Lue elokuva-arvio: tällainen on uusi Tuntematon sotilas – ei seuraa kuuliaisesti klassikkoromaania

Aku Louhimiehen Tuntematon sotilas on Väinö Linnan romaanin parhaiten näytelty filmatisointi.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Eero Ahon esittämä Rokka on paras ja monipuolisin tulkinta Tuntemattoman sotilaan klassikkohahmosta.

Aku Louhimiehen Tuntematon sotilas on Väinö Linnan romaanin parhaiten näytelty filmatisointi.
(Päivitetty: )
Teksti:
Matti Rämö

Olo lienee samanlainen kuin suurperijällä. Edelliset polvet ovat jättäneet aarteen, joka antaa etumatkan menestykseen. Kylkiäisenä tulevat paineet. Perintö kiinnostaa laajasti, mutta kaikilla on myös käsitys siitä, miten sitä tulisi vaalia.

Auta armias, jos perintö tärveltyy omalla vahtivuorolla. Siitä saisi kuulla lopun ikää.

Aku Louhimiehen tapauksessa perintö on pala suomalaisen kulttuurin kaanonia: Väinö Linnan kansalliskirjaksi ajat sitten kohotettu ja jo kahteen kertaan filmattu Tuntematon sotilas (1954, WSOY) ja sen vuonna 2000 julkaistu sensuroimaton laitos Sotaromaani.

Immateriaalisen perinnön päällisiksi Louhimiehen niskaan on kasattu poikkeuksellinen taloudellinen paine. Uusi Tuntematon on seitsemän miljoonan euron budjetillaan täysin poikkeuksellinen elokuvahanke.

Iron Sky ja Big Game on tehty vielä isommalla rahalla, mutta sitä on kerätty kansainvälisesti ja elokuvien suurin yleisöpotentiaali on ulkomailla.

Tuntematon sotilas on leimallisesti kansallinen hanke. Miljoonia yksityisten sijoittajien rahaa sisältävä budjetti on kerättävä takaisin pääosin Suomen markkinoilta. Se on ennenäkemätön haaste.

Omaa vai lainattua?

Tällaisilla paineilla on taipumus jäykistää tekijöitä. Niitäkin, joiden töistä paistaa persoonallinen ote. Ennen Tuntematonta sotilasta kahdeksan pitkää elokuvaa ja esimerkiksi Irtiottoja-tv-sarjan ohjannut Louhimies on kiistatta sellainen.

Ohjaajan improvisaatiota suosiva, visuaalisesti pirstaleinen ja miellyttämisenhalusta vapaa tyyli on kiteytynyt parhaiten nykyajan angstia kuvaavissa draamoissa. Sellaisia ovat Paha maa (2005), Vuosaari (2012), 8-pallo (2013).

Leena Landerin kirjaan pohjautuva sisällissotaepookki Käsky (2010) lipsahti patsasteluksi ja pinnistellyksi provosoinniksi.

Särmikkään filmografiaan ohella Louhimiehen mainetta liekittävät Pahan maan ja Riisutun miehen (2006) yhteydessä myös juristien välityksellä käydyt kiistat siitä, kenellä on oikeus päättää tarinan lopullisesta versiosta.

Paketti luo vaikutelman siitä, että Louhimies, jos kuka tohtii sille päälle sattuessaan peukaloida Pyhää kirjaa piittaamatta suuren yleisön reaktioista.

Käsikirjoituksen luottomiehensä Jari Olavi Rantalan kanssa tehnyt ohjaaja vinkkasi jo Kuukausiliitteen (10/2017) haastattelussa, ettei ole lukenut Linnaansa kuin lakikirjaa. Ohjaaja kertoi, että tuttua saattaa jäädä pois ja omaa tulla tilalle.

Tätä taustaa vasten uusi elokuvaversio on jopa yllättävän uskollinen alkuperäisille teksteille.

Teatterin lavalla tuntematon voidaan mankeloida postmoderniksi mössöksi. Elokuvakameran läpi katsottuna tarina mukailee kerta toisensa jälkeen kirjallisia esikuvia ja erot syntyvät pienillä painotuksilla ja hahmojen erilaisilla virityksillä.

