Matti Vanhanen paljastaa – Tästä on kyse puhemiehen isännöimässä keskusteluohjelmassa: ”Kuin luento, yksinpuhelu televisioon vietynä”

Matti Vanhanen ei usko, että omien mielipiteiden esittäminen vaikeisiin, poliittisiin aiheisiin vaikeuttaa puhemiehen työtä.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Matti Vanhanen

Matti Vanhanen ei usko, että omien mielipiteiden esittäminen vaikeisiin, poliittisiin aiheisiin vaikeuttaa puhemiehen työtä.
Teksti:
Oona Komonen

Tiedote julkaistiin kesäkuun 2019 puolivälissä: Puhemies Matti Vanhasen isännöimä suora televisio-ohjelma alkaa AlfaTV:ssa lokakuussa.

Kuusijaksoinen ohjelma on työnimeltään Ajatuksia maailmasta. Siinä keskitytään yhteiskuntaa ja politiikkaa käsitteleviin aiheisiin. Keskusteluohjelman vieraina ovat ”kovan luokan asiantuntijat yhteiskunnan eri aloilta”.

Kesäkuussa Seura yritti kysyä Vanhaselta (kesk), mistä ohjelmassa on kyse. Vastauksia ei saatu. Näin hän vastaa nyt.

Millaisesta keskusteluohjelmasta on kyse?

”Ohjelman luonne on vähän kuin radiopuolella on podcasteja. Se on kuin luento, yksinpuhelu, TV:seen vietynä.

Pääosa ohjelma-ajasta on [varattu] omiin ajatuksiin aiheista, mutta otan osaksi ohjelma-aikaa asiantuntijan esittämään käsityksiään.”

Keitä asiantuntijat ovat?

”En ole valinnut [vielä].”

Miten ohjelma syntyi? Otettiinko sinuun yhteyttä vai toisin päin?

”He ottivat yhteyttä keväällä, ennen eduskuntavaaleja. Sanoin, että en tiedä millainen rooli minulla on vaalien jälkeen, että täytyy harkita. Joitain viikkoja mietin.

Kesäkuussa teimme yhden kokeilujakson, 45 minuutin mittaisen, joka pantiin purkkiin yhdeltä istumalta. Sen jälkeen päädyimme, että ohjelma alkaa syksyllä.

Tarkkaa alkamisajankohtaa en tiedä. Menen elokuussa sydänleikkaukseen, ja toipumisen jälkeen voi määrittää sen tarkemmin.”

Elokuussa 2018 pääkaupunkiseudun seurakuntalehti Kirkko ja kaupunki kertoi niin kutsutuista vastamedioista, joiden kautta esimerkiksi Suomessa ”leviää kristillisiä arvoja tukevan konservatiivioikeiston sanoma”. Jutussa mainittiin myös AlfaTV, jonka ohjelmassa AlfaStudio on haastateltu muun muassa MV-lehden entistä päätoimittaja Ilja Janitskinia ja nykyistä omistajaa Juha Korhosta.

Millainen kuva kanavalla esiintymisestä syntyy?

”En ota kantaa kanavan sisältöön. Minusta he tekevät vakavaa työtä, heillä on oma lähestymistapa aiheisiin. Ja ovat myös ohjelmaformaatiltaan erilaisia kuin muut.

Heidän puoleltaan ei ole minulle asetettu minkäänlaisia toiveita tai rajoituksia, mitä teemoja valitsen tai millainen näkökulma on.”

AlfaTV:n tiedotteessa kerrottiin, että ohjelmassasi käsitellään eri aiheita, kuten ilmastonmuutosta, Euroopan unionia, globaalin kehityksen vaikutusta. Metsien kasvua, työllisyyttä ja yrittäjyyttä. Miksi nämä aiheet?

”Ne [aiheet] oli silloin aika lailla kylmiltään lueteltu. Että yhtiö saa käsityksen, minkälaisia aihepiirejä ehkä käsitellään.”

Näitäkö aiheita ei välttämättä käsitellä?

”Sen uskallan sanoa, että ilmastonmuutokseen liittyvä teema on yksi kuudesta. Mutta mikä on tulokulma, aihe on niin laaja. En halua puhua eri aiheista yleisesti, vaan käydä läpi konkreettisempia asioita, jollain tavalla rajattuna.

Aihepiirit on valittu siten, että ne eivät ole päivänpoliittisia, koska puhemiehen rooliin sellaiset eivät sovi.”

Eivätkö esimerkiksi ilmastopolitiikka, metsätalous ja työllisyys ole poliittisia asioita?

”Joo, ja olen poliittinen henkilö.

Mutta näissä ei tarvitse välttämättä ottaa hallitus-oppositio -asetelmaa, enkä välttämättä ota kantaa ajankohtaisiin, eduskunnassa käsiteltäviin asioihin. Sen rajan osaan pitää. Puhemieshän ei eduskunnassa puhu, mutta puhemieheltä ei ole kielletty puhumista eduskunnan ulkopuolella.”

Eli kerrot omia mielipiteitä esimerkiksi metsätalouteen ja ilmastonmuutokseen liittyen?

”Kyllä, kyllä. En ole toimittaja, enkä tiedemies, vaan yhteiskunnallinen toimija. Kyse on puhtaasti ajankohtaisohjelmasta, ei viihdeohjelmasta, joka on suunnattu heille, jotka haluavat pohtia asioita ja ovat valmiita ottamaan vastaan erilaisia mielipiteitä.

Uskon, että jokainen katsoja ymmärtää, että mitä puhun ja sanon ei ole puhtaasti objektiivista. Mukana on minun subjektiivista kokemusta ja näkemystä, mitä eri tehtävien kautta on kertynyt.”

Voiko omien mielipiteiden esittäminen vaikeisiin, poliittisiin aiheisiin vaikuttaa hallitustyöhön tai puhemiehen rooliin?

”Ei. Puhetta maailmaan mahtuu.”

X