatiin koiran pohjaväri esiin.”

Koira kiehnää hetken emäntänsä jaloissa, kunnes se asettuu makaamaan puutarhakeinun alle. Kun lehvistössä rapsahtaa, Jerryn pää nousee pystyyn ja korvat vipattavat.

Koira on yhä valpas.

Räkättirastas nousee haavanoksalta lentoon.

Jerry painaa kuononsa takaisin nurmikolle ja tuhahtaa.

Kun Jerry tarttuu emäntänsä sormeen, koira alkaa taluttaa ihmistä.

Toinen titteli

Valkoiset länsiylämaanterrierit ovat Seuran lukijoille mieluisia koiria.

Vuonna 2013 Lemmikkien Päivänsäteeksi äänestetty, tuolloin kahdeksan kuukauden ikäinen Bella on samaa rotua kuin Jerry.

Hakkaraisen perheessä Päivänsäde-titteli on jo peräti toinen. Seuran Päivänsäde 2017 -kilpailun voitti Luca Hakkarainen, joka on Eija ja Kyösti Hakkaraisen pojanpoika.

Eija Hakkarainen ei uskonut Jerryn voittavan Lemmikkien Päivänsäde -äänestystä ilmoittaessaan koiransa kilpailuun.

”Se oli minun ja Jerryn yhteinen leikki. Jo pelkästä osallistumisesta olisi syntynyt yksi hyvä muisto lisää. Voittaminen oli ihan uskomatonta, eikä se varmasti unohdu koskaan.”

Kun emäntä puhuu koiralleen, Jerry valpastuu taas ja kallistaa päätään.

Koirasta näkee, että se kuuntelee.

”Uskon, että Jerry ymmärtää minua ja uskon myös itsekin ymmärtäväni Jerryä.”

Uhoa isommalle

Pieni koira on sisukas.

Kun noustaan takapihalta etupihalle, Jerry vipeltää portaiden vierestä mäen ylös eikä edes hengästy.

Koira kallistelee päätään ja heiluttaa häntäänsä. Vielä vanhanakin Jerry on heti valmis leikkiin.

Nuorempana Jerry kohtasi lenkillä dobermannin ja oli jo käymässä sen kimppuun, mutta Kyösti Hakkarainen sai pidettyä Jerryn aloillaan.

”Sanoin Jerrylle, että sen olisi syytä katsoa peiliin ennen kuin alkaa uhota. Dobermanni on länsiylämaanterrieriin verrattuna aika iso koira.”

Reilu vuosi sitten Jerrylle alkoi ilmaantua vanhuuden oireita. Koira kävi kankeaksi ja hieman kömpelöksi. Päivittäisiä kävelylenkkejä oli lyhennettävä, ja Jerryn taivaltaminen tutuilla poluilla oli entistä hitaampaa.

Kun eläinlääkärin tutkimuksissa ilmeni, että Jerry kärsii nivelrikosta, Hakkaraiset ajattelivat, että heidän on jo aika luopua koirastaan.

Imatralaisella eläinklinikka Jerrylle tehtiin kuitenkin leikkaus, ja koira näytti toipuvan vaivoistaan.

Mutta aikaa myöten Jerry alkoi taas oireilla.

Koiran leuat napsahtavat, kun se ottaa Kyösti Hakkaraisen kädestä suuhunsa nakin. Jerry vetäytyy omaan paikkaansa syyshortensian alle. Nakin pää pilkistää yhä koiran suusta.

Jos se ei heti syö nakkia, se kaivaa sen maahan piiloon tulevia päiviä varten.

Salaisuuksien vartija

Koirakin voi taluttaa ihmistä. Kun Eija Hakkarainen kyyristyy, Jerry tarttuu häntä sormesta ja vie emäntänsä keittiöön jääkaapin eteen.

Koira tietää, mistä löytyy lisää nakkeja.

Pitkinä yksinäisinä päivinään Eija Hakkarainen on silittänyt ja halannut koiraansa ja kertonut Jerrylle asioita, joita ei ole puhunut yhdellekään ihmiselle.

”Ei tarvitse pelätä, että Jerry kertoisi salaisuuksia eteenpäin”, Eija Hakkarainen sanoo.

Kyösti Hakkarainen on jo jäänyt pois työelämästä ja nauttii yhdessä Eijan ja Jerryn kanssa kesästä. Ensi kesänä omakotitalon etupihan syyshortensian alle kaivettu matala kuoppa jää ehkä tyhjilleen.

Sisällä jääkaapin edessä istunut Jerry nousee jaloilleen, kohottaa kuonoaan ja kääntyy ulko-ovea kohti. Koiran kynnet rapisevat lattialla. Häntä vipattaa.

X