Levollinen elämä vaatii opettelua – ”Hosumalla ei tule kuin kusipäisiä kakaroita”

Jaa kaverilleTilaa Seura
Seuran tuottaja Liina Putkonen
© Pekka Nieminen / Otavamedia
"En edes yritä saada elämääni levollistettua ennen kuin jään lomalle ja voin keskittyä asiaan kunnolla", Seuran tuottaja Liina Putkonen kirjoittaa.

Jokivarressa käy tuulahdus. Puolen kilometrin kävelystä tullut pieni hiki kaikkoaa nopeasti iholta. Pulahdus hyiseen Oulujokeen alkaa arveluttaa.

Äiti on jo kahlaamassa. Pakko kai se sitten on minunkin. Lämpimän kevään ansiosta jokivesi ei sentään pakota nilkkoja, mutta ei siellä muutamaa vetoa kauemmin viihdy.

Kun nousen pyyhkeen lämpimään, äiti jatkaa. 50 vetoa. Joka aamu, usein jopa sateellakin.

Kun istumme aamiaiselle, jonka isäni laittoi uintimatkamme aikana, ensimmäinen hörppy kahvista tuntuu todella ansaitulta. Avaan aamun lehden, haukkaan hallista haettua graavilohta ruisleivän päällä ja nautin. Yle radio 1:n Muistojen bulevardi täydentää idyllin. Ei ole kiire mihinkään.

Tuollaisissa aamuissa kiteytyy minusta hyvin sanapari hyvä elämä. Ei mitään erikoista, ei mitään työläistä, ei suuria suorituksia tai sydämentykytyksiä, vaan levollista, helppoa ja juuri siksi niin ihanaa. Miten se kuitenkin on niin vaikeaa?

Äiti ja isä ovat toki harjoitelleet tovin, sillä eläkepäiviä on jo useampi takana. Keskellä työ- ja perhekiireitä elävälle ajatus levollisesta hyvästä elämästä vasta eläkkeellä on kuitenkin aika masentava. Pitääkö oikeasti odottaa sinne asti?

Kun pääsin kotiin, päätin, että opettelen keskittymään olennaiseen. Otan pieniä askelia harppomisen sijaan.

Mutta sitten tulikin juhannus ja sen monet sortit kalaa, grillattavaa ja laitettavaa, lapsen kaverikylään taas piti organisoida kesätekemistä, koirakin vaatii kynsihuoltoa ja pesua ja kesävieraat puhtaita lakanoita, yrtit harvennusta, vaatekaappi perussiivousta ja töissäkin piti käydä… Mihin ne päivät, viikot taas juoksivat?

Lopulta annoin periksi. En edes yritä saada elämääni levollistettua ennen kuin jään lomalle ja voin keskittyä asiaan kunnolla.

Sitten, kun ensimmäisen lomapäivän aurinko paistaa tai vaikka sade piiskaisi, keittelen ajatuksella maistuvat kahvit, teen herkullisen leivän ja pistän radion soimaan. Jos saisin aluksi vaikka yhden aamun rauhoitettua, ehkä siitä vähitellen levollinen asenne laajenisi muuhunkin elämään.

Kyllähän sen jo vanha kansakin tiesi: hosumalla ei tule kuin kusipäisiä kakaroita.

Lepposia kesäpäiviä!

X