Maailman pisin merisilta avattiin Kiinassa – Haukotuskamerat väijyvät autoilijoita ja hälyttävät turvamiehet paikalle

Hong Kongin, Macaun ja manner-Kiinan yhdistävä merisilta on huoltoramppeineen 55 kilometriä pitkä.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Hong Kongin, Macaun ja manner-Kiinan yhdistävä merisilta on huoltoramppeineen 55 kilometriä pitkä.
(Päivitetty: )
Teksti:
Mikael Vehkaoja

Maailman pisin merisilta on avattu Kiinassa. 15 miljardia euroa maksanut megahanke kesti kaikkiaan yhdeksän vuotta ja valmistui pari vuotta myöhässä. Oheinen BBC:n julkaisema video osoittaa, millaisesta jättiläisestä on kyse.

Sillasta tekee erikoisen paitsi sen pituus, myös sen lujuus. Kuusikaistainen rakennelma on tehty kestämään Etelä-Kiinan merellä riehuvia pyörremyrskyjä ja maanjäristyksiä. Sillan rakentamiseen käytettiin peräti 400 000 tonnia terästä. Määrä vastaa 60 Eiffelin tornia.

Sillalla on käytössä myös uudenaikaista teknologiaa. ”Haukotuskamerat” hälyttävät turvamiehet paikalle, jos autoilija haukottelee kolme kertaa.

Puolessa tunnissa Zhuhaista Hong Kongiin

Sillan toivotaan piristävän alueen taloutta. Alueella asuu 68 miljoonaa ihmistä. Ennen matka Zhuhaista Hong Kongiin vei kolme tuntia. Sillan myötä ajoaika on enää 30 minuuttia.

Macaun casinot ovat olleet pitkään etenkin kiinalaisten pelureiden suosiossa. Entisellä Portugalin siirtomaasaarella käy enemmän pelaajia kuin Las Vegasissa. Hong Kong taas on Aasian liike-elämän ja turismin keskus. Kaksi saarta ja Etelä-Kiinan teollisuuden suurkaupunki Kanton (Guangzhou) ovat saaneet yhteisnimen Kultainen kolmio.

Turvallisuus- ja ympäristöongelmia ”kuoleman sillalla”

Sillan rakennusvaiheessa on esiintynyt vakavia turvallisuuspuutteita. Paikallisessa mediassa silta on jo saanut lempinimen ”kuoleman silta”. Yhdeksän työntekijää on kuollut Hong Kongin puoleisella työmaalla. Manner-Kiinan puolella kuolleita on saman verran. Lisäksi sadat työmiehet ovat loukkaantuneet.

Sillan keskivaiheille on kaivettu seitsemän kilometriä pitkä tunneli, joka kulkee 44 metrin syvyydessä. Ympäristöjärjestöjen mukaan työmaa on aiheuttanut vakavaa haittaa merialueen ekosysteemille. Maailman Luontoliitto WWF:n edustajien mukaan Hong Kongin läheisyydessä viihtyneet delfiinit ovat kadonneet. Asiantuntijat pelkäävät, etteivät ne enää koskaan palaa.

X