© Elokuvaosakeyhtiö Suomi 2017

Uhosta siivottu sotahenki

Edvin Laineen vuonna 1955 tuoreeltaan ohjaama Tuntematon sotilas oli elokuva yleisölle, joka oli itse kokenut sodan. Tätä taustaa vasten Laineen versio oli ankara, vanhojen Suomi-filmien teatraalisuutta huokuvista näyttelijäsuorituksista huolimatta. Karumpi ote olisikin ollut kohtuuton sodasta hädin tuskin toipuneelle aikalaisyleisölle.

Rauni Mollbergin vuoden 1985 tulkinta otti tarinan haltuun modernin realismin keinoin ja korosti sodan mielettömyyden universaalia teemaa. Laineen eläväisen hahmogallerian rinnalla Mollbergin elokuvan vakavahenkinen näyttelijätyö ja jäykkä tunnelma tekivät sinällään pätevästä elokuvasta edeltäjäänsä vaikeammin lähestyttävän.

Louhimies kuvaa Suomen historian suunnan määrittänyttä jatkosotaa Mollbergiakin ankarammin, kallistumatta kuitenkaan töissään usein nähtyyn inhorealismiin.

Uudessa Tuntemattomassa sota on ikävä välttämättömyys, johon on syytä suhtautua mahdollisimman käytännöllisesti. Mitä paremmin vihan ja uhon pystyy sulkemaan mielestään, sitä suurempi mahdollisuus selvitä kotiin hengissä ja järjissään.

Suomalaisen miehen prototyypeistä kootun konekiväärikomppanian matka koulutusleiriltä rajan takaiseen Karjalaan taittuu velvollisuudentunnosta, herrojen suunnitelmista hiljaa jupisten. Äänislinnassa koittaa vapauden hetki, joka myös voimistaa koti-ikävää. Sen jälkeen pitkä asemasota syö hermot ja ryhmäkurin rippeet. Kuoleman porteilla karisevat loputkin illuusiot.

Paatoksesta siivotun sotahengen ruumiillistumia ovat jälleen kapinallinen Talvisodan veteraani Rokka (Eero Aho), esimerkkijohtamisen prototyyppi luutnantti Koskela (Jussi Vatanen) ja sutki, mutta velvollisuudentuntoinen ryhmänjohtaja Hietanen (Aku Hirviniemi).

Tuntematon sotilas ja uudet hahmot

Louhimiehen tulkinnassa sotaretki on selviytymiskamppailu, joka ei ylevöitä osallistujiaan. Yksi pärjää paremmin kuin toinen, mutta ketään ei nosteta jalustalle.

Linnan kirjojen henkeä mukaileva asenne on: mennään, kun on mentävä, mutta vain pakosta, ei halusta. Rintamamiehet ovat siis jälleen ajopuita, eivätkä koskiveneitä.

Sodanjohdon motiiveihin Louhimies viittaa kyynisemmin esimerkiksi arkistofilmillä, jossa Suomen ja natsi-Saksan liput koristavat Helsinkiä vieri vieressä. Ohjaaja jättää kuitenkin laajemmat historiantulkinnat sivurooliin. Painopiste on rintamalla ja rivimiehissä – ja tällä kertaa myös kotirintamalla.

Linnan kirjoissa ja kahdessa ensimmäisessä elokuvaversiossa kotijoukot ovat mukana puheissa. Louhimies ottaa vapauden tehdä Kannaksella pientilaa hoitavasta Lyyli Rokasta lihaa ja verta. Paula Vesalan esittämä hahmo on suurin ero edeltäjiinsä nähden, olkoonkin, että kotirintama jää kolmen tunnin kokonaisuudessa pieniksi välähdyksiksi.

Niitä nähdään myös porvarillisen velvollisuudentunnon ruumiillistuman, upseeri Kariluodon (Johannes Holopainen), siviilielämästä.

Uusien hahmojen luominen voi ärsyttää kirjan maailmaan tottuneita. Jos ei lasketa parin ikimuistoisen kirjan kohtauksen ja repliikin pois pudottamista, tässä ovat kuitenkin Louhimiehen suurimat irtiotot.

