© Colourbox

(Päivitetty: )
Teksti:
kotilaakari.admin

Epätietoisuutta suoraveloitusten jatkumisesta. Rouva Raha kertoo miten suoraveloitusjärjestelmä on muuttunut.

Suoraveloitus

Aikoinaan ilmoitettiin, että EU-asetuksen vuoksi suoraveloitukseni muuttuu e-laskuksi tai suoramaksuksi helmikuun alussa. En reagoinut niihin. Taannoin uutisoitiin, että suoraveloitus sai lisäaikaa. Miten kävi?
Kysyy nimimerkillä Epätietoinen

Uutinen siitä, että suoraveloitus saisi lisäaikaa elokuun alkuun, ei koske Suomea. Rahoitus- ja vakuutusvalvontaviranomainen Finanssivalvonta päätti tammikuussa, että Suomi ei jousta tammikuun loppuun asetetusta määräajasta. Siihen mennessä meillä oli jo muutettu laskutusjärjestelmä, irtisanottu suoraveloitussopimukset ja tiedotettu vaihtoehdoista asiakkaille.

Mutta ei hätää, vaikka et tehnytkään mitään. Laskuttavat yritykset ja pankit tekivät muutokset puolestasi, eikä siitä saanut koitua asiakkaille lisämaksuja.

Näin laskutus muuttui:Jos käytössäsi ei ole verkkopankkia, suoraveloituksessa olleet laskusi veloitetaan automaattisesti tililtäsi eräpäivänä suoramaksuna. Paperilaskut taas voit käydä maksamassa entiseen tapaan esimerkiksi pankissa, maksuautomaatilla tai maksupalvelun kautta. Tai voit muuttaa ne pankissa suoramaksuksi.

Jos olet verkkopankkiasiakas, sinulla ei ole suoramaksupalvelua. Aiempi suoraveloituksesi muuttui e-laskuksi, joka veloitetaan tililtäsi eräpäivänä. E-lasku on verkkopankkiin tuleva sähköinen versio paperilaskusta. Useimmilla pankeilla e-laskupalvelu on ilmaista, tai käyttö sisältyy verkkopankin hintaan. E-laskun etuja on esimerkiksi se, että voit muuttaa sen eräpäivää, summaa ja veloitettavaa tiliä. Pankista riippuen saatat voida myös määritellä, että esimerkiksi 30 euroa pienemmät laskut veloitetaan automaattisesti tililtäsi ja sitä suuremmat laskut vasta hyväksyttyäsi ne.

Maksetut laskut säilyvät verkkopankin arkistossa maksutta yleensä vähintään 18 kuukautta, mutta pankista riippuen jopa vuosia.

Voit tilata pankiltasi myös muistutuksen uudesta laskustasi. Sähköpostimuistutus on yleensä ilmainen, mutta tekstiviestimuistutus maksaa esimerkiksi Op-Pohjolassa 40 senttiä, Danske Bankissa 25 senttiä ja Nordeassa 20 senttiä.

On tosin yrityksiä, jotka pitävät koko muutosta liian kalliina eivätkä muuntaneet suoraveloitusta e-laskuksi tai suoramaksuksi. Sellainen lähettää asiakkailleen yhä paperilaskun, jonka voit muuttaa e-laskuksi tai suoramaksuksi riippuen siitä, oletko verkkopankin asiakas vai et. Pääasia, että saa laskusi maksettua ajallaan!

Lue lisää Vivasta 4/14!

Teksti: Vellamo Vehkakoski
Kuva: Colourbox

© Colourbox

Yli 3o vuotta toimittajana työskennellyt Vellamo Vehkakoski vastaa arjen rahankäyttöä koskeviin kysymyksiin. Hän on koulutukseltaan valtiotieteen maisteri ja sosiologi.

Minun rahat vai sinun rahat ja pitääkö aikuisia lapsia auttaa? Rouva Raha -palstalla vastataan arjen rahankäyttöä koskeviin kysymyksiin.

Lähetä kysymyksesi postitse osoitteeseen Viva-raha, Maistraatinportti 1, 00015 Otavamedia tai sähköpostitse vivaraha@otavamedia.fi.

Kiinnostuitko? Tilaa Viva-lehti

X