Maidontuottaja maksaa - Arlaa vesirajaan ampunutta Valion toimitusjohtajaa palkitsee runsas eläke

Oikeus määräsi Valion 70 miljoonan euron sakkoihin. Maksaako mokannut johto mitään?

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Ei makseta ikinä, totesi Valion toimitusjohtaja Pekka Laaksonen ennen eläköitymistään. Nyt Valio maksaa, eli firman piikkiin.

Oikeus määräsi Valion 70 miljoonan euron sakkoihin. Maksaako mokannut johto mitään?
Teksti:
Ari Korvola

1 SAALISTUS. Kuusi vuotta sitten Valion toimitusjohtaja Pekka Laaksonen lähetti sähköpostia MTK:n puheenjohtajalle Juha Marttilalle Valion strategiasta suhteessa kilpailija Arlaan. ”Ammumme täyslaidallisen ja tähtäämme vesirajaan.” Kilpailuvirasto, markkinaoikeus ja KHO tutkivat tapauksen. Valio on nyt tuomittu saalistushinnoittelusta 70 miljoonan euron sakkoon. Arla ja pienemmät meijerit valmistelevat lisäksi omia, mahdollisesti jopa 100 miljoonan korvausvaatimuksiaan.

vahinkovastuu. Kolme vuotta sitten toimitusjohtaja Laaksonen kommentoi Kilpailuviraston 70 miljoonan vaadetta, ”ettemme tule sitä koskaan maksamaan, se on itsestään selvää”. Yhtä itsestään selvää on nyt, että Valio maksaa joka sentin. Yhtä valiolaista maidonlähettäjää kohti siitä tulee lähes 12 000 euroa. Mikä on vahingon aiheuttaneen Laaksosen vastuu ja lasku tähän mennessä? Ja oliko Valio ottanut Laaksosen varalle jonkinlaisen honkkelivakuutuksen?

vastuuvapaus. Toimivalle johdolle ja luottamusmiehille on myönnetty vastuuvapaus vuoden 2015 yhtiökokouksessa, joten vahingonkorvaukset on poissuljettu”, vastaa Valion viestintäjohtaja Pia Kontunen. Vakuutusasian Kontunen arvelee olevan liikesalaisuus. MTK, jota tuottajien puolustamisen pitäisi kiinnostaa, ei ole osallistunut vastuuvapauden myöntämiseen. Laaksosen aikoinaan informoima puheenjohtaja Marttila kääntää asian niin, että ”tulilinjalla ovat Kilpailuvirasto, poliitikot ja laki – eivät Valion päättäjät”.

4 teoriatasolla. ”Periaatteessa vahingonkorvausten hakeminen toimivalta johdolta tällaisissa tapauksissa on mahdollista”, tutkijatohtori Katri Havu Helsingin yliopistosta kertoo. Hän ei kuitenkaan muista yhtään käytännön tapausta, joissa johto olisi asetettu vastuuseen, vaikka Suomessa on viime vuosina kartelleja – Lemminkäinen, Outokumpu ja metsäyhtiöt – jättisakkoihin tuomittu.

eläkeläinen. Vuoden 2014 kesällä Pekka Laaksonen ilmoitti kyllästyneensä asian selvittelyyn tuossa vaiheessa ja jäi 58-vuotiaana – kuten hän sanoi – tuplaeläkkeelle, joka oli kertynyt palveluksesta sekä Stora Ensossa että Valiossa.

X