Vaikka kyseessä on ensimmäinen filmatisointi, joka hyödyntää myös Sotaromaanin aineksia, Louhimies ei tee niistäkään suurta numeroa. Sotajohdon kritiikki ja Lahtiseen (Joonas Saartamo) kiteytyvä herraviha kytevät vahvasti jo Laineen versiossa. Kyynistynyttä yleissävyä selittää ennemminkin Suomi-filmien päivistä reippaasti todentuntuisemmaksi muuttunut elokuvakerronta, kuin aivan uudenlainen asenne itse sotaan.

Yhden merkittävän uuden kohtauksen Sotaromaanin vaikutus Louhimiehen elokuvaan silti tuo.

© Elokuvaosakeyhtiö Suomi 2017

Hienot roolityöt

Louhimiehen Tuntematon on näyttävää ja varmalla otteella ohjattua epookkia. Se välittää vakuuttavasti sekä taistelujen kaoottisuuden että pitkittyvän sodan aiheuttaman turhautumisen. Myös pokkuroinnin vastustaminen ‒ suomalaisen sisun symboli sekin ‒ läpäisee luontevasti koko eriparisen miesjoukon odysseian.

Louhimiehen elokuvan suurin ansio on kertoa kansallistarina nyky-yleisöä puhuttelevalla realismilla. Radikaalia uustulkintaa kaipaaville tämä voi olla pettymys, esikuviin hartaammin suhtautuvalle yleisölle sen sijaan helpotus.

Hurmahenkisen nationalismin työkaluksi elokuva ei helpolla taivu. Sen verran syvälle sankarillisuus on haudattu, ja myös sodan rumien elementtien annetaan nostaa päätään.

Filmatisointien keskinäinen vertailu on epämielekästä, sen verran erilaisista perspektiiveistä kansallisia kohtalonhetkiä on elokuvattu. Itsenäisyyspäivän jukeboksissa ikuisen paikan saanut Laineen versio elää jo omaa elämäänsä jossain perinteisen arvioinnin ulottumattomissa.

Yhdessä suhteessa Louhimiehen tulkinta erottuu selvästi edukseen edeltäjistään: uusi Tuntematon on roolitettu erinomaisesti ja sisältää kolmikon parhaat näyttelijäsuoritukset. Hahmojen tulkinnassa Louhimies myös vetää paikoitellen rohkeasti omaan suuntaansa.

Kumarrus Reino Tolvasen eläväiselle karikatyyrille ja nyökkäys Paavo Liskin elämän marinoimalle konkarille. Eero Ahon esittämä Rokka on kuitenkin selkeästi paras ja monipuolisin tulkinta klassikkohahmosta. Karismaattiselta Aholta irtoaa tarpeen mukaan letkeää uhmaa, isällistä huolenpitoa tai kyllästyneen miehen raivoa. Lupsakan tsempparin hiljalleen hyytyvä hymy on koko elokuvan tunnelman ilmapuntari.

Komediarooleistaan tunnettu Jussi Vatanen tekee painavan Koskelan, velvollisuudentunnon ruumiillistuman, joka johtaa joukkoaan vertaisen otteella.

Aku Hirviniemen murretta luistattava Hietanen liimaa joukkoa yhteen solidaarisuudellaan ja jokamiehen viisauksillaan.

Naistennaurattaja Rahikainen (Andrei Alén) saa nyt kantaakseen jopa niljakkaita piirteitä. Joonas Saartamon luokkatietoinen Lahtinen jyrää puhtaalla tahdonvoimalla, entistäkin ilkeämpi Lehto (Severi Saarinen) laimentamattomalla vihalla.

Upseerikerroksessa Samuli Vauramon Lammion auktoriteetti jää hieman vajaaksi. Johannes Holopaisen Kariluoto sen sijaan kypsyy vakuuttavasti haasteiden koventuessa.

Huonoa roolisuoritusta ei elokuvasta löydy. Se on saavutus, joka perustee jo itsessään uuden tulkinnan tekemisen.

Tuntematon sotilas elokuvateattereissa 27.10.

Lue myös:

Tuleeko uudesta Tuntematon sotilas -elokuvasta taloudellinen floppi vai menestys?

Artikkelia on muokattu 17.10.2017 klo 12.40 ja korjattu, että Lammion roolia esittää Samuli Vauramo.

X