Matti Nykänen on kuollut – Näin kaikkien aikojen mäkikotka hyppäsi sumun keskeltä suomalaisten sydämiin

Matti Nykänen kuoli sunnuntain ja maanantain välisenä yönä. Hän oli kuollessaan 55-vuotias.

Suru-uutisen kertoi ensimmäisenä Seiska.

Laajavuoren suurmäestä Matti hyppäsi jo 14-vuotiaana

Matti Nykänen oli vasta neljäntoista, kun hän meni ensi kerran hyppäämään Laajavuoren suuresta mäestä Jyväskylässä.

Päivä oli 25. tammikuuta 1978. Kun hän tuli kotiin, hän kirjoitti lappusen ja jätti sen keittiön pöydälle:

Hei isi
Minä hyppäsin petonista 88 metriä. Elä suutu. Menen huomenna Laajavuoreen. Suoraan koulusta. Pääsen 3melta. Terveisin Masa.

Ei suuttunut isä, ei liioin äiti. Ja miksi olisikaan. Isä oli ostanut pojalle ensimmäiset mäkisukset, kun tämä oli yhdeksänvuotias.

Enää ei Matti Nykästä kiinnostanut Jyväskylän normaalimäki. Vielä vähemmän kiinnosti Aittorinteen 30 metrin puumäki, jossa oli poikasakilla hypätty melkein aamusta iltaan.

Matti Nykänen nousi kovaa vauhtia entistä korkeammalle.

Tätä Matti Nykänen oli tehnyt lapsuudesta saakka: kävellyt sukset olalla mäkeen, yksin ja keskittyneenä. © Hannu Lindroos / Otavamedia

Hyppäsi ja hyppäsi

Epäilemättä Matti Ensio Nykänen oli lahjakkuus, mutta yksin sillä ei nousta maailman huipulle, ei urheilussa eikä missään muussakaan.

Jo 14–15-vuotiaana hän takoi Laajavuoressa lähes 2 500 hyppyä vuosittain. Parhaina päivinä, viikonloppuisin sekä joulu- ja hiihtolomalla, hän kiipesi saman päivän aikana torniin kuutisenkymmentä kertaa, hyppäsi ja taas hyppäsi.

Kilpailuja kertyi nuorten sarjoissa kymmenittäin. Nykänen iski tajuntaansa hyppäämisen niksit, muutti suorituksen sarjaksi virheettömiä refleksejä.

Hän sai myös useita tarkkasilmäisiä opastajia. Suuri käänne oli, kun Nykäsen valmentajaksi ryhtyi Matti Pulli, oman alansa guru. Pulli oli Jyväskylän liikuntatieteellisen tiedekunnan tutkija, joka otti lajin uusimmat valmennustiedot nopeasti haltuunsa.

Yksi Pullin oivalluksista oli pistää Nykänen käyttämään hyppyripöydän kaarevuutta hyväkseen mahdollisimman oikealla tavalla. Jos se onnistui, hyppääjän painopisteen nopeus kiihtyi nelisen prosenttia.

Idea oli täsmälleen sama kuin jääkiekkomailan lavassa, jonka kaareva muoto lisäsi huimasti kiekon nopeutta.

Mutta se ei olisi vielä riittänyt.

Montakaan hyppyä ei nuori Matti Nykänen päässyt tekemään, ettei Matti Pullin tarkka silmä olisi seurannut vierestä.

Pulli myös korjasi kaikki mahdolliset virheet. Se oli tehtävä heti, sillä takaraivoon jäänyt tekniikkavirhe on aina vaikea poistaa.

Kärjet ylös ja tuuli alle

Helmikuussa 1981 Matti Nykänen voitti nuorten maailmanmestaruuden Itävallan Schonachissa.

Voitto ei tullut räpeltäen vaan uljaasti – ensimmäisellä hypyllä mäkiennätys ja voittopisteiksi 264,7. Hopeamies Ernst Vettori katosi 13 pisteen päähän tulosluettelon epämääräiseen hämärään.

