Maksuhäiriöisiä on eniten Päijät-Hämeessä - ”Sille ei vaan näy loppua”

Lahden seudulla velkaannutaan eniten, kertoo tuorein maksuhäiriötilasto. Yhtenä syynä lienee alueen korkea pitkäaikaistyöttömyys.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Päijät-Hämeen korkea pitkäaikaistyöttömyys näkyy myös maksuhäiriöisten määrässä.

Lahden seudulla velkaannutaan eniten, kertoo tuorein maksuhäiriötilasto. Yhtenä syynä lienee alueen korkea pitkäaikaistyöttömyys.
(Päivitetty: )
Teksti:
Milla Ollikainen

Tuoreen tilaston mukaan Päijät-Hämeessä velkaannutaan suomalaisittain eniten. Maakunnan aikuisista 9,4 prosentilla on maksuhäiriöitä, kun koko maan keskiarvo on 8,1.

Maaliskuun lopulla 383 500 suomalaisella oli maksuhäiriömerkintä, kertoo Asiakastieto Group. Edelliseen maaliskuuhun verrattuna maksuhäiriöisten joukko oli kasvanut 7200 henkilöllä.

Kaupunkitilastoa johtaa Vantaa, jossa 11 prosentilla aikuisista on vaikeuksia selvitä laskuistaan. Päijät-Hämeen pääkaupunki Lahti on kakkosena kymmenellä prosentilla.

Paljon nuoria ilman koulutusta

Talous- ja velkaneuvoja Virpi Virtanen Päijät-Hämeen oikeusaputoimistosta toteaa, että päijäthämäläisten korkea velkaantumisprosentti ei tule yllätyksenä.

Yhtä yksittäistä pätevää syytä siihen on vaikea löytää.

”Mutta työttömyys on tietysti yksi aika selkeä tekijä. Vaikka me ollaan tässä pääkaupunkiseudun imussa, niin Lahti on kuitenkin vanhastaan ollut teollisuuspaikkakunta, ja sehän on hävinnyt”, toteaa talous- ja velkaneuvoja Virpi Virtanen Päijät-Hämeen oikeusaputoimistosta.

Päijät-Hämeessä haasteena on erityisesti korkea pitkäaikaistyöttömyys, jossa maakunta pitää myös kärkisijaa. Esimerkiksi vuoden 2017 lopulla Päijät-Hämeen työttömistä 36 prosenttia oli pitkäaikaistyöttömiä, selvästi eniten koko maassa, jonka keskiarvo oli noin 30.

Teollisuudesta työttömiksi jääneille ei ole ollut tarjolla heidän osaamistaan vastaavaa työtä. Mutta koulutuksen puute ei ole vain varttuneempien työttömien ongelma.

”Meillä on myös paljon nuoria, joilta puuttuu peruskoulun jälkeinen koulutus. Se on huolestuttava asia”, sanoo perhe- ja sosiaalipalvelujen toimialajohtaja Mika Forsberg Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymästä.

Tässä ei tee se itse toimi

Päijät-Hämeessä näkyy sama trendi kuin muuallakin Suomessa, eli ikääntyneiden velkaantumisen kasvu. Mika Forsberg toteaa, että siihen on jatkossa mietittävä ratkaisuja, kun eläkeikäisten osuus väestöstä kasvaa.

”Eläkkeelle jääminen on monelle niin merkittävä muutos, kun pitäisi mukauttaa omaa kulutustaan tulojen tippuessa. Ja päihteethän näkyy ikääntyneiden puolella myös”, Forsberg toteaa.

Virpi Virtasta huolestuttaa ylipäänsä se suunta, johon ollaan menossa, eli maksuhäiriöisten määrän ehkä hitaahko mutta jatkuva nousu.

”Sille ei vaan näy loppua. Kuka siihen viisasten kiven keksii, kun tämä on kuitenkin kulutusyhteiskunta”, Virtanen sanoo.

Velkaneuvonta siirtyi tämän vuoden alussa kunnilta ja aluehallintovirastoilta oikeusministeriön alaisiin oikeusaputoimistoihin. Uudistuksella on haluttu yhdenmukaistaa neuvontaa ja parantaa sähköisiä palveluja.

Tarvetta olisi myös itse palvelun tunnetuksi tekemiselle. Virtanen ihmettelee sitä, että velkaneuvonta on edelleen monelle vieras asia, vaikka sen pitäisi tulla esimerkiksi netissä nopeasti vastaan, jos etsii apua velkaantumiseensa.

”Viikoittain joku sanoo, ettei ole tiennyt, että on tällainen maksuton palvelu olemassa. Monesti ulosotto on ollut ensimmäinen, joka on kertonut meistä”, Virtanen sanoo.

”Meihinhän pitäisi ottaa yhteyttä heti, kun tuntuu, ettei laskuista selviä. Tässä ei semmoinen tee se itse -ajattelu toimi, vaan ongelmat helposti kymmenkertaistuvat, kun yrittää selvitä niistä itse.”

X