Lennonjohdon erikoinen työtaistelu yltyy ensi viikolla – yhä useampi lentoasema pysyisi jo auki esimiesvoiminkin

Lennonjohtajat ja työnantajansa käyvät nyt hiihtolomaviikkojen aikana työtaisteluun – mutta huomaako sitä kukaan?

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Lennonjohtajat ja työnantajansa käyvät nyt hiihtolomaviikkojen aikana työtaisteluun – mutta huomaako sitä kukaan?
(Päivitetty: )
Teksti:
Milla Asikainen

Lennonjohtajien vuosia jatkuneelle työehtokiistalle ei näy loppua. Palvelualojen työnantajat Palta ry on jättänyt valtakunnansovittelijalle uuden ilmoituksen lennonjohdossa toteutettavasta työsulusta. Työsulku toteutetaan Suomen kahdeksalla suurimmalla lentoasemalla.

Se alkaa maanantaina 4.3.2019 kello 9 ja päättyy maanantaina 11.3.2019 samaan aikaan.  Tuona aikoina lentoliikennettä valvotaan esimiesvoimin, niin kauan kuin Lennonjohtajien yhdistykseen kuulumattomia ammattilaisia riittää puikkoihin.

Työtaistelutoimi sijoittuu Sisä-Suomen hiihtolomakaudelle, jolloin moni lomailija on suuntaamassa ulkomaille.

Lennonjohtajien yhdistyksen SLJY:n puheenjohtaja Roy Myrberg moittii yhdistyksen tiedotteessa  työnantajaa kovin sanoin.

”Pidämme tällaista toimintaa edesvastuuttomana. Olisi todellakin aika päättää pitkään jatkunut työehtosopimuskiista ja palata neuvottelupöydän ääreen jo kuluvalla viikolla”, hän toteaa.

Lennonjohtajat ja työnantajapuoli ovat nimittäin riidelleet työehtosopimuksestaan syksystä 2017 asti. Lennonjohtajia riepoo, että työt näyttävät nykyään sujuvan ainakin hetken aikaa ilman ammattiyhdistyksen ihmisiä.

Myrberg sanoo, että on vaikea arvioida miten työtaistelu vaikuttaa matkustajien lentoihin.

”Se riippuu siitä, kuinka paljon työnantajalla on töissä esimiesasemassa olevia henkilöitä eli kuinka paljon he pystyvät normaalista liikenteestä hoitamaan. Vuosien varrella työnantaja on kyllä rekrytoinut heitä mahdollisimman paljon eri toimipaikoille”, hän toteaa Seuralle.

Työnantajajärjestö ANS Finland Oy:n toimitusjohtaja Raine Luojus puolestaan vakuuttaa, ettei tilanne vaikuta hiihtolomalaisten matkusteluun.

”Näillä näkymin se ei vaikuta millään lailla. Pystymme hoitamaan tilanteen esimiesvoimin eli minkäänlaisia häiriöitä ei ole odotettavissa”, Luojus toteaa.

X