Mestaruus oli oikeastaan jo etukäteen Matti Nykäsen. Harjoituksissa hän oli ponnistanut kahdesti 88 metriä ja kerran 90 metriä, kun vain muutama muu pääsi juuri ja juuri 80 metrin yli.

Oslon aikuisten MM-kisojen suosikiksi Matti Nykänen nousi vuoden 1981 lopulla. Se tapahtui Keski-Euroopan mäkiviikon ensimmäisessä osakilpailussa Oberstdorfissa.

Nuori suomalainen löysäsi myötätuulessa siteitään saadakseen suksen kärjet paremmin ylös ja tuulen alleen. Se oli temppu, jonka vain 18-vuotias suomalainen uskalsi tehdä.

Nykäsestä tuli Oberstdorfin perinteisen kilpailun voittaja.

Valmentaja Matti Pulli tärisi innostuksesta, kun kuukausi myöhemmin hieman ennen MM-kisoja hypättiin Lahden suurmäessä Suomen mestaruudesta.
Matti Nykäsen hypyt kantoivat 114,5 ja 121 metriä.

Muut mitalistit ylittivät niukin naukin sadan metrin rajan. Parin vuoden takainen olympiavoittaja Jouko Törmänen ei rikkonut sadan metrin rajaa ollenkaan. Kilvan kakkonen jäi mestari Matti Nykäsestä 37 pisteen päähän.

Holmenkollenin suurmäen kilpailu oli vähällä peruuntua sankan sumun takia. Matti Nykäsen onneksi niin ei tapahtunut. © Hannu Lindroos / Otavamedia

Holmenkollenin ihme

Helmikuun viimeisenä päivänä vuonna 1982 Matti Nykäsestä tuli sankari ja kansansuosikki. Kaikki tapahtui tuona yhtenä sunnuntaina Holmenkollenin mäessä.

Oslossa järjestettyjen MM-kilpailujen suurmäki hypättiin päätöspäivän sumussa ja osittain myös lumisateessa. Kilpailun jury pohti useaan otteeseen, pitääkö kilpailu keskeyttää. Se alkoi käydä vaaralliseksi.

Sumu oli niin sankka, etteivät paikalle olleet katsojat nähneet hyppääjää edes ponnistusvaiheessa – vain valotaululle heijastettu vauhtilukema kertoi hyppääjän lähteneen lentoon. Hyppytornistakaan ei nähnyt hyppyrin nokalle saakka.

Sääolosuhteet eivät häirinneet 18-vuotiasta Matti Nykästä. Paineita eivät liioin tuoneet huimat harjoitushypyt eikä ensimmäisen kierroksen johtoasema.

Molemmissa kilpailuhypyissään nuori suomalainen kurotti hyppynsä aivan sekunnin viimeiseen sadasosaan asti. Sellainen oli Nykäsen luonne: mitä huonommat olosuhteet ja mitä ankarampi kilpailu, sitä kovempi Nykäsestä tuli.

Ei häntä pelottanut eikä jännittänyt. Lehdistön yhteisen mielipiteen mukaan hän oli kilvassa hermoton, peloton ja taitava.

Matti Nykäsestä tuli helmikuussa 1982 suurmäen maailmanmestari, mutta nuoruutensa ja kylmäpäisyytensä ansiosta myös Suomen kansan suuri suosikki. Nuoren pojan puhdas olemus ja lapsenomaisuus vetosi jopa enemmän naisiin kuin miehiin.

Tähti oli syttynyt.
”Mitä ne kaikki minusta innostui? Minä olen vain Nykäsen Matti.”

Juttu on julkaistu ensi kerran kesällä 2013 Seuran erikoisnumerossa Matti 50.

Lähteet: Huippu-urheilun maailma 5 (toimittanut Antero Raevuori, WSOY, 1982). Egon Theiner: Matti Nykänen. Huipulla ja montussa (Otava, 2004).